Helsingin yliopisto

Kivuton verensokerin mittausmenetelmä ja 12 muuta tiedeinnovaatiota esillä Slushissa

Jaa
Helsingin yliopisto esittelee Slushissa huippututkimukseen perustuvia innovaatioita eri tieteenaloilta. Tällä hetkellä ajankohtaisia ovat GlucoModicum, Biodecon, Moprim ja Nanojet. Helsingin yliopiston HiLIFE tuo elämäntieteet mukaan Slush Y Science -tapahtumassa.

Helsingin yliopiston osastolla esitellään yhteensä 13 kaupallistamisen eri vaiheessa olevaa innovaatiota. Slushissa ne ovat etsimässä yhteistyökumppaneita, yrittäjiä ja sijoittajia.

GlucoModicum kehittää neulatonta ja kivutonta verensokerin mittausmenetelmää diabeetikoille. Biodecon on ympäristöystävällinen aine , jolla voidaan neutraloida kemiallisia ja biologisia taisteluaineita sekä muita vaarallisia kemikaaleja. Moprimin tarkka kiihtyvyysdatan analysointiteknologia luo uusia mahdollisuuksia kännyköiden keräämien tietojen hyödyntämiseen esimerkiksi kaupunkien liikennesuunnittelussa. Nanojet kehittää korkean teknologian ratkaisuja biokuvantamiseen nanometriskaalassa.

Helsinki Innovation Services (HIS) toimii kaupallistamisen asiantuntijana tutkijoiden ja yritysmaailman välillä tavoitteenaan edistää innovaatioiden päätymistä yhteiskunnan käyttöön.

– Huippututkimukseen perustuvat yritykset tai vasta kaupallistamisprosessissa olevat innovaatiot ovat ainutlaatuisia sijoituskohteita. Sijoitusvaihtoehtoja löytyy lääketieteen keksinnöistä koulutusvientiin, toimitusjohtaja Jari Strandman Helsinki Innovation Servicesistä kertoo.

Lue lisää kaikista Helsingin yliopiston Slushissa esittelemistä tiedeinnovaatioista.

Tervetuloa tutustumaan innovaatioihin ja niiden takana oleviin tutkijoihin!
Helsingin yliopiston osaston numero Slushissa on 6C.1.

Slush Y Science tuo elämäntieteet Slushiin

Slush Y Science on Helsingin yliopiston uusin aluevaltaus Slushissa. Ensimmäistä kertaa järjestettävä virallinen sivutapahtuma tuo elämäntieteiden tutkimuksen, yritysyhteistyön ja startup-yritykset esille uudessa ympäristössä. Tapahtuman järjestää Helsingin yliopisto ja HiLIFE yhdessä Slushin kanssa. Tapahtuma on maksuton, mutta vaatii rekisteröitymisen.

Innovaatioiden yhteyshenkilöt:

GlucoModicum: Jokke Mäki, +358 40 586 0946, jokke.maki@outlook.com

Biodecon: Ilkka Pajari, +358 40 485 9736, ilkka.pajari@helsinki.fi

Moprim: Petri Martikainen, +358 50 550 0666, petri@moprim.com, www.moprim.com

Nanojet: Edward Hæggström, +358 29 415 0684, edward.haeggstrom@helsinki.fi

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Helsinki Innovation Services Ltd: Jari Strandman, +358 40 700 6968, jari.strandman@helsinki.fi


Slush Y Science: Vincenco Cerullo, +358 50 3502300, vincenzo.cerullo@helsinki.fi


Helsingin yliopisto: Kati Salmivaara, +358 50 317 5782, kati.salmivaara@helsinki.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye