MessukeskusMessukeskus

Kirjamessujen ennätysohjelma kattaa kirjallisuuden kaikki osa-alueet

Jaa

Helsingin Kirjamessuilla torstaista sunnuntaihin 26.–29.10.2017 Messukeskuksessa keskustellaan kirjoista, tavataan kirjailijoita ja viihdytään kirjallisuuden parissa. Tänä vuonna on entistä enemmän runoutta ja tietokirjallisuutta. Esikoiskirjailijat nähdään lavalla useammin ja hyvinvointikirjoilla on oma kokonaisuutensa. Lapsille ja vanhemmille on omat ohjelmakokonaisuutensa viihtyisällä uusitulla lasten alueella. Uudesta Käännösmaailmasta suomalainen kirjallisuus loikkaa maailmalle.

Helsingin Kirjamessuille osallistuu 345 kustantajaa, kirjakauppaa ja antikvariaattia. Kirjamessuilla esiintyvät kirjailijat, taiteilijat, poliitikot, tiedemiehet ja vaikuttajat, esiintyjiä on yli 1500.  Kirjallisuus on esillä laaja-alaisesti ja ohjelmaa on ennätysmäärä, yli 1000 keskustelua, haastattelua tai kirjaesittelyä. Kirjamessujen teemana on tänä vuonna satavuotias Suomi, suomalainen kirjallisuus ja kulttuuri. Juhlavuoden kunniaksi kirjamessujen keskusteluja näytetään päivittäin tapahtuman verkkosivuilla yhteistyössä valtioneuvoston kanslian Suomi 100 -organisaation kanssa.

”Saamme vuosittain liki 2000 toinen toistaan parempaa ohjelmaehdotusta, joista parsimme mahdollisimman monipuolisen ja kattavan kokonaisuuden. Lisäksi haluamme nostaa kiinnostavia sekä uusia tekijöitä ja ilmiöitä. Niitä myös messuyleisö janoaa”, kertoo ohjelmajohtaja Jan Erola.

Messujen ohjelma on rakennettu tänä vuonna julkaistujen teosten ja ajankohtaisten aiheiden ympärille. Messuilla on yhteensä 16 ohjelmalavaa tai -salia. Kaksi lavoista on ruotsinkielisiä. Tuttuun tapaan messuilla on Dekkarilauantai, Suomen Kirjailijaliiton ohjelmaa, Tiedetorin ohjelmaa, KirjaKallion nuorille suunnattua ohjelmaa, esikoiskeskusteluja, runo-ohjelmaa, Suunnista kirjaan koululaisille ja opiskelijoille, lastenalue lavoineen, Kirjallinen Bisnesaamiainen ja torstain aamupäivän bisnesohjelma sekä päivittäiset lukupiirit. Kustantajien edustajat ovat tavattavissa Kirjakahvilan vieressä sijaitsevassa Haluatko kirjailijaksi -neuvontapisteessä. Kirjamessuilla on Antikvaariset kirjamessut ja keräilijöiden Postimerkkimessut sekä uutena alueena vanhojen levyjen Levymessut.

Messuilla vierailee 42 kansainvälistä kirjailijavierasta. Messujen tähtivieraana on lauantaina 28.10. klo 14 kirjailija Dan Brown. Sunnuntaina 29.10. messuilla esittäytyy suurin osa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaista. Kirjailijavieraita on 11 maasta.

Kaikki kansainväliset vieraat:  http://kirjamessut.messukeskus.com/messuilla/kansainvaliset-kirjailijavieraat/

Esikoisia ja Runosunnuntai, tiedettä ja hyvinvointia

Esikoisteoksille on annettu nyt entistä enemmän ohjelma-aikaa. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto finalistien sekä Seppo Puttosen ja Pietari Kylmälän esikoiskirjahaastattelujen lisäksi esikoiskirjailijat esittäytyvät kolmen minuutin puheenvuoroissa torstaina ja lauantaina.

Nuoren Voiman Liitto järjestää nyt ensimmäistä kertaa Runosunnuntain 29.10. klo 10–18 uudessa Olohuone-ohjelmapisteessä. Tarjolla on erityisen paljon ohjelmaa runouteen, lyriikoihin ja spoken word -kulttuuriin liittyen. Päivän aloittaa Runousaamiainen, jossa esiintyvät Anja Erämaja, Olli Heikkonen, Miki Liukkonen ja Sinikka Vuola. Juontajana on Anna-Riikka Carlson.

Tiedeaiheista ohjelmaa järjestetään koko messujen ajan Tiedetori-ohjelman alla. Aikaisempina vuosina ohjelmaa on ollut vain torstaina ja perjantaina, mutta tänä vuonna Tiedetorin ohjelmaa on myös lauantaina 28.10. uudessa Olohuone-ohjelmapisteessä. Arkiaamuisin Tiedetorilla on klo 10.30 ohjelmaa lapsille.

Hyvinvointibuumi näkyy tämän vuoden kirjatarjonnassa. Fyysisen terveyden lisäksi kirjoittajia ja lukijoita kiinnostaa henkinen hyvinvointi. Messuilla käsitellään ruokavalion ja liikunnan lisäksi elämäntilanteita ja seksuaalisuutta. Uudessa Rauha-salissa on viikonlopun ajan tarjolla Hyvinvointi-ohjelmaa, ja seksuaalisuuteen liittyvä kirjallisuus on esillä lauantaina Aino-salissa.

Suomalaisten kirjailijoiden teosten käännöksiä myynnissä Käännösmaailmassa

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL, Kirjallisuuden vientikeskus FILI ja Rosebud-kustantamo toteuttavat messuille yhdessä kääntämiseen keskittyvän Käännösmaailma-alueen. Tarjolla on laaja katsaus suomalaisen kirjallisuuden maailmanvalloitukseen Kalevalasta ja Tove Janssonista Sofi Oksaseen ja Salla Simukkaan. Alueella on mahdollista tutustua esimerkiksi Agricola- ja J. A. Hollo -käännöspalkintoja saaneisiin teoksiin, vertailla eri maita varten tehtyjä kirjankansia sekä seurata live-kääntämistä. Myynnissä on suomalaisia teoksia eri kielillä.

Kuvittajien osastolla on näyttely kirjamessujen 2017 kuvakilpailusta. Kuvittajat kertovat myös työstään. Erikielisten kirjojen erilaisia kansia voi myös ihailla Käännösmaailmassa.

Avajaiset ja Kirjanrakastajien bileet

Helsingin Kirjamessujen avajaiset on torstaina 26.10. klo 11 Aleksis Kivi -lavalla. Avajaisissa säveltäjä Pasi Lyytikäinen tuo tervehdyksensä sata vuotiaalle Suomelle ja Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtaja Jan Erola kertoo messujen sisällöstä. Avajaispuheen pitää tänä vuonna kirjailija Sinikka Nopola. Lisäksi puheenvuoron saavat yhdeksäsluokkalaiset Diya Bhuiyan ja Mona Wager Kruununhaan yläasteelta. Avajaisissa jaetaan Suomen Messusäätiön rahoittama Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto lukemisen eteen tehdystä tärkeästä työstä sekä ansioituneelle kustannustoimittajalle annettava Suomen Kirjasäätiön Alvar Renqvist -palkinto. Ennen avajaisia jaetaan ensimmäistä kertaa Suomen Messusäätiön rahoittama Minna Canth –palkinto.

Kirjamessujen sulkeuduttua torstaina 26.10. klo 20 ilta jatkuu Kirjanrakastajien Bileissä, joihin kaikki kirja-alan ihmiset, kirjailijat ja kirjamessujen kävijät ovat tervetulleita. Bileiden musiikista vastaa Nyrok Dolls -yhtye, jossa soittavat Silja Sillanpää, Mauri Kunnas, Pasi Heikura, Juba Tuomola, Arto Nyberg, Kjell Westö ja Matti Toivonen. Pääsy bileisiin sisältyy torstain messulipun hintaan.

Yhdeksäsluokkalaiset veloituksetta messuille

Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kirjamessut kutsuu kaikki Suomen yhdeksäsluokkalaiset veloituksetta messuille. He voivat tulla messuille joko ryhmänä opettajansa kanssa tai yksityishenkilönä viikonloppuna. Nuorille suunnattua ohjelmaa on tarjolla etenkin suositulla KirjaKallio-lavalla, jonka ohjelmasta vastaavat Kallion ilmaisutaidon lukion opiskelijat. Haastattelujen lisäksi KirjaKallio-lavalla nähdään ajankohtaisia paneelikeskusteluja ja näytelmäprojekti.

Laaja tarjonta ohjelmaa nuorille, lapsille ja vanhemmille

Kirjamessujen lastenalue muodostuu kolmesta eri ohjelmapisteestä: Tarina-lava tarjoaa ohjelmaa alle kouluikäisille, Magia-lava lukemaan oppineille ja Touhupisteessä askarrellaan ja puuhaillaan yhdessä. Lastenalueella ja kirjamessujen muilla lavoilla  on päivittäin ohjelmaa myös vanhemmille. Keskustelussa ovat mm. lasten tunnetaidot ja prinsessasatujen roolimallit. Sunnuntai 29.10. on perhepäivä. Silloin messualueella on väljempää ja erityisen paljon ohjelmaa ja aktiviteettejä.

Kirjalöytöjä, postimerkkiharvinaisuuksia ja vinyylejä

Antikvaarisilla Kirjamessuilla on voi tutustua noin 50 käytettyjä kirjoja myyvän yrityksen valikoimiin. Kirjalöytöjen tekemisen lisäksi messukävijät voivat tuoda veloituksetta omia kirjojaan arvioitavaksi sekä kysyä muista vanhoihin kirjoihin tai sarjakuviin liittyvistä asioista. Kirjojen lisäksi osastolta löytyy Maalauskansien aikakausi -näyttely, joka esittelee 20 suomalaista taiteilijaa, jotka ovat tehneet kansitaidetta tai kuvituksia aikakauslehtiin. Näyttelyssä on esillä mm. Rudolf Koivun ja Kari Suomalaisen töitä.

Aihefilatelistien ja postikorttiyhdistys Apollon järjestämillä postimerkkimessuilla on mukana postimerkkialan eturivin yrityksiä Suomesta ja Ruotsista. Alueella voit esimerkiksi arvioituttaa omia kokoelmia ilmaiseksi.

Kirjamessujen ohessa järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Levymessut. Messuilla on mukana kotimaisia eturivin levykauppoja, yksityisiä levymyyjiä ja keräilijöitä. Äänitteitä myydään kaikissa eri formaateissa, savikiekot, LP:t, singlet, CD:t, DVD:t ja kasetit. Myös eri vuosikymmenet ja erilaiset musiikkityylit klassisesta heviin ja iskelmästä rock and rolliin ja discoon ovat edustettuina.

Lauantain aukioloaikaa on tänä vuonna jatkettu klo 20 asti!

Helsingin Kirjamessut on Suomen suurin kirja-alan tapahtuma ja valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi. Messukeskus järjestää Helsingin Kirjamessut yhteistyökumppaneinaan Suomen Kustannusyhdistys ja Kirjakauppaliitto. Helsingin Kirjamessujen yhteydessä on Antikvaariset Kirjamessut, jotka järjestetään yhteistyössä Suomen Antikvariaattiyhdistyksen kanssa. Messut järjestetään 26.–29.10.2017 seitsemännentoista kerran. Tänä vuonna samanaikaisesti järjestetään Viini & Ruoka -tapahtuma. Samalla lipulla pääsee tutustumaan molempiin tapahtumiin. Lippujen hinnat: aikuiset 16 e (kokoaikalippu 30 e), lapset, opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet 10 e (kokoaikalippu 20 e), perhelippu 37 e.  Liput ennakkoon: http://shop.messukeskus.com

Helsingin Kirjamessut
26.–29.10.2017
Messukeskus
Avoinna to-la klo 10–20, su klo 10–18

Lisätietoja:
Helsingin Kirjamessut, tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
ohjelmajohtaja Jan Erola, puh. 040 506 4612, jan.erola@kravat.fi.
Kuvia kirjailijoista kustantajien sivuilla.
Kuvia kirjamessuista: http://mediabank.messukeskus.com
#kirjamessut www.helsinginkirjamessut.fi

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

*040 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain noin sata messutapahtumaa ja yli 2000 kokousta ja kongressia. Tapahtumiin osallistuu joka vuosi noin 9000 näytteilleasettajaa ja yli 1,1 miljoonaa kävijää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Nettikonsultaatiolla erikoishammashoitoa syrjäseuduille17.11.2017 08:00Tiedote

Hammaslääkäripäivien Innovaatio-palkinnon 2017 saa kansainvälinen konsultaatioportaali QAdental, joka vie hammaslääketieteen erikoisosaamista etänä sinne, missä sitä ei muuten ole saatavilla. Innovaatio-palkinto myönnetään vuosittain yritykselle, joka on kehitystyöllään parantanut hammaslääkäreiden työskentelyolosuhteita, potilasturvallisuutta tai potilaan hoitoa. Palkitut innovaatiot esitellään Hammaslääkäripäivillä 23.–25.11.2017 Messukeskuksessa Helsingissä.

Vene 18 Båt -messujen Uusi Aalto uudistuu ja kalastusalue kasvaa16.11.2017 15:53Tiedote

Helsingin kansainvälisten Vene 18 Båt -messujen Uusi Aalto -alue uudistuu ja kalastusalue kasvaa. Messualueelle tuodaan Uusi Aalto -altaan lisäksi kaksi uutta allasta, toinen kalastusveneille ja toinen sukeltamiseen. Purjehdussatama tuo messuille uusia tarinoita kuultavaksi ja keskittää messujen ohjelmia yhteen paikkaan. Pääosassa venemessuilla edelleen komeilevat veneet, jotka täyttävät Messukeskuksen kaksi suurinta hallia. Tarvikkeet ja varusteet löytyvät muista halleista ja matkailulle suunnitellaan entistä näyttävämpää kokonaisuutta. Vene 18 Båt -messut järjestetään 9. – 18.2.2018 Messukeskuksessa Helsingissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme