Kiinteistöliitto

Kiinteistönomistaja, selvitä kuka vastaa katusi talvikunnossapidosta!

Jaa
Kun sää muuttuu talviseksi, kiinteistönomistajan on syytä olla selvillä siitä, kuka on vastuussa esimerkiksi taloyhtiön edestä kulkevan jalkakäytävän talvikunnossapidosta.

Paikkakunnasta riippuen talvikunnossapito voi kuulua joko kunnalle tai kiinteistönomistajalle. Toisinaan tilanne vaihtelee myös saman kaupungin alueella kaupunginosittain.

”Lähtökohtaisesti kiinteistönomistaja vastaa kiinteistön kohdalla kulkevan jalkakäytävän talvikunnossapidosta eli esimerkiksi lumitöistä ja hiekoituksesta. Joissakin paikoissa kaupunki on ottanut talvikunnossapidon omalle vastuulleen”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Jos vastuu on taloyhtiöllä, sen on huolehdittava, että kiinteistöhuollon kanssa tehty sopimus kattaa tarvittavan talvikunnossapidon. Osakkaiden voimin eli talkootyönä tehtävää talvikunnossapitoa Kristel Pynnönen suosittelee vain hyvin pieniin taloyhtiöihin, jos niihinkään.

”Jos talvikunnossapito hoidetaan talkootyönä, on taloyhtiön johdon varmistava, että työt tulevat hoidetuksi. Talkootyön pelisäännöt ja vastuukysymykset on hyvä kerrata talven saapuessa”, Pynnönen toteaa.

Taloyhtiöllä vastuu turvallisuudesta

Taloyhtiön vastuulla on huolehtia kiinteistön alueen turvallisuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että taloyhtiön on vahingon sattuessa pystyttävä osoittamaan, että se on toiminut talvikunnossapidon osalta huolellisesti.

Kun taloyhtiö tilaa talvikunnossapitoon liittyvät työt ulkopuoliselta ammattilaiselta, sen kannattaa kirjata sopimukseen, että palveluntarjoaja vastaa myös lumi- ja jäätilanteen tarkkailusta ja tarvittavista varotoimenpiteistä.

”Kun yhtiö on sopinut siitä, että palvelutarjoaja myös hoitaa tarkkailun ja ryhtyy varotoimenpiteisiin, voidaan lähtökohtaisesti katsoa, että taloyhtiö on täyttänyt velvollisuutensa turvallisuuden huolehtimisesta”, Pynnönen sanoo.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto
Annankatu 24, 3. krs
00100 HELSINKI

09 1667 6761http://www.kiinteistoliitto.fi

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

 

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye