Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Kiitellyt Perhevapaalta työelämään -valmennukset jatkuvat – maksutonta tukea Oulun ja lähiseudun kotivanhemmille edelleen tarjolla

Jaa
Maksuttomat Perhevapaalta työelämään -valmennukset jatkuvat Oulussa. Perhevapaalla oleville ja lapsia kotona hoitaville vanhemmille suunnattuun valmennukseen voi ilmoittautua mukaan vielä ensi kesäkuun loppuun asti aiemmasta tiedosta poiketen. Tukea työelämään on ollut mahdollista saada valmennuksesta Oulussa jo reilun vuoden ajan. Mukaan voi tulla myös Oulun lähialueilta, kuten Limingasta.

”On ihan mahtavaa, että pystymme tarjoamaan tätä tukea vielä yhden ylimääräisen vuoden verran. Tarvetta tuelle ja kysyntää palvelulle on, ja näin pystymme saamaan vielä useampia vanhempia maksuttoman tuen piiriin”, valmennusten taustalla olevan Perhevapaalta työelämään -hankkeen projektipäällikkö Saija Enqvist toteaa.

Valtakunnallisesti valmennukseen on osallistunut jo satoja vanhempia. 94 % vastaajista on kertonut, että suosittelisi palvelua ystävälleen vähintään melko todennäköisesti. Erittäin todennäköisesti palvelua ystävälle suosittelisi yli puolet vastaajista. Oulun seudun valmennuksessa useampi vanhempi on jo ehtinyt päättää valmennuksen. Hankkeessa iloitaan jatkoajasta ja toivotaan, että yhä useampi vanhempi kuulisi mahdollisuudesta.

”Valmennusten sisältö pyritään räätälöimään vanhemman omaa tilannetta tukevaksi ja ottamaan toiveet huomioon. Joku kaipaa sparrausta nimenomaan työnhakuun, kun taas toinen haluaa vasta pohtia, mikä olisikaan se oma juttu. Rohkeasti mukaan vaan, mietityttipä sitten oma osaaminen, urasuunta tai vaikka perhe- ja työelämän yhteensovittaminen – olipa sitten tohtorin tutkinto tai ei tutkintoa ollenkaan”, kannustaa projektisuunnittelija Tomi Majuri.

Erikoispiirteenä valmennuksissa on myös laaja kielivalikoima. Valmennusta on mahdollista saada suomen ja ruotsin lisäksi myös englanniksi sekä tulkattuna usealle eri kielelle.

”Pyrimme tavoittamaan hankkeessa myös maahanmuuttajataustaisia vanhempia, joilla ei ole riittävää kielitaitoa valmennukseen osallistumiseen kotimaisilla kielillä. Jo suomea taitavienkin vanhempien tavoittamisessa on omat vaikeutensa, joten tulevalle vuodelle riittää haastetta erityisesti heidän, jotka eivät suomea puhu saamisessa tietoiseksi tästä tukimahdollisuudesta. Tietyllä tapaa tämä on oma mielenkiintoinen kohderyhmä tärkeän kohderyhmän sisällä”, Enqvist pohtii.

Maksuton valmennus on suunnattu perhevapaalla oleville tai lapsia kotona hoitaville vanhemmille. Osallistuminen ei maksa, eikä se sido mihinkään. Mukaan voi lähteä riippumatta koulutaustasta, sukupuolesta tai siitä, kuinka pitkään on hoitanut lasta kotona. Valmennusten tarkoituksena on helpottaa perhevapaalaisten siirtymistä lähemmäs työelämää, kohentaa vanhempien työelämävalmiuksia ja esimerkiksi antaa työkaluja perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen.

Hanke on työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama ja Uudenmaan ELY-keskuksen koordinoima. Oulun lisäksi valmennusta järjestetään Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Lapissa.

”Perhevapaalaisilla ja lasta kotona hoitavilla on valtavasti osaamista ja potentiaalia – mutta joskus sen ymmärtämiseen ja esiintuomiseen vain tarvitaan pientä tukea. Tässä tapauksessa sitä voi saada yli 20 tuntia. Ja vieläpä täysin maksutta”, Majuri päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Saija Enqvist, projektipäällikkö, Uudenmaan ELY-keskus
puh. 0295021045
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


Tomi Majuri, projektisuunnittelija, Uudenmaan ELY-keskus
puh. 0295021046
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaan järvien happitilanne heikoin rehevissä ja matalissa järvissä17.4.2024 15:56:53 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus selvitti maalis–huhtikuussa 38 järven happitilannetta. Järvet jäätyivät varhain syksyllä ja pitkä jääpeitteinen kausi näkyi erityisesti matalien ja rehevien järvien happitilanteen heikentymisenä. Syvemmissä järvissä hapen määrä vähenee usein pohjaa kohden, koska eri lämpötilassa olevat kerrokset eivät sekoitu. Pitkä jäätalvi näkyi lievästi myös syvempien järvien happipitoisuuksissa. Kuusamossa järvien jäänpaksuus oli maalis-huhtikuussa keskimäärin 0,8 m, Taivalkoskella 0,7 m ja Pudasjärvellä 0,6 metriä. Oulun ja Rokuan järvissä jään paksuus oli 0,6 m ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosalla 0,5 metriä. Talven aikana ELY-keskuksen on ilmoitettu kalakuolemista Sievin Jyringinjärvellä, Vaalan Syväjärvellä ja Oulun Laholaisojassa.

Kasviplanktonin kevätkukinta värjäsi vettä Oulun edustalla merialueella12.4.2024 15:57:19 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus selvitti Oulun edustan merialueelta Kuivasmereltä Taskisenrannasta tehtyä vesistöhaittailmoitusta. Ilmoituksen mukainen ruskea vesi, haju ja verkkojen limoittuminen johtui todennäköisesti kasviplanktonin kevätkukinnasta. Kasviplanktonlevät voivat lisääntyä massoittain jään alla, kun valon määrä lisääntyy ja ravinteita on riittävästi. Kevätkukinta voi värjätä veden ruskeaksi tai punertavaksi ja sotkea verkkoja. Maalis- ja huhtikuun alun näytteissä vedenlaatu oli talviajalle tyypillinen. Pitkästä jäätalvesta huolimatta happitilanne oli syvemmillä alueilla hyvä. Matalaa ranta-aluetta on kuitenkin paljon ja vedenvaihtuvuudeltaan rajoitetuilla alueilla happitilanne on voinut heikentyä, mikä on voinut aiheuttaa hajuja ja kuplimista avannosta. Voimakkain kasviplanktonin kevätkukinta lienee ajoittunut maalis- ja huhtikuun näytteenottojen väliin. Vesinäytteiden ja vedenlaatutulosten osalta täytyy huomioida, että ne kertovat aina näytteenottohetken tilanteen. Vesist

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye