Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

Kiinteistönvälittäjät odottavat parempaa loppukesää ja alkusyksyä

Jaa
LEHDISTÖTIEDOTE 22.6.2016. Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto ry:n (SKVL) kesäkuussa toteuttama jäsenkysely osoittaa, että kiinteistönvälittäjät odottavat loppukesää ja alkusyksyä varovaisen optimistisina. Kyselystä kuitenkin ilmenee, että asuntomarkkinat ovat edelleen alueittain hyvin erilaisia. Aiemmin uutisoitu pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoiden piristyminen ei vielä ole levinnyt muualle Suomeen. Uutisointi sen sijaan on levinnyt, mikä on aiheuttanut myyjille ylisuuria hintaodotuksia. ”Pää on nyt parempi pitää kylmänä, sillä välittäjien kokemuksen mukaan liian suuri pyyntihinta pidentää myyntiaikaa. Ylisuuri hintapyyntö johtaa usein myös siihen, että lopullinen kauppahinta jää pienemmäksi kuin jos myynti olisi aloitettu realistisemmalla hintapyynnöllä”, kuvaa SKVL:n toimitusjohtaja Jaana Anttila-Kangas.

Välittäjämme näkevät, miten isommat kaupungit ja seutukunnat vetävät ihmisiä entistä voimakkaammin puoleensa. Asuinalueiden eriytyminen on todellisuutta monilla paikkakunnilla. ”Osaltaan pankit ruokkivat tätä kehitystä lainapäätöksillään. Jos ostettava kohde sijaitsee vetovoimaisen kunnan tai alueen rajan väärällä puolella, vaikka etäisyys keskusta-alueelle olisi lyhyt, voi asuntolaina jäädä saamatta”, toteaa Anttila-Kangas. Arkipäivää ovat myös ne tilanteet, joissa nuori perhe olisi halukas ostamaan kunnostettavan omakotitalon, mutta remontteihin ei ole tarjolla lainaa. ”Nämä osoittavat, että ihmisillä on edelleen halu valita asuinpaikkansa ja -tapansa omien tarpeidensa mukaan, mutta se ei käytännössä ole mahdollista”, kuvailee Anttila-Kangas.

Jäsenkyselymme mukaan ensiasunnon ostajien määrä on vähentynyt, mikä aiheuttaa häiriöitä asuntomarkkinoille. Usein ostotarjouksen ehtona on oman asunnon myynti, jolloin saattaa syntyä useamman kaupan ketjuuntuminen. Ketjun ensimmäisen asunnon ostajana toimii monesti ensiasunnon ostaja. Heidän puuttuessaan markkinoilta, ketju pysähtyy ja se voi johtaa useamman kaupan peruuntumiseen.

Anttila-Kangas sanoo, että: ”Jäsentemme tunnelmista välittyy kaikesta huolimatta se, että tunnelmat asuntomarkkinoilla ovat viime vuotta positiivisemmat. Nyt kun kilpailukykysopimusneuvotteluissa on päästy eteenpäin ja juhannuksena saadaan selvyys Britannian EU-jäsenyyden jatkosta, voidaan asuntomarkkinoilta odottaa positiivisen vireen leviämistä koko maahan.”     

Vanhat omakotitalot mökeiksi

Suomalaiset rakastavat mökkeilyä, minkä osoittaa se, että Suomessa on yli puoli miljoonaa mökkiä. Jäsenkyselystä ilmenee, että mökkikauppa odottaa vielä heräämistään. Perinteisesti vapaa-ajanasunnoksi halutaan omalla rannalla olevaa hyvin varusteltua mökkiä, jonne on tie perille. Vaikka kuivanmaan mökkeihin ei ole kohdistunut niin suurta kysyntää, löytyy niillekin ostajia. Uudeksi ilmiöksi on noussut, että kuivanmaan mökeiksi ostetaan myös tyhjäksi jääneitä, hyvän pihan omaavia, omakotitaloja haja-asutusalueelta. Niiden varustelutaso on toimiva vapaa-asunnon tarpeisiin, mutta eivät välttämättä täytä nykyisiä vakituisen asumisen tarpeita. Kiinnostusta tällaisia kohteita kohtaan ovat osaltaan herättäneet erilaiset remontti ja nikkarointi -ohjelmat. Lisäksi ilmiön taustalla vaikuttaa haja-asutusalueilla sijaitsevien omakotitalojen hintatason lasku sekä ranta- ja kuivanmaan kiinteistöjen merkittävä hintaero. Oman rannan voi korvata vaikkapa kylpytynnyrillä, ja useimmiten uimaranta on täällä tuhansien järvien maassa pyörämatkan päässä.

Lisätietoja:
Jaana Anttila-Kangas
Toimitusjohtaja, Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto SKVL ry
Puhelin: 050 465 3773
Sähköposti: jaana.anttila-kangas@skvl.fi

www.skvl.fi

http://www.esitteemme.fi/skvl/MailView/

http://www.esitteemme.fi/skvl.pdf

SKVL ry

Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto SKVL ry on kiinteistönvälitysalan yrittäjien palvelu- ja edunvalvontajärjestö. SKVL:n jäsenyys takaa välittäjille ajantasaisen tiedon ja työvälineet sekä asiakkaille ammattitaitoisen ja turvallisen palvelun. Liitto toimii yhdyssiteenä verkostossa, joka koostuu yli 400 paikallisesta kiinteistönvälitystoimistosta ympäri Suomen.

Kuvat

Jaana Anttila-Kangas
Jaana Anttila-Kangas
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Kalevankatu 4, 3. krs
00100 Helsinki

09 5308 500, liitto(at)skvl.fihttp://www.skvl.fi

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL. Yhteistyötä turvallisen asunnonvaihdon hyväksi. SKVL jäsenyritykset toimivat koko maassa luotettavan ja reilun kiinteistönvälityksen edistämiseksi. Olemme Suomen vanhin ja suurin asuntokaupan verkosto, jossa on lähes 500 toimistoa ja lähes 1800 asuntokaupan paikallista asiantuntijaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

SKVL:s prognos för bostadsmarknaden: Viljan att sälja och köpa bostäder ökar –Den snabbt stigande arbetslösheten och permitteringarna fördröjer beslutsfattandet –En tydlig uppgång på hyresmarknaden9.4.2024 06:00:00 EEST | Tiedote

SKVL:s drygt 1700 bostadsmarknadsexperter bedömer marknadsläget försiktigt, men positivt för våren. Externa faktorer påverkar i hög grad åsikterna hos dem som byter bostad just nu. – Den snabbt stigande arbetslösheten och permitteringarna håller tillbaka många bostadsdrömmar den här våren, säger Jussi Mannerberg, verkställande direktör för Finlands Fastighetsmäklare. "Dessutom har senareläggningen av nedgången i referensräntorna till tidigast juni bidragit till att skjuta upp implementeringsschemat för många bostadsbytare till senare i år", fortsätter han. Men med vårsolens intåg finns det redan tydliga tecken på att handeln kommer att bli bättre än i början av året. Mars var redan i år den klart bästa månaden, och i synnerhet radhus, egnahemshus och treor har sålt bättre, trots att påsken åt upp försäljningssiffrorna från mars i år, säger Mannerberg.

SKVL asuntomarkkinaennuste: Asuntojen myynti- ja ostohalukkuus on nousussa – Työttömyyden nopea kasvu ja lomautukset viivyttävät päätöksentekoa – Vuokramarkkinoilla selvää vilkastumista9.4.2024 06:00:00 EEST | Tiedote

SKVL:n yli 1700:n asuntomarkkina-asiantuntijan arvio markkinatilanteesta on varovainen, mutta positiivinen keväälle. Ulkoiset tekijät vaikuttavat asunnon vaihtajien mielipiteisiin vahvasti tällä hetkellä. ”Nopeasti kasvaneet työttömyysluvut ja lomautukset ovat monien asuntohaaveiden jarruna tänä keväänä”, kommentoi Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Lisäksi viitekorkojen laskun siirtyminen aikaisintaan kesäkuulle on omalta osaltaan siirtänyt monen asunnonvaihtajan toteutusaikataulua myöhemmäksi tälle vuodelle”, hän jatkaa.” Kevään auringon myötä on kuitenkin havaittu jo selviä merkkejä siitä, että kauppa tulee käymään paremmin kuin alkuvuonna. Maaliskuu oli tämän vuoden kuukausista jo selvästi parhain ja erityisesti rivitaloasunnot, omakotitalot ja kerrostalokolmiot ovat käyneet paremmin kaupaksi huolimatta siitä, että pääsiäinen söi kauppalukuja tänä vuonna maaliskuun puolelta”, huomauttaa Mannerberg.

SKVL housing market forecast: Willingness to sell and buy apartments is on the rise – Rapid rise in unemployment and layoffs delay decision-making – Clear pick-up in the rental market9.4.2024 06:00:00 EEST | Press release

SKVL's more than 1700 housing market experts estimate the market situation cautiously, but positive for the spring. External factors strongly influence the opinions of people changing homes at the moment. "Rapidly increasing unemployment figures and layoffs are holding back many housing dreams this spring," comments Jussi Mannerberg, CEO of Finnish real estate brokers association SKVL. "In addition, the postponement of the decline in benchmark rates to June at the earliest has contributed to postponing the implementation schedule for many home swappers to later this year," he continues. However, with the advent of the spring sun, there are already clear signs that trade will be better than at the beginning of the year. March was already clearly the best month of this year, and terraced houses, detached houses and three-room apartments in particular have sold better, despite the fact that Easter ate into sales figures from March this year," Mannerberg points out.

SKVL: Asuntokaupassa vanhojen asuntojen kauppamäärien ja myös toteutuneiden keskineliöhintojen nousu on alkanut – alustavan ennusteen mukaan tulee jatkumaan myös ensi vuonna11.12.2023 06:00:00 EET | Tiedote

Suomen suurin ja vanhin asuntokaupan verkosto, edunvalvonta- ja palvelujärjestö Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL) teki ylimääräisen markkinakyselyn joulukuun alussa. Loka-marraskuun vanhojen asuntojen kauppamäärät ovat selvästi nousseet nyt verrattuna edellisiin kuukausiin ja myös viime vuoden loka-marraskuun lukuja korkeammalle. Myös keskineliöhinnoissa on nyt nähty nousua verrattuna viime kuukausiin ja viime vuoden lopun hintoihin. Erityisesti Helsinki, Vantaa ja Espoo ovat olleet vahvassa, jopa noin 20 % nousussa osakekauppojen osalta. Myös omakotitalokauppa käy vuodenaikaan nähden hyvin. Muu Suomikaan ei ole enää laskenut vaan kauppamäärien nousua nähdään osakeasuntokaupoissa keskimäärin noin 10 % verrattuna edellisiin kuukausiin. Luvut ovat myös todennettu vastaaviksi KVKL:n hintaseurantapalvelussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye