Oulun yliopisto

Kimalaiset muistavat vain vertailutiedon

Jaa
Päivästä toiseen me ja muut eläimet valitsemme eri vaihtoehtojen välillä muistin perusteella. Mitä sellaista muistamme vaihtoehdoista, mikä auttaa meitä päättämään? Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin kimalaisten muistia.
Mehiläinen juomassa sokerivettä tekokukasta. Kuva: Yuyi Lu
Mehiläinen juomassa sokerivettä tekokukasta. Kuva: Yuyi Lu

Kuvittele, että olet huomannut pitäväsi enemmän pistaasi- kuin kahvijäätelöstä ja enemmän lakritsi- kuin sitruunajäätelöstä. Mutta eräänä päivänä menetkin jäätelökioskille, jolta saa sekä kahvi- että lakritsijäätelöä, joita et ole koskaan maistanut rinnakkain. Miten teet valintasi? 

Tutkimusten mukaan säilytämme sekä absoluuttista tietoa että vertailutietoa koskevat muistot. Luonnostaan Euroopassa elävät kottaraiset ovat ihmisen lisäksi ainoa toinen eläinlaji, jonka muistikäsitystä on tutkittu tämän kysymyksen kannalta. On selvitetty, että kottaraiset yhdistelevät absoluuttista ja vertailutietoa muistellessaan vaihtoehtoja. Voiko siis olettaa, että kaikkien eläinten muisti toimii samalla tavalla? Ei voi.

Oulun yliopiston tutkijat yhdessä kansainvälisen tutkimusryhmän kanssa ovat julkaisseet eLife-tutkimusjulkaisusarjassa uuden tutkimuksen, joka osoittaa, että kimalaiset eivät ilmeisesti muista kukan makeutta, vaan ainoastaan vertailutiedon, oliko se toista kukkaa makeampi. Miten tämä selvitettiin?

Uudessa tutkimuksessa kimalaisia koulutettiin ensin kahden kukan kanssa, ja ne oppivat, että toinen kukista oli toista makeampi. Myöhemmin ne oppivat, että kolmas kukka oli neljättä makeampi. Sitten kimalaisten piti valita toinen kahdesta kukasta, jota ne eivät olleet nähneet yhdessä aiemmin, esimerkiksi joko toinen tai kolmas tai vaikkapa ensimmäinen tai kolmas.

Kimalaiset voivat onnistua täysin erilaisella strategialla

Erilaisissa kokeissa huomattiin, että kimalaiset pystyivät muistamaan pitkäaikaisesti vain erittäin perustason muistoja kukkien paremmuusjärjestyksestä. Toisin sanottuna kimalaiset muistivat vain, oliko kukka parempi vai huonompi kuin aiempi. Kimalaiset eivät nähtävästi kykene muistamaan paria minuuttia kauempaa sitä, kuinka makea tai miellyttävä kukka yksistään oli tai edes kuinka paljon makeampi se oli verrattuna muihin kukkiin.

”Tulokset osoittavat kiinnostavia poikkeavia mekanismeja, joiden avulla kimalaiset säilyttävät ja käyttävät vaihtoehtoja koskevaa tietoa ihmisiin ja lintuihin verrattuna”, kertoo yksi artikkelin kirjoittajista, tutkijatohtori Cwyn Solvi Oulun yliopiston ekologian ja genetiikan tutkimusyksiköstä.

Tutkijat arvelevat, että kimalaisten ja ihmisten käyttämät erilaiset muististrategiat ovat saattaneet kehittyä eri ruokavalioiden seurauksena. Koska kimalaiset ovat kehittyneet syömään pääasiallisesti kukkien mettä, niiden ei tarvitse muistaa yksityiskohtia, vaan ne voivat selviytyä ja menestyä yksinkertaisen vertailutiedon avulla.

Yksi artikkelin kirjoittajista, Lontoon Queen Maryn yliopiston tohtorikoulutettava Yonghe Zhou lisää: ”Vaikka muististrategia vaikuttaa epäonnistuneelta, kimalaiset löytävät hyvin kaikista tuottoisimmat kukat. On kiehtovaa pohtia, kuinka eri eläimet voivat menestyä omassa ekologisessa lokerossaan niin eri strategioin.”

Tutkimusartikkeli julkaistiin eLife-sarjassa 27.9.2022.

Tutkimusartikkeli: Cwyn Solvi, Yonghe Zhou, Yunxiao Feng, Yuyi Lu, Mark Roper, Li Sun, Rebecca J Reid, Lars Chittka, Andrew B Barron, Fei Peng (2022) Bumblebees retrieve only the ordinal ranking of foraging options when comparing memories obtained in distinct settings eLife 11:e78525. https://doi.org/10.7554/eLife.78525

Aiempia tutkimuksia

Mehiläiset pystyvät ratkomaan matemaattisia tehtäviä ilman numeroita (2021) 

Foraging Bumblebees Selectively Attend to Other Types of Bees Based on Their Reward-Predictive Value (2020) 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tutkijatohtori Cwyn Solvi, Oulun yliopisto – yhteydenotot englanniksi: cwynsolvi@gmail.com
Dosentti Olli Loukola, Oulun yliopisto, olli.loukola@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Kaisu Koivumäki, Oulun yliopisto, kaisu.koivumaki@oulu.fi, p. 050 4344261

Kuvat

Mehiläinen juomassa sokerivettä tekokukasta. Kuva: Yuyi Lu
Mehiläinen juomassa sokerivettä tekokukasta. Kuva: Yuyi Lu
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye