Espoon kaupunki - Esbo stadEspoon kaupunki - Esbo stadEspoon kaupunki - Esbo stad

Kirjasto luo lukija- ja kirjoittajayhteisöä

Jaa

Tapiolan kirjastolla on useita ihan kaikille tarkoitettuja lukija- ja kirjoittajapalveluja, joihin voi tutustua uudella Kirjaan sidottu -sivustolla. Jonkin verran järjestetään aiheeseen liittyviä tapahtumia, joihin osallistutaan paikan päällä Tapiolan kirjastossa.

Kirjallisuusblogi kutsuu myös asiakkaita kirjoittamaan

Uusi Espoon kaupunginkirjaston kirjojen ja kirjoittamisen blogi on nimeltään Lukijalta lukijalle. Siihen voivat kirjoittaa niin kirjaston henkilökunta kuin asiakkaatkin. Uusi blogi jatkaa kaupunginkirjaston henkilökunnan kirjallisuusblogin Kaminan perinnettä mutta sen aihepiiri on iaajempi. Kirjojen arvioimisen lisäksi voimme käsitellä myös muita kirjoittamista ja lukemista käsitteleviä aiheita. Voimme kirjoittaa vaikkapa Ex Libriksistä, kirjoittamisprosessista tai erilaisista kynistä tai tekniikoista pitää lukupäiväkirjaa.


Tarvitsetko Beta-lukijaa?

Kirjastotyöntekijöistä monet ovat lukemisen ammattilaisia ja rakastavat sanoja.  He beta-

lukevat tekstejä muun kirjastotyönsä ohella. Mahtaako sinulla olla tietokoneen uumenissa melkein valmis käsikirjoitus, jonka kanssa et pääse eteenpäin? Jos tarvitset siihen uutta näkökulmaa ja parannusehdotuksia, kirjaston beta-lukija voi auttaa.

Palvelu toimii pääpiirteissään niin, että lähetät meille novellisi, romaanikäsikirjoituksesi tai runon/runoja. Betalukijamme ottaa sinuun yhteyttä ja ilmoittaa tarkemman lukuaikataulun. Pyrimme lukemaan käsikirjoitukset mahdollisimman nopeasti.

Tarkemmat tiedot beta-lukijapalvelustamme saat täältä.


Miten ehtisin kirjoittaa?

Etkö löydä aikaa kirjoittamiseen? Kirjoittaa voi myös yhdessä! Kun laitat kalenteriisi Tapiolan kirjastossa järjestettävän kirjoitushetken ajan ja saavut kirjastoon, sinun on todennäköisesti helpompaa keskittyä silloin vain kirjoittamiseen. Eli: Shut Up! And Write. Tapaamisaikoja on sovittu jo kevään 2018 loppuun asti.


Täyttä asiaa kirjoittamisesta

Kirjoitan-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Sillä on asiaa kaikille harrastajakirjoittajille ja lukijoille. Tämän vuoden kolmannessa lehdessä esimerkiksi oli kirjailijoitten Kata Melanderin ja O.E. Lönnbergin haastattelut, reportaasi Worldconista sekä artikkeli marginaalikirjallisuutta esittelevistä lehdistä Lumoojasta ja Säröstä. Julkaisimme myös kirjaston järjestämän Worldcon-kirjoituskilpailun voittajatekstin Pirja Hyyryläisen Muoamon.  24.11. ilmestyy tämän vuoden viimeinen numero.


Kilpailu taiteen opiskelijoille ja harrastajataiteilijoille. Tee Ex Libris Espoon kaupungin ensimmäiselle apurahakirjailijalle Ilkka Auerille

Ex Libris -kilpailun järjestävät Tauno Yliruusi -säätiö ja Tapiolan kirjasto. Se jatkuu marraskuun loppuun asti. Kilpailuun toimitettavan työn on kuvastettava Ilkka Auerin tuotannon fantasiateemaa, ja sen tulee sisältää kirjailijan nimi.

Kilpailun voittaja saa palkinnoksi 1500 euron suuruisen Tauno Yliruusi -palkinnon. Voittaja julkistetaan tammikuussa 2018 Ilkka Auerin kunniaksi järjestettävässä Espoon oma kirjailija -juhlassa.  Tarkemmat tiedot osallistumisesta saat Helmet.fi-sivuilla olevasta ilmoituksesta. Olet tervetullut osallistumaan myös Ex Libris -työpajaamme 15.11.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Oili Sivula
KIrjastopalvelupäällikkö/Bibliotekstjänstchef
Espoon kaupunginkirjasto /
Esbo stadsbibliotek
Puh./Tel. 046 877 2096
oili.sivula@espoo.fi

Lohikäärmelogo:
Maija Ajo, Tapiolan kirjasto

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Marjut Saloniemi

Viestintäkoordinaattori

Espoon kaupunginkirjasto

PL 3611

02070 ESPOON KAUPUNKI

puh. 050 3036937

marjut.saloniemi@espoo.fi

www.helmet.fi

www.kulttuuriespoo.fi

www.espoo.fi/kirjasto



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme