Veikkaus

Kirsimari Kärkkäinen voitti Veikkauksen vaatesuunnittelukilpailun

Jaa

Julkaisuvapaa ke 28.3. klo 15.00 Vaatesuunnittelija Kirsimari Kärkkäisen voittosarja sai jatkoa, kun hän nappasi ykkössijan ja 10 000 euroa Veikkauksen vaatesuunnittelukilpailussa. Kokenut Kärkkäinen on voittanut urallaan jokaisen vaatesuunnittelukilpailun, johon on osallistunut.

”Haluan tehdä kauniita ja kestäviä tuotteita, joille on oikea tarve”, Kirsimari Kärkkäinen toteaa. Kuva: Ari Räsänen
”Haluan tehdä kauniita ja kestäviä tuotteita, joille on oikea tarve”, Kirsimari Kärkkäinen toteaa. Kuva: Ari Räsänen

Veikkauksen ja Teollisuustaiteen Liitto Ornamon järjestämässä suunnittelukilpailussa haettiin uusia asuja yli tuhannelle Veikkauksen asiakaspalvelijalle. 10 000 euron pääpalkinnon voitti vaatesuunnittelija Kirsimari Kärkkäinen.

- Olimme todella tyytyväisiä kilpailun tasoon ja erityisesti voittotyöhön. Asiakaspalvelijat ovat Veikkauksen kasvot, ja siten myös työvaatteet ovat tosi tärkeä osa on brändiämme, Veikkauksen myyntijohtaja Pertti Koskenniemi toteaa.

Kirsimari Kärkkäinen on pitkän linjan työvaatesuunnittelija, joka on oman mallistonsa lisäksi luonut asuja mm. naispapeille sekä VR:n ja Postin työntekijöille. Hämmästyttävää kyllä, hän on voittanut urallaan jokaisen suunnittelukilpailun, johon hän on osallistunut.

- Kyllä tämä silti tuntui huikealta. Jännitin, että tuleeko soittoa, ja kun se tuli, hypin ilmaan, kirkkonummelainen Kärkkäinen kertoo.

- Ryhdyin aikanaan suunnittelemaan työvaatteita siksi, etten halua olla tuottamassa suuria määriä tarpeetonta tavaraa. Haluan tehdä kauniita ja kestäviä tuotteita, joille on oikea tarve.

Yhdisteltävä ja tyylikäs asukokonaisuus

Kilpailuun tuli kaikkiaan 42 ehdotusta, jotka Veikkauksen asiakaspalvelijoista muodostettu raati arvosteli. Raati antoi suosituksensa palkintolautakunnalle, johon kuului Veikkauksen edustajien lisäksi Ornamon nimeämät vaatesuunnittelijat Anna Ruohonen ja Jasmine Julin-Aro.

Arvioissa kiitettiin Kärkkäisen suunnitelman rentoutta, tyylikkyyttä ja erityisesti vaatekappaleiden hyvää yhdisteltävyyttä. Vaatekokonaisuutta tullaan käyttämään neljässä erilaisessa pelipaikassa, ja voittajaksi valittu asukokonaisuus taipuu joustavasti jokaisen paikan ilmeeseen.

- Suomalaiset muotoilijat ovat parhaimmillaan juuri luovuuden ja funktionaalisuuden yhdistämisessä. Työvaatteissa nämä ominaisuudet ovat erityisen tärkeitä, koska vaatteet ovat julkisesti näkyvillä ja asujen laatuvaatimukset ovat korkealla. Voittaja Kärkkäisen ammattitaito on vaatetusalan huippua, kommentoi Ornamon projektipäällikkö Petra Ilonen.

Vaatteissa kohdataan miljoonia kertoja vuodessa

Kilpailussa toiseksi sijoittui turkulaisten Sanna Lehden ja Katriina Rouvisen ehdotus. Heidät palkittiin 3 000 eurolla. Kolmanneksi parhaaksi työksi tuomaristo arvosti helsinkiläisen Anssi Ruokokosken ehdotuksen, joka palkittiin 2 000 eurolla.

Seuraavaksi Veikkaus kilpailuttaa työvaatteille valmistajan. Tavoite on, että uudet työvaatteet näkyvät pelipaikoissa vielä vuoden 2018 puolella.

Uusia asuja tulee käyttämään yli tuhat asiakaspalvelijaa Casino Helsingissä, Pelaamo-pelisaleissa, ravintoloissa sijaitsevissa pelipöydissä ja Feel Vegas -klubeilla. Heillä on vuosittain miljoonia asiakaskohtaamisia ympäri maan.

Lisätietoja:
Ville Mikkonen, palvelupäällikkö, Veikkaus
ville.mikkonen(at)veikkaus.fi
Puh. 0400 482 922

Kirsimari Kärkkäinen
kirsimari.karkkaine(at)telakka.com
Puh. 040 554 0084

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

”Haluan tehdä kauniita ja kestäviä tuotteita, joille on oikea tarve”, Kirsimari Kärkkäinen toteaa. Kuva: Ari Räsänen
”Haluan tehdä kauniita ja kestäviä tuotteita, joille on oikea tarve”, Kirsimari Kärkkäinen toteaa. Kuva: Ari Räsänen
Lataa
Kasinoiden, Feel Vegasien ja ravintolapelien käyttöön tuleva asukokonaisuus.
Kasinoiden, Feel Vegasien ja ravintolapelien käyttöön tuleva asukokonaisuus.
Lataa
Kasinoiden, Feel Vegasien ja ravintolapelien käyttöön tuleva asukokonaisuus.
Kasinoiden, Feel Vegasien ja ravintolapelien käyttöön tuleva asukokonaisuus.
Lataa
Pelaamo-pelisalien käyttöön tuleva asukokonaisuus.
Pelaamo-pelisalien käyttöön tuleva asukokonaisuus.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus
Veikkaus
Aku Korhosen tie 2
00440 HELSINKI

09 437 01https://www.veikkaus.fi/yritys

Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme