MessukeskusMessukeskus

Kirjamessuilla yli 17 000 vierailua ensimmäisen päivän aikana

Jaa
Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuma 22. – 25.10. keräsi ensimmäisenä päivänä torstaina yli 17 000 yksittäistä kävijää. Määrä koostuu ohjelmaa seuranneista ja yrityssivuilla vierailleista. Kirjamessut jatkuu sunnuntaihin asti ja on avoinna vielä kaksi viikkoa tapahtuman jälkeenkin verkossa.
Jani Toivola ja Noora Al-Ani. Kuva Risto Wuolle
Jani Toivola ja Noora Al-Ani. Kuva Risto Wuolle

”Ensimmäinen päivä osoitti, että Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuma on tarpeellinen ja kiinnostaa kirjallisuuden ystäviä. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta siitä, että järjestämme tapahtuman ja kirjamessut tuo vuoden 2020 kirjallisuusohjelman kotisohville”, kertoo tapahtumasta vastaava Tanja Pasila Messukeskuksesta. ”Moni esiintyjä on ihmetellyt massiivista lavatoteutusta ja kiitellyt hyvää tunnelmaa. Olemme itsekin tyytyväisiä lavoihin ja niitä hyödynnetään muissa tapahtumissa sekä asiakastilaisuuksissa myös jatkossa.”

Jo ensimmäisenä päivänä oli kirjamessuilla vilkasta. Tapahtuman avautuessa oli teknisiä ongelmia tapahtumaan kirjautumisessa. Asia ratkaistiin kuitenkin nopeasti siten, että ohjelmaa oli mahdollista seurata ilman kirjautumista suoraan verkkosivulta. Kirjautumissivun vika korjaantui päivän aikana. 

Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuman aikainen kävijämäärä kerrotaan maanantaina 26.10., mutta todellinen kävijämäärä selviää vasta 8.11.  jälkeen, sillä kokoaikalipulla ohjelmatallenteita voi seurata ja yrityksen sivut tarjouksineen ovat nähtävissä siihen asti. Torstain tallenteet ovat jo nähtävissä.

Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuma tarjoaa ohjelmaa vielä perjantaina ja lauantaina 23. – 24.10. klo 10-20 ja sunnuntaina 25.10. klo 10-18. Tapahtumassa on 200 ohjelmaa ja 400 esiintyjää kolmella lavalla. www.helsinginkirjamessut.fi/ohjelma

Suomen suurin kirjallisuustapahtuma, merkittävä kulttuurifoorumi

Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuma järjestetään 22. - 25.10.2020. Tapahtuman järjestää Messukeskus yhteistyössä Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton kanssa. Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuman ohjelmakumppaneita ovat Helsingin Sanomat, Kallion ilmaisutaidon lukio KirjaKallion kautta,  Nuoren Voiman Liitto, Suomen Kirjailijaliitto, Svenska Litteratur Sällskapet, Tieteellisten seurain valtuuskunta kumppaneineen ja Suomen Kirjailijaliitto.
www.helsinginkirjamessut.fi 

Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuman liput ovat myynnissä verkkokaupassa shop.messukeskus.com

Helsingin Kirjamessujen yhteydessä on vuosittain järjestetty Viini & Ruoka -messut. Tänä vuonna Viini & Ruoka tarjoaa 12. – 31.10. verkkotapahtuman:  www.viiniruoka.fi

Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
tapahtumasta vastaava Tanja Pasila, 050 387 0024, tanja.pasila@messukeskus.com
ohjelmajohtaja Ronja Salmi, puh.040 750 1019, ronja@ryovari.fi

www.helsinginkirjamessut.fi
#kirjamessut
@kirjamessutHKI

Kuvia median käyttöön: http://mediabank.messukeskus.com

Linkki ohjelmalehteen: https://issuu.com/messukeskus/docs/kirja20verkossa_messulehti_issuu

Kuvat

Jani Toivola ja Noora Al-Ani. Kuva Risto Wuolle
Jani Toivola ja Noora Al-Ani. Kuva Risto Wuolle
Lataa
Kuva: Risto Wuolle
Kuva: Risto Wuolle
Lataa
Jani Toivola ja Noora Al-Ani. Kuva Risto Wuolle
Jani Toivola ja Noora Al-Ani. Kuva Risto Wuolle
Lataa
Eero ja Sakari Huovinen sekä Baba Lybeck. Kuva Risto Wuolle
Eero ja Sakari Huovinen sekä Baba Lybeck. Kuva Risto Wuolle
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Kutsu: Pulp & Beyond 9. - 11.4.2024 / ChemBio Finland ja Helsinki Chemicals Forum 10. - 11.4.2024 Helsingin Messukeskus25.3.2024 10:24:39 EET | Tiedote

Tervetuloa metsä-, kemian- ja bioteollisuutta monipuolisesti esittelevään tapahtumakokonaisuuteen Helsingin Messukeskukseen. Metsäteollisuuden kansainvälinen Pulp & Beyond järjestetään ti-to 9.–11.4. ja kemian ja bioteknologian ChemBio Finland 2024 sekä kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forum ke-to 10.–11.4. Helsingin Messukeskuksessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye