Kiviteollisuusliitto ry

Kiviteollisuuden suhdannenäkymät varovaiset - ympäristökivien kysynnän kasvuun uskotaan

Jaa
Lehdistötiedote 20.10.2015. Luonnonkiviteollisuuden suhdanneodotukset ensi vuodelle ovat hyvin varovaiset - ympäristökivien kysynnän odotetaan kasvavan. Yritysten koko kivialaa koskevissa yleisarvioissa heijastuu koko Suomen talouden epävarmuus. Oman yrityksen näkökulmasta annetut arviot antavat paljon valoisamman kuvan ensi vuoden näkymistä.

Tuotannon odotetaan ensi vuonna pysyvän kuluvan vuoden tasolla. Tilauskannan odotetaan vuoden kuluttua olevan selvästi suurempi kuin tänä syksynä. Investoinnit pysyvät tämän vuoden tasolla.

Liikevaihto pienenee tänä vuonna useammalla yrityksellä kuin kasvaa mutta ensi vuodelle odotetaan kasvua. Kolmannes yrityksistä ennakoi kannattavuutensa paranevan ensi vuonna ja vain joka kymmenes odottaa heikompaa kehitystä.

Seitsemän ensimmäisen kuukauden vientitilastojen perusteella kivituotteiden viennin arvo laskee viime vuodesta noin 20 % ja päätyy runsaaseen 50 miljoonaan euroon. Suurin syy on Kiinan kysynnän hiipuminen. Myönteistä on viennin kasvu Espanjaan, Puolaan, Ruotsiin ja Norjaan. Suomesta viedään pääasiassa graniitti- ja vuolukivituotteita. Ensi vuonna viennin odotetaan kääntyvän kasvuun.

Kivituotteiden tuonti on ollut kasvussa. Tänä vuonna tuonnin arvo päätynee noin 16 miljoonaan euroon, joka olisi parikymmentä prosenttia viime vuotta enemmän. Valtaosa tuontikivestä tulee Kiinasta. Tuonti on kasvanut myös Portugalista. Tuontikiveä käytetään paljon katujen päällysteissä. Kunnat ja kaupungit vastaavat kivivalinnoista.

Tämän syksyn vaisusta taloustilanteesta huolimatta muutamista kivialan yrityksistä löytyy työpaikkoja ja ensi vuonna henkilöstön määrän odotetaan lievästi kasvavan. Erityisesti ympäristökiviasentajille ja tehtaan tuotantotyöntekijöille olisi töitä. Viiden vuoden tähtäimellä yritykset arvioivat tarvitsevansa mm. louhintatyönjohtajia ja -työntekijöitä, rakennus- ja ympäristökiviasentajia sekä tehdastyöntekijöitä.

Yrityksistä puolet on halukkaita ottamaan kivialan opiskelijoita harjoittelijoiksi. Yritysten kommenttien perusteella oppilaitokset pystyvät antamaan perustaidot mutta ammattilaiseksi opitaan vasta työn kautta ja erityisesti oikealla asenteella työn oppimiseen ja tekemiseen.

Kiviteollisuusliiton suhdannekatsauksen vastaukset kerättiin syyskuussa.

Lisätiedot: toimitusjohtaja Pekka Jauhiainen, 0400-427620,  pekka@finstone.fi, Kaikki kivestä: www.suomalainenkivi.fi 

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiviteollisuusliitto ry
Kiviteollisuusliitto ry
Unioninkatu 14, 3. krs
00130 HELSINKI

09 129 9300, finstone@finstone.fihttp://www.finstone.com

Kiviteollisuusliitto ry / The Finnish Natural Stone Association

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiviteollisuusliitto ry

Luonnonkivihankinnoissa pitäisi huomioida muutakin kuin halvin hinta27.3.2017 09:31:48 EEST | Tiedote

Lehdistötiedote/Helsinki 27.3.2017. Kiviteollisuusliiton tekemä suhdannekysely valaa uskoa kotimaisen kivituotekysynnän myönteiseen kehitykseen lähivuosina. Erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Tampereella rakennetaan paljon ja nimenomaan kohteita, joissa luonnonkiven käyttö on luontevaa ja järkevää. Rakenteilla tai suunnitteilla on mittavia kauppakeskuksia, hotelleja ja kaupunkimiljöön kohennushankkeita. Kovan kulutuksen kohteeksi joutuvat rakennukset ja kulkuväylät ovat ominta graniitin käyttöaluetta.

Luonnonkiven vienti lähes viisinkertaista tuontiin verrattuna - yritysten kasvuodotukset epävarmat20.3.2015 15:53:44 EET | Tiedote

Luonnonkiven kokonaisviennin arvo oli vuonna 2014 noin 63 miljoonaa euroa kun se edellisenä vuonna oli 73 miljoonaa euroa. Kivituot­teita tuotiin viime vuonna 13,5 miljoonan euron arvosta, joka on noin 4 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Viennin supistuminen johtui graniitin viennin vähenemisestä. Vuolukivituotteiden vienti pysyi jokseenkin vuoden 2013 tasolla.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye