Kyyti Group Oy

Kimppakyytien toimintasäde Turussa laajenee - Palvelulla tuhansia käyttäjiä

Jaa
Kimppakyytipalvelu Kyyti laajentaa Turun seudulla toimintasäteensä Naantaliin, Kaarinaan ja Ruissaloon. Kesäkuussa alkanutta palvelua on tähän mennessä käyttänyt jo tuhansia turkulaisia ja sillä on satoja päivittäisiä käyttäjiä. Samalla aloitetaan myös erikoiskuljetukset Naantalin Spa - ja Ruissalon Spa kylpylöihin. Lisätietoa osoitteessa www.kyyti.com
Kyyti-kimppakyyti
Kyyti-kimppakyyti

Kesäkuussa Turussa aloittanut Kyyti -kimppakyytipalvelu laajentaa toimintasäteensä tänään to 21.9. klo 12.00 Naantaliin, Kaarinaan ja Ruissaloon. Kyyti-palvelua on tähän mennessä ehtinyt käyttää tuhansia turkulaisia ja sillä on päivittäin satoja käyttäjiä. ”Suoraan sanottuna näin isoa suosiota en uskaltanut odottaa.”, sanoo  Kyyti-palvelun toimitusjohtaja Pekka Möttö. ”Kyse on kuitenkin uudenlaisesta liikkumispalvelusta, joka vaatii sovelluksen käyttämistä toimiakseen. Palvelun suosio kuitenkin osoittaa, että tällaista palvelua kohtaan on Turussa ollut kysyntää.”, Möttö jatkaa.

Kyyti-palvelu toimii parhaillaan Turun lisäksi Oulussa ja Tampereella. Suomessa kehitetty kyytienjakamisteknologia kiinnostaa myös ulkomailla. Kyyti- palvelu oli näyttävästi esillä tämän viikon alussa teknologia startup -yritykset yhteen koonneessa Slush Singapore tapahtumassa Aasiassa. Ensimmäiset kansainväliset Kyyti-pilotit tullaan julkaisemaan vielä tämän syksyn aikana. ”Suomi on tällä hetkellä edelläkävijä kansainvälisessä palveluliiketoimintamurroksessa. Tästä kertoo ensi vuonna voimaan tuleva liikennepalvelulaki. Tämä luo edellytykset uudenlaiselle digitaaliselle palvelubisnekselle. Alalla vallitsee nyt hyvä yhdessä tekemisen meininki.”, Pekka Möttö kertoo.

Kimppakyytejä voi tilata ilmaisella Tuup- sovelluksella. Sovellus valittiin Suomi Areenassa tämän vuoden parhaaksi hyötymobiilisovellukseksi Suomessa. Palvelussa ei peritä aloitus- ja ennakkovarausmaksuja. Yrityksen seuraava askel on kehittää sovellusta vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden toiveita. Kyyti toimii Turussa paikallisten, asianmukaiset liikenneluvat omaavien, operaattorien voimin. Lue lisää Kyyti-palvelusta osoitteessa www.kyyti.com.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Pekka Möttö, Puh. 044 9742477, pekka.motto@kyyti.com


Joonas Jalo, Puh. 040 8449900, joonas.jalo@jalobus.fi


Materiaalit ja kuvat:


Pekka Ruuska, Puh. 040 7634369, pekka.ruuska@kyyti.com

Kuvat

Kyyti-kimppakyyti
Kyyti-kimppakyyti
Lataa
Kyyti-kimppakyyti
Kyyti-kimppakyyti
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kyyti Group Oy
Kyyti Group Oy
Kaisaniemenkatu 1 C 100
00100 Helsinki

info@kyyti.comhttp://www.kyyti.com

Kyyti Group Oy on suomalainen start-up, joka on perustettu joulukuussa 2016. Kyyti kehittää vallankumouksellista liikkumispalvelua, joka yhdistää kysyntä perusteiset kyydit sekä MaaS (Mobility as a Service) ominaisuudet. Kyyti palvelu lanseerattiin Oulussa keväällä 2017 ja varsin lyhyessä ajassa se on saanut jo useita kymmeniä tuhansia käyttäjiä. Kyydin toiminta perustuu tehokkaaseen kyytien kysynnän yhdistelyyn ja automaattiseen autokapasiteetin ohjaukseen. Kyydin teknologiaa voidaan hyödyntää myös yritysten työntekijöiden liikkumispalveluiden ratkaisuissa sekä syrjäseutujen liikkumisongelmien kehittämisessä.  Kyyti Group Oy:n Tuup-applikaatio valittiin vuoden 2017 parhaaksi mobiilisovellukseksi Suomessa Utility & Infotainment-luokassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kyyti Group Oy

Kyyti etsii kumppaneita uudistuville taksimarkkinoille9.8.2018 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomalainen Kyyti Group Oy etsii autoilijakumppaneita syksyllä lanseerattavaan Kyyti- taksi- ja kimppataksipalveluun. Taustalla on kesällä tapahtunut taksialan vapautuminen, joka mahdollistaa uusien toimijoiden ja uusien toimintamallien markkinoille tulon. Kyyti tarjoaa suomalaisen vaihtoehdon kansainvälisille toimijoille. Kyydin tavoitteena on, että tulevaisuudessa taksikyydit tilataan valtakunnallisesti Kyydistä.

Kyyti tarjoaa ilmaiset taksimatkat Helsingissä perjantaina23.11.2017 10:35:02 EET | Uutinen

Kyyti-kimppatakseilla pääsee ajamaan ilmaiseksi Helsingissä pe 24.11. klo 12-20. Kyyti on suomalainen teknologiayritys, joka on kehittänyt edistyksellistä “Uberin tappaja" kyytienjakopalvelua. Perinteisiin takseihin verrattuna, Kyyti-palvelussa matkan kustannuksia voidaan jakaa myös toisilleen tuntemattomien matkustajien kesken. Pitkälle kehitetyn tekoälyn ansiosta palvelun käytöstä ei peritä aloitus- tai ennakkovarausmaksuja. Kyyti-palvelua toteutetaan yhdessä luvallisten suomalaisten kuljetusyrittäjien kanssa.

Kyyti-kimppataksipalvelu aloittaa Helsingissä21.11.2017 09:08:35 EET | Tiedote

Kyyti-kimppataksipalvelua aletaan testaamaan Helsingin keskustassa tänään klo 11. Kimppakyytien edullinen hinta perustuu matkan kustannusten jakamiseen, myös ennalta tuntemattomien, matkustajien kanssa. Kyyti palvelua toteutetaan yhteistyössä laillisten suomalaisten kuljetusyrittäjien kanssa ja sen taustalla olevaa teknologiaa on tänä vuonna viety myös mm. Yhdysvaltoihin ja Vietnamiin. Kyyti-kimppataksien Helsingin pilottiin voi osallistua kaikki asiasta kiinnostuneet lataamalla Kyyti-sovelluksen joko Google Play tai Apple App Store -kaupasta.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye