Kiinteistötyönantajat ry

Kiinteistötyönantajien hallitusohjelmatavoitteet: kiinteistöpalveluala avainasemassa kiinteistöjen hiilijalanjäljen pienentämisessä

Jaa
Kiinteistötyönantajat ry on julkaissut tavoitteensa hallituskaudelle 2019 - 2023. Haluamme korostaa kiinteistöpalvelualan ammattitaitoisen työvoiman merkitystä rakennetun ympäristön hiilijalanjäljen pienentämisessä ja siten ilmastonmuutoksen hidastamisessa.

Kiinteistöpalvelualan merkitys rakennusten elinkaarenaikaisten päästöjen pienentämisessä on kiistaton. Rakennettu ympäristö vie Suomen energiankulutuksesta noin 45 prosenttia ja rakennusten käyttö aiheuttaa hiilidioksidipäästöistä noin kolmanneksen. Rakennetun ympäristön ympäristövaikutusten pienentäminen on keskeisimpiä toimenpiteitä, kun halutaan hidastaa ilmastonmuutosta.

- Kiinteistöpalveluala tarvitsee yhä enemmän osaavaa kotimaista ja ulkomaista työvoimaa, jolla on valmiudet älykkäiden, digitalisoituvien kiinteistöjen energia- ja ekotehokkaaseen ylläpitoon. Avoin ja reilu kilpailu puolestaan takaa toimivat markkinat, jotka ovat edellytyksenä terveellisten ja turvallisten tilojen tehokkaalle ylläpidolle. Tilojen olosuhteiden optimoinnin avulla voidaan vähentää merkittävästi rakennusten päästöjä ja hidastaa näin ilmastonmuutosta, sanoo Kiinteistötyönantajien toimitusjohtaja Pia Gramén.

Kiinteistötyönantajien tärkeimmät tavoitteet tulevalle hallituskaudelle ovat osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen, tasavertaisten kilpailuedellytysten takaaminen alan yksityisille ja julkisille toimijoille sekä olemassa olevan rakennuskannan ennakoivan ja ekotehokkaan ylläpidon edistäminen muun muassa uusien digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoa tukemalla.

- Toivomme, että tulevat päättäjät ymmärtävät rakennetun ympäristön ympäristövaikutukset ja varmistavat yksityisen kiinteistöpalvelualan mahdollisuudet toimintaympäristönsä kestävälle kehitykselle ja sen myötä pitkäjänteiselle kiinteistöjen hiilijalanjäljen pienentämiselle, tiivistää Gramén.

Kiinteistötyönantajien hallitusohjelmatavoitteet kokonaisuudessaan verkkosivuillamme

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Pia Gramén, Kiinteistötyönantajat ry, puh. 040 820 7599, pia.gramen@kiinteistotyonantajat.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Pia Gramén, Kiinteistötyönantajat ry, puh. 040 820 7599, pia.gramen@kiinteistotyonantajat.fi

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistötyönantajat ry
Kiinteistötyönantajat ry
Annankatu 25
00100 Helsinki

info(at)kiinteistotyonantajat.fihttps://www.kiinteistotyonantajat.fi/

Kiinteistötyönantajat ry on kiinteistöalan työnantajajärjestö ja kiinteistöpalvelualan toimialajärjestö. Tuemme yritysten kilpailukykyä ja kasvua edistämällä koko kiinteistöalan toimintaedellytyksiä. Noin 400 jäsenyritystämme tuottavat arvoa suomalaisten arkeen kiinteistöjen hoito- ja ylläpitopalveluilla, toimitila- ja käyttäjäpalveluilla sekä hallinnointipalveluilla. Työehtosopimustemme piirissä on noin 90 000 työntekijää ja toimihenkilöä.

Kiinteistötyönantajat on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistötyönantajat ry

Eero Hautaniemi Kiinteistötyönantajien hallituksen puheenjohtajaksi 20212.11.2020 16:06:50 EET | Tiedote

Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtaja Eero Hautaniemi on valittu Kiinteistötyönantajat ry:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2021. Asiasta päätti Kiinteistötyönantajien liittokokous 29.10.2020. Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Rovanapa Oy:n toimitusjohtaja Kalevi Ranta. Kiinteistötyönantajien hallituksessa on kymmenen jäsentä ja kaksi varajäsentä. Uudeksi jäseneksi hallitukseen valittiin HH-Kiinteistöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Tokke Salonen ja uudeksi varajäseneksi Siskon Siivous Oy:n toimitusjohtaja Terhi Kotkansalo. Uusi hallitus aloittaa toimikautensa 1.1.2021. Kiinteistötyönantajat ry:n hallitus 2021: Toimitusjohtaja Eero Hautaniemi Lassila & Tikanoja Oyj (pj.) Toimitusjohtaja Kalevi Ranta Rovanapa Oy (varapj.) Toimitusjohtaja Teemu Halenius Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Toimitusjohtaja Ismo Heikkonen RTK-Palvelu Oy Toimitusjohtaja Juhapekka Joronen SOL Palvelut Oy Toimitusjohtaja Heli Karppinen Kajaanin Huoltokeskus Oy Toimitusjohtaja Tokke Salonen HH-Kiinteistöpal

Kiinteistötyönantajat ja PAM: Veronumeroa koskeva lainsäädäntö ulotettava kiinteistöpalvelualalle21.9.2020 08:00:07 EEST | Tiedote

Kiinteistötyönantajat ja Palvelualojen ammattiliitto PAM vaativat, että rakennusalalla käytössä oleva työntekijöiden veronumeropakko on laajennettava koskemaan myös kiinteistöpalvelualaa. Kiinteistöpalveluala kattaa siivouksen, kiinteistöhuollon, ulkoalueiden hoidon, energianhallinta- ja tekniset palvelut sekä erilaiset toimitila- ja käyttäjäpalvelut.

Kiinteistötyönantajat ry: Yrityksille suoraa rahallista tukea ja maksuhelpotuksia lainojen sijaan1.4.2020 16:27:10 EEST | Tiedote

Koronavirustilanne koettelee kiinteistöpalvelualan yrityksiä. Kiinteistötyönantajat ry:n jäsenyrityksille suunnatun tuoreen kyselyn mukaan 43 prosenttia vastaajista arvioi, että koronavirustilanne heikentää yrityksen toimintakykyä ja taloudellista tilannetta erittäin tai melko paljon. Yli 50 prosenttia arvioi, että tilanne heikkenee ainakin jonkin verran. Vajaa 10 prosenttia arvioi yrityksen olevan vaarassa ajautua konkurssiin.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye