SeaLife Helsinki Oy

Kilpikonnien kesäulkoilua

Jaa
Kesän kunniaksi, SEA LIFE Helsingin vaippakilpikonnat ovat kerran viikossa ulkoilleet auringon paisteessa SEA LIFEn ulkopuolella samalla ilahduttaen Linnanmäelle tulevaa yleisöä.
Kuvassa kilpikonna nimeltä Viuhti
Kuvassa kilpikonna nimeltä Viuhti

”Poikkeustilanteesta johtuvista rajoituksista johtuen, kaikki opastukset ja muut infotuokiot ovat toistaiseksi peruttu sisällä näyttelyssä, joten keksimme tuoda eläimemme ulos, jossa yleisöllä on enemmän tilaa liikkua ja pitää turvavälit toisiinsa. Kaikista eläimistämme kilpikonnat oli luonnollisesti helpoin valinta ja koska ne ovat vaihtolämpöisiä ne tarvitsevat auringon lämpöä ja valoa, joten ulkoilu on kilppareiden jatkuvan hyvinvoinnin kannalta myös tosi hyvä asia” kertoo markkinointipäällikkö Nora Sulander. Ulkoilu on tapahtunut aurinkoisina päivinä ja on ollut oikein pidetty kilpikonnien keskuudessa. Eläimet ovat liikkuneet nurmikolla innokkaasti ja tutkiskelleet mielenkiintoisena uutta ympäristöä sekä yleisöä. Paikalla oleva SEA LIFEn henkilökunta on infotuokion lisäksi vastannut moniin tiedusteluihin SEA LIFEn eläimistä.

Viikottaiset perjantai iltapäivä ulkoilut on suunniteltu jatkuvan ainakin heinäkuun loppuun asti, sään salliessa. SEA LIFE tiedottaa ulkoiluista some-kanavillaan.

SEA LIFE Helsinki on kesällä auki joka päivä klo 10-20.   

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Markus Dernjatin
Intendentti
040 5890869
markus.dernjatin@sealife.fi


Michelle Hoeneveld
Toimitusjohtaja (englanninkielinen)
+31 642153707

Kuvat

Kuvassa kilpikonna nimeltä Viuhti
Kuvassa kilpikonna nimeltä Viuhti
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SeaLife Helsinki Oy
SeaLife Helsinki Oy
Tivolitie
00510 HELSINKI

09 5658 2024, marketing@sealife.fihttp://www.sealife.fi

SEA LIFE on Suomen johtava akvaario ja yksi Helsingin suosituimmista elämyskohteista. SEA LIFE tarjoaa kävijöille elämyksiä ja tietoa vedenalaisesta elämästä ja sen suojelun tärkeydestä. SEA LIFEssa vierailee noin 250 000 kävijää vuosittain. SEA LIFE on osa Merlin Entertainments Groupin omistamaa SEA LIFE -ketjua, joka on maailman suurin yleisöakvaariotuotemerkki. Merlin Entertainments Group on maailman toiseksi suurin elämyskohdetoimija yli 100 elämyskohteella neljällä mantereella ja 23 eri maassa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SeaLife Helsinki Oy

Suru-uutinen SeaLifesta : Mikko Meriahven on kuollut4.5.2022 16:09:38 EEST | Uutinen

Merimaailma SeaLifen mediapersoona, koko kansan tuntema julkkiskala Mikko Meriahven menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen tiistaina 3.5.2022. "Mikko oli tiistaiaamuna poikkeuksellisen vaisun oloinen. Teimme välittömästi päätöksen siirtää se karanteeniin tarkempia tutkimuksia varten. Karanteenialtaaseen päästyään Mikko sai kuitenkin yllättäen voimakkaan sairauskohtauksen. Teimme kaikkemme sen pelastamiseksi, mutta hoito ei auttanut ja Mikko nukkui pois käsivarsillani eläintenhoitotiimimme läsnäollessa",intendentti Markus Dernjatin kertoo. Sairauden syytä selvitellään. Toimitusjohtaja Sanna Laitinen kertoo, että henkilökunta on ottanut Mikon poismenon raskaasti. "Asia on nyt niin tuore ja sulattelemme tapahtunutta vielä itsekin.Tämä on kuitenkin todella kova paikka tietysti koko SeaLife-tiimillemme, mutta erityisesti eläintenhoitohenkilökunnallemme, joka yritti todella Mikkoa parhaansa mukaan hoitaa. Eläintemme hyvinvointi on meille ensisijaisen tärkeää ja olen erittäin ylpeä ammattitai

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye