Pirkanmaan ELY-keskus

Kikkelän silta ja Kiikan ylikulku- ja risteyssilta peruskorjataan

Jaa
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus korjaa Sastamalassa syksyyn mennessä Kiikan ylikulku- ja risteyssillan. Myös Kikkelän silta korjataan perusteellisesti.
Kiikan risteyssilta. Kuva: Antti Makkonen
Kiikan risteyssilta. Kuva: Antti Makkonen

Sastamalassa Kiikan ylikulku- ja risteyssilta sekä Kikkelän silta käyvät tänä vuonna läpi perusteellisen korjauksen.

Toukokuun alussa Kiikassa käynnistyneessä korjausurakassa peruskorjataan ensin Pohjanmaantiellä, eli kantatie 44:llä, rautatien ja Äetsäntien (maantie 249) ylittävä Kiikan ylikulku- ja risteyssilta.

Kesäkuussa korjausurakan toisessa vaiheessa samoin Äetsäntiellä sijaitseva Kikkelänjoen ylittävä Kikkelän silta korjataan. ELY-keskuksen urakkaan sisältyy myös Kiuralan sillan peruskorjaus, mutta sen korjaaminen siirtyy vuoteen 2023.

Korjausurakassa siltojen pintarakenteet, reunapalkit ja kaiteet uusitaan. Myös siltojen muita rakenteita kunnostetaan.

Remontin ajaksi silloille 30 km/h nopeusrajoitus

Sillankorjaustöistä aiheutuu häiriöitä liikenteelle. Kiikan ylikulku- ja risteyssillalla on lähes koko korjaustyön ajan ajoneuvoliikenteen käytössä yksi ajokaista ja liikennettä ohjataan liikennevaloin. Kevyen liikenteen käytössä on erillinen kaista. Myös Kikkelän sillalla on käytössä yksi ajoneuvokaista ja liikennevalo-ohjaus. Nopeusrajoitusta lasketaan kummankin sillan kohdalla töiden keston ajaksi 30 km/h.

Siltojen korjaustyöt valmistuvat syksyllä 2022. Urakoitsijana toimii Tehan Oy.
Korjaustöiden veroton urakkahinta on 901 000 euroa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Urakoitsijan edustaja Jarno Koivula, Tehan Oy, puh. 040 139 3223


Projektipäällikkö Mikko Asunen, Pirkanmaan ELY-keskus, puh. 0295 024 106


Tilaajan valvontakonsultti Mikko Vellamo, Ramboll Finland Oy, puh. 050 410 5082

Kuvat

Kiikan risteyssilta. Kuva: Antti Makkonen
Kiikan risteyssilta. Kuva: Antti Makkonen
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus
Yliopistonkatu 38, PL 297
33101 Tampere

https://www.ely-keskus.fi/pirkanmaa

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi. 

Tilaa uutiskirjeemme sähköpostiisi!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye