Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Klubisarja A la Malmi palaa koronatauolta täyden kympin kattauksella

Jaa

Kuten monet muutkin tapahtumanjärjestäjät, myös Malmitalo ja sen klubisarja A la Malmi on kärsinyt tänä vuonna koronan aiheuttamista tapahtumien peruutuksista. Syyskaudelle 2021 A la Malmi on koonnut runsaan kavalkadin sekä aiemmin siirrettyjä että täysin uusien esiintyjien klubi-iltoja. Keikoilla huolehditaan asiakasturvallisuudesta rajaamalla yleisömäärää, huolehtimalla tehostetusti hygieniasta ja suosittelemalla kasvomaskin käyttöä.

27.8. A la Malmi -klubilla esiintyy kokeellisesta tanssimusiikistaan tunnettu Suistamon Sähkö, joka höystää räppiä, laulua ja riehakasta reivimeininkiä haitareilla ja syntetisaattoreilla. Yhtyeen live-esiintymiset ovat keränneet suitsutusta niin musiikilliselta kuin visuaaliselta anniltaan. Kuva: Mortti Saarnia.

Erityismaininnan ansaitsee ensinnäkin lokakuun klubi-ilta, joka tarjoilee näennäisesti eteeristä ja herkkää, mutta tarkemmalla kuulemalla viekkaan nyrjähtänyttä musiikkia. Sekä illan avaava Rosita Luu että kotimaisen pop-skenen kiinnostavimpien artistien joukkoon lukeutuva M yhtyeineen marssittavat kumpainenkin lavalle energiaa, joka jää kuulijan päähän pyörimään kuin itsestään.

Toinen nosto syksyn tarjonnasta on marraskuinen Tampere-teemailta, jolloin lavalle nousevat kaihoisaa popmusiikkia soittava, debyyttialbuminsa syksyllä 2020 julkaissut Amuri, sekä soolotuotannossaan punkrock-historiaansa seesteisempiä sävyjä maalaileva Joni Ekman.

Kaiken kaikkiaan klubisarjan sisältöön on jälleen pyritty valitsemaan nousevia ja varsinkin tämän hetken kiinnostavimpia nimiä suomalaisista itsenäisen musiikin tekijöistä. A la Malmi ei välitä genrerajoista vaan syksyn aikana luvassa on niin rockia, etnoteknoa, folkia, poppia kuin modernia kansanmusiikkiakin. Syksyn kuuden klubi-illan aikana nähdään kaikkiaan kymmenen eri artistia / kokoonpanoa. Ravintola Malmitalo palvelee klubin asiakkaita A-oikeuksin ennen keikkoja ja niiden mahdollisilla väliajoilla.

A la Malmi, syksy 2021 

27.8. Suistamon Sähkö 
17.9. Aili Järvelä Trio, Piirainen Blom Company 
29.9. Maustetytöt (LM)
6.10. Rosita Luu, M 
11.11. Amuri, Joni Ekman & Siivet 
10.12. Pekko Käppi & K:H:H:L, Ninni Forever Band

Illan ensimmäisen esiintyjän showtime aina klo 19.00. 

Liput: 15/12€, www.lippu.fi   

Malmitalo
Ala-Malmin tori 1, Helsinki 
www.malmitalo.fi   

--------------------------------------------------------- 

Hyvä toimittaja, tervetuloa konserttiin! Saat pressiliput Malmitalosta tuottaja Joni Käenmäeltä, joni.kaenmaki@hel.fi.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kulttuurituottaja
Joni Käenmäki
040 583 6668, joni.kaenmaki@hel.fi
Helsingin kaupunki, kulttuuri- ja vapaa-aika
Malmitalo

Projektisuunnittelija
Terhi Honkio
040 169 9706, terhi.honkio@hel.fi
Helsingin kaupunki, kulttuuri- ja vapaa-aika
viestintä- ja markkinointipalvelut

Kuvat

27.8. A la Malmi -klubilla esiintyy kokeellisesta tanssimusiikistaan tunnettu Suistamon Sähkö, joka höystää räppiä, laulua ja riehakasta reivimeininkiä haitareilla ja syntetisaattoreilla. Yhtyeen live-esiintymiset ovat keränneet suitsutusta niin musiikilliselta kuin visuaaliselta anniltaan. Kuva: Mortti Saarnia.
27.8. A la Malmi -klubilla esiintyy kokeellisesta tanssimusiikistaan tunnettu Suistamon Sähkö, joka höystää räppiä, laulua ja riehakasta reivimeininkiä haitareilla ja syntetisaattoreilla. Yhtyeen live-esiintymiset ovat keränneet suitsutusta niin musiikilliselta kuin visuaaliselta anniltaan. Kuva: Mortti Saarnia.
Lataa
29.9. A la Malmi-klubin valloittaa Maustetytöt, joka on maalaissiskosten tinkimättömällä punk-asenteella ja melodisilla sekä kekseliäillä kappaleilla varustettu koko kansan popbändi. Kuva: Aki Roukala.

6.10. A la Malmi -klubilla tunnelmoidaan artistinimellä M esiintyvän Minja Kosken musiikin äärellä. Koski oli vuonna 2020 ehdolla Teosto-palkinnon saajaksi toisen albuminsa sävellyksistä ja sanoituksista. Kuva: Miikka Ahlman.

11.11. A la Malmi -klubin lavalle nousee kaihoisaa popmusiikkia soittava, debyyttialbuminsa syksyllä 2020 julkaissut Amuri. Kuva: Sami Sanpakkila.
11.11. A la Malmi -klubin lavalle nousee kaihoisaa popmusiikkia soittava, debyyttialbuminsa syksyllä 2020 julkaissut Amuri. Kuva: Sami Sanpakkila.
Lataa
11.11. A la Malmi -klubilla esiintyy kehutussa soolotuotannossaan punkrock-historiaansa seesteisempiä sävyjä maalaileva Joni Ekman. Kuva: Kristiina Tuhkanen.
11.11. A la Malmi -klubilla esiintyy kehutussa soolotuotannossaan punkrock-historiaansa seesteisempiä sävyjä maalaileva Joni Ekman. Kuva: Kristiina Tuhkanen.
Lataa
10.12. A la Malmi -klubilla esiintyy Ninni Forever Band, vaihtoehtorockin todellinen superkokoonpano. Kuten paras ja kiinnostavin pop-musiikki aina, heidän musiikkinsa pakenee määritelmiä. Kuva: Jukka Nousiainen.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Malmitalo on vilkas ja eloisa Koillis-Helsingin kulttuurikeskus, jossa viihdytään erityisesti elokuvien, rytmimusiikin, näyttelyiden, teatteri- ja tanssitaiteen sekä koko perheen tapahtumien parissa. Malmitalo on yksi Helsingin kaupungin Yleisten kulttuuripalvelujen alueellisista kulttuurikeskuksista.

Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, 00700 Helsinki
malmitalo.fi
www.facebook.com/malmitalo/
#malmitalo
www.malmitalo.fi/fi/yhteystiedot

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

En digital samling för barn och unga lanserades på sommaren – förlagen vill gärna vara med på lästalkot23.9.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

Den nationella digitala samlingen för barn och unga som lanserades på sommaren har aktiverat förläggarna: samlingen lanserades med cirka hundra e- och ljudböcker, men den har potential att öka till t.o.m. flera tusen böcker tack vare nya avtal med förlagen. Via den digitala samlingen för barn och unga är nu digitalt material för första gången tillgängligt för familjer och skolor i hela Finland och man kan ännu lättare än tidigare hitta och använda det elektroniska materialet.

Lasten ja nuorten digikokoelma avattiin kesällä – kustantajat lähteneet innolla mukaan lukutalkoisiin23.9.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

Heinäkuussa avattu lasten ja nuorten valtakunnallinen digikokoelma on saanut kustantajat liikkeelle: kokoelma käynnistyi miltei sadan e- ja äänikirjan laajuisena, mutta sitä on edellytykset kasvattaa jopa useaan tuhanteen kustantajien uusien sopimusten ansiosta. Lasten ja nuorten kokoelma tuo digiaineiston nyt ensimmäistä kertaa kaikkien perheiden ja koulujen ulottuville koko Suomessa ja mahdollistaa sähköisten aineistojen aikaisempaa helpomman käytön sekä löydettävyyden.

The Night Time Photos of Vuosaari exhibition celebrates 20 years of Vuosaari House22.9.2021 09:00:00 EEST | Press release

Vuosaari House is celebrating 20 years as Vuosaari’s own cultural centre this autumn. The Night Time Photos of Vuosaari celebratory exhibition, which was moved from last spring due to coronavirus restrictions, dives into Vuosaari's night through the eyes of passionate photography enthusiasts from Vuosaari. In addition to the hobbyists’ photographs, the exhibition will showcase photos from the collections of the Finnish Museum of Photography. The Night time Photos of Vuosaari exhibition will be on display in the Vuosaari House gallery from 14 October to 18 December 2021.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme