Wolfcom

Kirjailijat antavat teoksilleen äänensä radiossa

Jaa
Suomalaisen nykykirjallisuuden suosituimpiin tähtiin kuuluvat Max Seeck, Henriikka Rönkkönen ja Kale Puonti tuovat teoksensa suuren yleisön kuultavaksi suorissa radiolähetyksissä maaliskuussa. Myös Samu Haber osallistuu Suplan lukuhetkeen lukemalla ääneen omaa elämäkertaansa. Lukuhetkien tarkoitus on kannustaa kuluttajia kirjallisuuden pariin ja ne lähetetään Radio Rockin, Radio Suomipopin ja Me Naiset Radion taajuuksilla maaliskuun jokaisena lauantaina.

Kirjallisuuden kuluttaminen on koronakauden aikana kasvanut kaikissa myyntikanavissa. Kun painetun kirjan myynti kasvoi viime vuonna 2 %, edellisvuodesta tuplaantunut äänikirjojen myynti veti sähköiset kirjallisuustuotteet vuonna 2020 jopa 37 %:in kasvuun. Yleisen kirjallisuuden kokonaismarkkinasta jo 17 % on kuunneltavaa. Myös koko vuoden myydyin kirja oli ensimmäistä kertaa äänikirja*. Äänikirjapalvelu Supla kutsuu kirjailijoita radioon muistuttaakseen, että kuunneltava kirja on hyvä tapa tuoda kirjallisuus kaikkien helposti saataville.

”Kirjallisuus seuraa musiikin viitoittamaa tietä ajasta ja paikasta riippumattomaksi viihteeksi ja äänikirjojen kulutus on todella vahvassa kasvussa. Vaikka lukeminen muuttaakin muotoaan, sen hyvää tekevä vaikutus korostuu erityisesti tällaisina vaikeina aikoina. Lukeminen ja tarinan kuuntelu tarjoavat vastapainoa lyhytjännitteiseen arkeen, kehittävät keskittymiskykyä ja lievittävät stressiä. Usea kuitenkin kokee, että kirjaan tarttumiseen ei arjen keskellä ole aikaa. Me haluamme radioihin tuodun lukuhetken avulla innostaa ihan kaikkia kirjallisuuden pariin ja tuoda laadukas tarina helposti saataville”, kertoo äänikirjapalvelu Suplasta vastaava sisältöjohtaja Johannes Saukko ja jatkaa: ”Tämä kirjallisuuden muoto sopii kiireiseen elämäntyyliin täydellisesti. Kuunneltavaa kirjallisuutta voi kuluttaa samaan aikaan kuin tekee jotain muuta. Kirjat ovatkin nykyään kuluttajien seurana lenkeillä, autoillessa ja siivotessa. Suosituimpia äänikirjoja ovat olleet elämäkerrat, rikostarinat, lasten- ja nuortenkirjat sekä luonnollisesti suuret kaunokirjallisuusnimet.”

Ääneen lukeminen ja kuuntelu syventävät tarinaa 

Suplassa uskotaan äänikirjojen kasvun jatkuvan reippaana myös tänä vuonna, kun uudet kuluttajat löytävät innostavan tavan kuluttaa tarinoita ja tietoa sekä uppoutua tunnelmiin. Samu Haberille oman tarinansa ääneen lukeminen osoittautui arvioitua henkilökohtaisemmaksi kokemukseksi.

”Minulla on lapsesta saakka ollut tiivis suhde kirjoihin, sillä pienenä minulle luettiin paljon ääneen. Rakastin kuunnella tarinoita. Vaikka olen siitä lähtien lukenut paljon, on kirjojen kuuntelu tuplannut oman aikani kirjallisuuden parissa. Kuunneltavaan tarinaan voi uppoutua missä vain ja esimerkiksi keikkarundeilla tai televisiokuvauksissa se oli turvallinen tapa palautua esiintymisten jälkeen”, kertoo Suplan suorassa lukutuokiossa Forever yours -elämäkertaansa ääneen lukeva Samu Haber ja lisää: ”Ääneen lukeminen on tärkeää pienen ihmisen kehitykselle, mutta oman tarinan ääneen lukeminen oli todella erikoinen kokemus. Kohtasin sitä lukiessani itseni ja tekemiseni vielä syvemmin ja jos mahdollista, muuttui tarinani jollain kummallisella tavalla olettamaani henkilökohtaisemmaksi. Nyholmin hienosti kynäilemää kirjaamme ääneen lukiessani koin myös kertovani tarinaani suoraan jollekin sinulle.”

Henriikka Rönkköselle kirjoittamisprosessi on kirjan formaatista riippumatta sama. Hän pitää tärkeänä, että suosiotaan kasvattavalla äänikirjalla on mahdollista tavoittaa yhä enemmän niitä ihmisiä, jotka eivät perinteistä kirjaa ole tottuneet ostamaan.

”En kirjoittaessani mieti sitä, miten lukija tarinani nauttii. Pyrin aina tekemään tekstistä sujuvaa ja selkeää, jolloin lukijan tai kuulijan ei tarvitse palata taaksepäin ymmärtääkseen, kenestä tai mistä puhutaan. Huumorissa tekstin rytmityksen merkitys kuitenkin korostuu. Toki se, kuka äänikirjan sitten lopulta lukee, varmasti vaikuttaa kuuntelukokemukseen”, kertoo Henriikka Rönkkönen ja jatkaa: ”Onkin mukavaa päästä nyt itse kokeilemaan lukemista ja omaan tarinaani eläytymistä suurelle yleisölle radioon. Toivon, että lukuhetkemme kannustaa lisää kuulijoita kirjojen kuuntelun pariin.”

Suplan lukuhetki

La 6.3.2021 klo 10 Radio Rock: Kale Puonti - Milo
La 13.3.2021 klo 10 Me Naiset Radio: Henriikka Rönkkönen - Määmatka ja muita sinkkuelämän ihmeitä
La 20.3.2021 klo 10 Radio Rock: Max Seeck - Uskollinen lukija
La 27.3.2021 klo 12 Radio Suomipop Tuomas Nyholm - Samu Haber, Forever yours, lukijana Samu Haber

*Carl-Johan Forssén Ehrlin: Kani joka tahtoi nukahtaa.

Supla on Sanoman vuonna 2015 julkaisema sovellus, joka laajeni keväällä 2020 tarjoamaan kuuntelijoilleen podcast- ja radiosisältöjen lisäksi täysimittaista Supla+ -äänikirjapalvelua. Suplan kautta voi kuunnella kuukausitilauksella kaikkien suurimpien kustantajien äänikirjat, ja ilmaiseksi satoja podcasteja sekä kahdeksan radiokanavan live-lähetykset. Suplan tavoitteena on tarjota erilaista kuunneltavaa hetkeen kuin hetkeen. www.supla.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johannes Saukko, sisältöjohtaja, Nelonen Media
+358 40 594 8670, johannes.saukko@nelonenmedia.fi


Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wolfcom
Korkeavuorenkatu 1 B 11
00140 Helsinki

+358400579653http://www.wolfcom.fi/

Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland

Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Suomen ensimmäinen luomuviski valmis nautittavaksi15.3.2024 13:49:40 EET | Tiedote

The Helsinki Distilling Company julkisti Nilsiässä torstaina Suomen ensimmäisen luomuviskin, joka on taidokas sekoitus perinteistä käsityötaitoa ja moderneja makutrendejä. Tahkon tislaamossa Kuopiossa tislatun ja kypsytetyn Tahko Single Malt ohramallasviskin valmistukseen on käytetty ainoastaan kotimaista luomuohramallasta, pohjavettä ja hiivaa. Sen maussa ovat tasapainossa hedelmäisyys ja tammitynnyrin hehkuva lämpö.

Maailmanympäripurjehdus: Suomalaisvenekunnat Kap Hornin valloituksessa18.2.2024 15:09:55 EET | Tiedote

Ocean Globe Race -maailmanympäripurjehduskilpailu on edennyt jo kolme osuutta, ja laivue kerääntyy paraikaa Uruguayn Punta del Esteen. Tapio Lehtisen kipparoima Galiana WithSecure saapui etapin maaliin kokonaiskilpailun kolmantena. Omassa luokkajohdossaan oleva Spirit of Helsinki on kokonaiskilpailussa viides. Kolmannen etapin kohokohta oli pitkän ja vaativan Etelämeri-jakson päättyminen tarunhohtoisen Kap Hornin kiertoon. Venekunnat tekevät Uruguayssa huoltotoimenpiteitä ja valmistautuvat kilpailun päätösosuudelle, joka starttaa 5. maaliskuuta.

Skandinavian villinnyt Camping-viihderavintola Helsinkiin13.2.2024 12:56:52 EET | Tiedote

Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa kulttimaineeseen noussut viihderavintola Camping avautuu maaliskuussa Helsinkiin. Ratagolfin ympärille noussut ravintolakonsepti rikastuttaa paitsi Helsingin yökerho- ja klubitarjontaa, tarjoaa se päivisin ja viikonloppuisin elämyksellisen ympäristön laajemmalle kohderyhmälle työpalavereista ja ensitreffeistä myös lapsiperheiden ajanviettoon. Iso Roobertinkadulla sijaitsevassa Helsinki Camping -baarissa on kilpatason 13-väyläinen minigolfrata, karaokehuone, monipuolinen baari ja street food -keittiö sekä DJ-vetoinen yökerho tanssilattioineen.

Talvinen Viro tarjoaa koko perheen elämyksiä lomalaisille13.2.2024 09:29:14 EET | Tiedote

Suomalaisten suosituin matkakohde Viro tarjoaa talvilomalaisille paljon tekemistä ja hauskoja elämyksiä. Viron jokaisesta kolkasta löytyy kiinnostavaa puuhaa ja pienen maan suuret seikkailut ovat perheille myös helposti saavutettavissa. Tallinnan matkailutoimiston Silja Hurskainen ja Itä-Virumaan matkailuverkoston Mikko Virta antavat vinkit talvisiin seikkailuihin ja paljastavat omat suosikkikohteensa Tallinnassa ja Itä-Virossa.

Uusi voileipätrendi Suomeen – Vaasan leipoi Sub Sandwichin1.2.2024 13:13:15 EET | Tiedote

Gourmet-tason katuruuan suosio jatkuu vahvana, ja juuri nyt sitä kasvattavat erityisesti ruokaisat voileivät. Hampurilaisten, hodarien ja pizzan vanavedessä kuumaksi ruokatrendiksi noussut sandwich valtaa nyt myös kotikeittiöt, kun Vaasan tuo kauppoihin Vaasan Street Food Sub Sandwichin. Se on ensimmäinen kotimainen tuoreleipä, josta saa loihdittua aidon, ruokaisan sub-herkun kotikeittiössä, omalla tyylillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye