Suomen kirjastoseura

Kirjastopalvelujen merkitys korostuu poikkeusoloissa

Jaa
Yleisten kirjastojen neuvosto ja Kirjastoseura muistuttavat ammattilaispalvelujen merkityksestä. Koronaviruksen aiheuttaman valtakunnallisen poikkeustilan vaikutukset jatkuvat vielä pitkään. Kirjastoilla on ammattitaitoa verkkopalvelujen luomisessa ja ylläpidossa sekä niiden käytön neuvonnassa. Kirjastot edistävät kansalaisten kriisinsietokykyä monin tavoin.

Palvelut jatkuvat ja uusia syntyy

Kunnissa palvelut ja asiakkaat ovat siirtyneet verkkoon vauhdilla ja kirjasto toimii eturintamassa. Vaikka kirjastotilat ovat nyt kiinni, moni palveluista verkossa on auki.

Myös digineuvonnalle nousee entistä suurempi tarve, ja sitä on pyritty tarvitseville järjestämään puhelimitse ja digitaalisesti.

”Nyt on syytä huolehtia siitä, ettei yhteisöä hyödyttävimpiä palveluita ajeta alas. Kirjastotyö on paljon muutakin kuin kasvokkain tapahtuvaa asiakaspalvelua. Esimerkiksi e-aineistot, media- ja pelikasvatus, tiedonhaun neuvonta ja aktiivinen some-viestintä ovat jo kauan olleet osa modernia kirjastoa. Poikkeustilanteesta huolimatta korkealaatuinen asiakaspalvelu on jatkunut etäyhteyksin koko ajan”, sanoo Jouni Pääkkölä, Yleisten kirjastojen neuvoston puheenjohtaja.

E-kirjoja ja muita digitaalisia aineistoja pyritään hankkimaan enemmän asiakkaiden käyttöön. Kirjastoissa on myös ideoitu palvelujen tuottamista uudella tavalla esimerkiksi siirtämällä lukupiirejä ja kirjavinkkauksia verkkoon ja järjestämällä suoralähetyksiä.

”Vetoamme kustantajiin, että he avaisivat lisää e-aineistoja koko kansalle, kuten monessa muussa maassa on jo tehty. Nyt aineistojen saatavuus ei ole yhdenvertaista kaikille”, Pääkkölä jatkaa.

Neuvontaa ja tukipalveluita kunnissa lisättävä 

Kirjastojen asiakaskuntaan kuuluu useita asiakasryhmiä, joille mahdollisuus käyttää kirjaston tietokoneita, muita laitteita ja verkkoyhteyksiä on tärkeää arkipäivän asioiden hoitamisessa. Nyt täytyy huolehtia, että vastaavat palvelut ovat saatavilla jollain tavalla kunnissa poikkeustilanteissakin. Joissakin kunnissa uusia palvelu- ja neuvontapuhelimia on jo saatu perustettua.

Kirjastot myös edistävät olennaisen tärkeällä tavalla kansalaisten henkistä kriisinsietokykyä poikkeusoloissa.

”Kirjastopalvelujen jatkumisen turvaaminen kunnissa on kriittisen tärkeää. Perinteisten verkkopalvelujen turvaamisen ohella kirjastojen työpanosta tarvitaan erityisesti digitaalisten palvelujen ja neuvonnan tarjoamiseen. Suurin osa suomalaisista iäkkäistä henkilöistä viettää kotona tulevat viikot tai jopa kuukaudet, ja toisaalta koululaisia ja opiskelijoita tulee tukea kaikin tavoin haastavassa etäopetustilanteessa”, muistuttaa Silvia Modig, Kirjastoseuran puheenjohtaja.

”Normaalioloissa lähes puoli miljoonaa ihmistä osallistuu vuosittain kirjastoissa erilaisiin käyttäjäkoulutuksiin. Tämän lisäksi arkisissa asiakaskohtaamisissa opastetaan päivittäin tietokoneen, netin ja verkkopalvelujen käytössä. Pidämme tärkeänä, että tähän asiointiin löydetään ratkaisuja myös poikkeusoloissa” Modig jatkaa.

Lisätietoja:

Jouni Pääkkölä, Yleisten kirjastojen neuvoston puheenjohtaja, Oulun kirjastopalvelujohtaja - puh. +358 50 3618109, jouni.paakkola@ouka.fi

Rauha Maarno, Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja - puh. 044 7481801, rauha.maarno@fla.fi

* * *

Yleisten kirjastojen neuvosto on Suomen yleisten kirjastojen yhteistyötä koordinoiva ja yhteisiä kannanottoja muodostava elin.

Suomen kirjastoseura on järjestö, joka kokoaa yhteen kirjastojen ammattilaiset ja kirjastojen ystävät. Kirjastoseura tekee työtä Suomen yleisten kirjastojen toimintaedellytysten parantamiseksi.

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen kirjastoseura
Suomen kirjastoseura
Runeberginkatu 15 A 6
00100 HELSINKI

044 522 2941http://suomenkirjastoseura.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen kirjastoseura

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye