Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Kiusaaminen kitketään urheiluryhmästä aikuisten yhteistyöllä

Jaa
Ystävät, kaveritaidot ja hyvä itsetunto ovat vanhempien mielestä tärkeimpiä asioita, joita lapset ja nuoret voivat urheiluharrastuksesta saada liikunnallisten taitojen sekä terveellisten elämäntapojen lisäksi.

Näin vanhemmat arvioivat Mannerheimin Lastensuojeluliiton tekemässä kyselyssä, jossa liikuntaa harrastavien lasten vanhemmilta kysyttiin heidän näkemyksiään lapsensa harrastusryhmän ilmapiiristä, osallisuuskäytännöistä ja kiusaamiseen puuttumisesta sekä ehkäisystä.

Ystävyyden ja kaveritaitojen vahvistumiseen vaikuttaa voimakkaasti harrastusryhmän ilmapiiri.

– Myönteinen ilmapiiri ei synny itsestään. Tarvitaan tutustumista, ryhmää yhteen hitsaavaa tekemistä ja keskusteluja myös varsinaisen harjoittelun ulkopuolella. Kyselyn mukaan suurin osa vanhemmista kokee, että valmentajat näkevät vaivaa myönteisen ilmapiirin luomisessa. Siitä huolimatta kolmasosa vastaajista kertoi lapsensa joutuneen joskus kiusatuksi, MLL:n nuorisotyön päällikkö Jenni Helenius kertoo.

Sekä vanhemmat että valmentajat ovat sitä mieltä, että kiusaamiseen on pääsääntöisesti aina puututtu, kun sitä on esiintynyt. Puuttuja on ollut yleensä vanhempi itse tai valmentaja. Kyselyn mukaan kiusaaja on tavallisimmin toinen lapsi tai nuori ja sen muoto on useimmiten sanallista, mutta myös ulkopuolelle jättämistä, tönimistä ja uhkailua esiintyy.

Toisinaan epäasiallisesti käyttäytyy valmentaja tai toinen vanhempi. Kaikissa kiusaamistilanteissa on tärkeää, että seurassa on valmiiksi mietitty, miten asiaa käsitellään. – Kiusaamiseen ja syrjintään tulee aina puuttua. Ohjatuissa harrastuksissa ei pitäisi joutua tilanteeseen, jossa joku lopettaa harrastuksen, koska aikuiset eivät puutu asiaan tai puuttumisesta ei ole apua, Helenius sanoo.

Kiusaamisesta voi koitua paljon mielialaan ja jopa terveyteen pitkäaikaisesti vaikuttavia haittoja, joten kyse ei ole pelkästään siitä, onko harrastuksessa kivaa vai kurjaa. Kyse on lapsen kokonaishyvinvoinnista.

Miten kiusaamista ehkäistään urheiluryhmässä?

Vanhemmille tehty kysely on osa Turvallinen ja viihtyisä harrastusryhmä -hanketta, jota MLL tekee yhteistyössä Folkhälsanin, seurojen, lajiliittojen ja Olympiakomitean kanssa. Kyselyyn vastasi noin 400 urheilevan lapsen ja nuoren vanhempaa. Samaan aikaan tehtiin valmentajille oma kysely, jossa selvitettiin samoja aihepiirejä. Siihen vastasi 104 valmentajaa. 

MLL ja Folkhälsan toivovat, että tuloksia ja raportissa esitettyjä pohdintakysymyksiä hyödynnetään muun muassa valmentajien koulutuksessa ja seurojen oman toiminnan suunnittelussa. Mukana on myös ehdotuksia, miten osallisuutta voidaan kehittää ja kiusaamiseen puuttumista vahvistaa urheiluseuroissa. Esimerkiksi:

  • Ryhmissä on hyvä panostaa tutustumiseen ja ryhmäytymiseen.
  • Seuroilla olisi hyvä olla suunnitelma kiusaamiseen, loukkaavaan kohteluun ja häirintään puuttumiseen. Kannattaa myös pohtia, millaista on hyvä kohtaaminen kiusaamistilanteissa.
  • Valmentajakoulutuksessa on tärkeää panostaa vuorovaikutustaitoihin lasten ja nuorten kanssa.
  • Harrastusryhmien osallisuuskäytäntöjä kannattaa seuroissa kehittää edelleen. Lasten ja nuorten ideoita kannattaa kysyä, ja miettiä selkeät palautteen antamisen ja käsittelemisen tavat.
  • Kauden toimintasuunnitelman tekeminen etukäteen helpottaa vuorovaikutusta vanhempien kanssa. Ryhmän sääntöjen tekeminen yhdessä lasten ja vanhempien kanssa luo yhteisymmärrystä.

MLL:lla on vahva kokemus kiusaamisen ehkäisystä koulumaailmassa, ja osaamista viedään nyt myös urheiluseurojen käyttöön. MLL:n nettisivuille on koottu ideoita kauden aloitukseen ja lopetukseen sekä palautteen antamiseen. Yksi hyvä väline seuran arvokeskusteluun on dialogikartta, jonka avulla voidaan pohtia esimerkiksi lapsille ja nuorille suunnatun toiminnan eettisiä kysymyksiä.

Loppupeleissä turvallisen ja viihtyisän ilmapiirin syntyminen lähtee pienistä asioista. – Lapselle on iso merkitys, että häneltä kysytään mitä hänelle kuuluu, ja sanotaan, että onpa kiva nähdä sinua, Helenius muistuttaa. Siltä pohjalta on kiva ryhtyä treenaamaan.

Lisätietoja: https://www.mll.fi/valmentajalle
Materiaalia ruotsiksi Folkhälsanin sivuilla: https://folkhalsan.fi/tryggidrott/

Raporttiin voi tutustua tästä

Lisätietoja
nuorisotyön päällikkö Jenni Helenius, jenni.helenius(a)mll.fi, p. 050 570 0023
tiedottaja Eveliina Kutila, eveliina.kutila(a)mll.fi, p. 040 580 2393

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Toinen linja 17
00530 Helsinki

075 32451http://www.mll.fi

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 87 000 jäsentä, 548 paikallisyhdistystä, 10 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Barn- och ungdomstelefonen - en trygg plats att öva på olika färdigheter på barnets egna villkor21.3.2024 08:28:25 EET | Tiedote

Mannerheims Barnskyddsförbund erbjuder Barn- och ungdomstelefonen som en trygg och konfidentiell tjänst där barn och unga kan utveckla sociala färdigheter och lösa problem på sina egna villkor, med utrymme för både fantasi och humor. Under år 2023 besvarade Barn- och ungdomstelefonen på 1744 kontakter varav 1421 var telefonsamtal och 323 nätbrev. Kontakterna till nätbrevstjänsten ökade med 29 %.

MLL:n vuosiraportti - Lapset ja nuoret kärsivät aikuisten henkisestä väkivallasta21.3.2024 06:30:00 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimessa, chatissa ja nettikirjepalvelussa sekä Barn- och Ungdomstelefonissa vastattiin yli 20 000 eri-ikäisen lapsen ja nuoren yhteydenottoon. Lähes 20 %:ssa yhteydenottoja puhuttiin mielenterveyden huolista, joiden taustalla vaikuttivat monesti vaikeudet perhesuhteissa sekä kaltoinkohtelun kokemukset. Pelkkä nuorten oireiden hoitoon keskittyvä tuki ei riitä, vaan tukea tarvitsee usein koko perhe.

Joka viides nuori kokee, etteivät vanhemmat välitä heidän netin käytöstään - “Kotona on tärkeää välittää eikä aina vaan kieltää kaikkea”6.2.2024 07:45:00 EET | Tiedote

Netti on nuorille tärkeä kaverisuhteita vahvistava paikka, mutta moni kohtaa siellä myös kiusaamista ja häirintää, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia sekä koukuttavuutta. Nuorista 35 prosenttia haluaisi vähentää netin käyttöä, mutta kokee, ettei pysty. Aikuisilta ja palveluntarjoajilta he odottavat aktiivista roolia, rajaamista ja välittämistä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto selvitti yhteistyössä Elisa Oyj:n kanssa nuorten mediakäyttöä marraskuussa 2023 verkkokyselyllä, johon vastasi yli 3600 nuorta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye