Kiinteistötyönantajat ry

Kiinteistötyönantajat ja PAM hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen

Jaa
Kiinteistötyönantajat ry ja Palvelualojen ammattiliitto PAM hyväksyivät tänään 28. helmikuuta valtakunnansovittelijan antaman sovintoehdotuksen Kiinteistöpalvelualan uudeksi työehtosopimukseksi. Näin ollen alaa uhannut lakko peruuntuu ja ylityökielto päättyy välittömästi.

Kiinteistötyönantajat on tyytyväinen sopimuksen syntymiseen pitkien neuvottelujen jälkeen.

- Sopimuksen syntyminen takaa toimialalle työrauhan. Alan yritysten toiminta normalisoituu ja ne pystyvät jälleen keskittymään asiakkaittensa palvelutarpeisiin, toteaa Kiinteistötyönantajien toimitusjohtaja Pia Gramén.

Sovintoehdotus on yleisen linjan mukainen, ja sopimuskausi on kaksi vuotta. Palkkaratkaisu pitää sisällään yhteensä 3,2 % palkankorotukset.

Työehtosopimus koskee noin 70 000 työntekijää.

Neuvottelutulos myös kiinteistöalan toimihenkilöille

Kiinteistötyönantajat ry ja Ammattiliitto Pro ovat tänään 28. helmikuuta saavuttaneet neuvottelutuloksen Kiinteistöalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen uudistamisesta. 

Työehtosopimus koskee noin 10 000 toimihenkilöä. Neuvottelutulos vaatii vielä molempien liittojen hallinnon hyväksynnän.

Lisätietoja: Pia Gramén, toimitusjohtaja, Kiinteistötyönantajat ry, puh. 040 820 7599

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistötyönantajat ry
Kiinteistötyönantajat ry
Annankatu 25
00100 Helsinki

info(at)kiinteistotyonantajat.fihttps://www.kiinteistotyonantajat.fi/

Kiinteistötyönantajat ry on kiinteistöalan työnantajajärjestö ja kiinteistöpalvelualan toimialajärjestö. Tuemme yritysten kilpailukykyä ja kasvua edistämällä koko kiinteistöalan toimintaedellytyksiä. Noin 400 jäsenyritystämme tuottavat arvoa suomalaisten arkeen kiinteistöjen hoito- ja ylläpitopalveluilla, toimitila- ja käyttäjäpalveluilla sekä hallinnointipalveluilla. Työehtosopimustemme piirissä on noin 90 000 työntekijää ja toimihenkilöä.

Kiinteistötyönantajat on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistötyönantajat ry

Eero Hautaniemi Kiinteistötyönantajien hallituksen puheenjohtajaksi 20212.11.2020 16:06:50 EET | Tiedote

Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtaja Eero Hautaniemi on valittu Kiinteistötyönantajat ry:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2021. Asiasta päätti Kiinteistötyönantajien liittokokous 29.10.2020. Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Rovanapa Oy:n toimitusjohtaja Kalevi Ranta. Kiinteistötyönantajien hallituksessa on kymmenen jäsentä ja kaksi varajäsentä. Uudeksi jäseneksi hallitukseen valittiin HH-Kiinteistöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Tokke Salonen ja uudeksi varajäseneksi Siskon Siivous Oy:n toimitusjohtaja Terhi Kotkansalo. Uusi hallitus aloittaa toimikautensa 1.1.2021. Kiinteistötyönantajat ry:n hallitus 2021: Toimitusjohtaja Eero Hautaniemi Lassila & Tikanoja Oyj (pj.) Toimitusjohtaja Kalevi Ranta Rovanapa Oy (varapj.) Toimitusjohtaja Teemu Halenius Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Toimitusjohtaja Ismo Heikkonen RTK-Palvelu Oy Toimitusjohtaja Juhapekka Joronen SOL Palvelut Oy Toimitusjohtaja Heli Karppinen Kajaanin Huoltokeskus Oy Toimitusjohtaja Tokke Salonen HH-Kiinteistöpal

Kiinteistötyönantajat ja PAM: Veronumeroa koskeva lainsäädäntö ulotettava kiinteistöpalvelualalle21.9.2020 08:00:07 EEST | Tiedote

Kiinteistötyönantajat ja Palvelualojen ammattiliitto PAM vaativat, että rakennusalalla käytössä oleva työntekijöiden veronumeropakko on laajennettava koskemaan myös kiinteistöpalvelualaa. Kiinteistöpalveluala kattaa siivouksen, kiinteistöhuollon, ulkoalueiden hoidon, energianhallinta- ja tekniset palvelut sekä erilaiset toimitila- ja käyttäjäpalvelut.

Kiinteistötyönantajat ry: Yrityksille suoraa rahallista tukea ja maksuhelpotuksia lainojen sijaan1.4.2020 16:27:10 EEST | Tiedote

Koronavirustilanne koettelee kiinteistöpalvelualan yrityksiä. Kiinteistötyönantajat ry:n jäsenyrityksille suunnatun tuoreen kyselyn mukaan 43 prosenttia vastaajista arvioi, että koronavirustilanne heikentää yrityksen toimintakykyä ja taloudellista tilannetta erittäin tai melko paljon. Yli 50 prosenttia arvioi, että tilanne heikkenee ainakin jonkin verran. Vajaa 10 prosenttia arvioi yrityksen olevan vaarassa ajautua konkurssiin.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye