Osuuskauppa PeeÄssä

Kodin Terra on nyt Prisma Rauta

Jaa
S-ryhmä panostaa jatkossa rautakauppaan Prisman johdolla ja yhdistää eri rautakaupan brändinsä yhden, Prisma Rauta -nimen alle. Myös Kuopion Kodin Terra on siis jatkossa Prisma Rauta Kuopio. Valikoimaa ja palveluita kehitetään entisestään.

S-ryhmän kaikki rautakaupan yksiköt tuodaan yhden Prisma Rauta -brändin alle. Suomessa on tällä hetkellä viisi Kodin Terraa ja kolme Prisma Rautaa, jotka saavat nyt yhdenmukaisen ilmeen.

PeeÄssän rautakaupan paikka pysyy Pitkälahdessa ja työntekijät ovat ennestään tuttuja ammattilaisia. Myymäläilmettä brändimuutos sen sijaan uudistaa.

–        Kuopion Kodin Terrassa muutos näkyy ensivaiheessa uutena nimenä. Prisma Rauta -myymälöiden ilmettä ja valikoimaa kehitetään askel kerrallaan lähivuosina, kertoo vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen.

Samalla Kodin Terran oma verkkokauppa muuttuu toistaiseksi Prisma Raudaksi ja myöhemmässä vaiheessa rautakaupan verkkokauppa jatkossa Prisma.fi:hin – Prisman muun valikoiman kanssa samaan paikkaan.

-          Vahvan ja kaikille tutun Prisma-brändin alla liikeideamme terävöityy ja selkeytyy. Prisma Rauta kertoo jo nimellään, että kyse on nimenomaan rautakaupasta, josta sekä kuluttaja- että yritysasiakas saa kaikki alan tuotteet ja palvelut. Nyt Prisma Raudaksi muuttuvassa entisessä Kodin Terra -myymälässämme on esimerkiksi harvinaisen toimiva noutomyymälä, johon voi ajaa sisään ja pakata ostokset rauhassa sateelta suojassa autoon, muistuttaa Prisma Raudan johtaja Kari Hartikainen.

Viimeiset kaksi vuotta ovat tunnetusti olleet kotoilun aikaa ja moni suomalainen on innostunut paitsi sisustamaan myös remontoimaan kotiaan tai pihaansa.

-          Haluamme jatkossa palvella sekä kuluttaja- että ammattiasiakkaitamme heidän tarpeitaan vastaavalla tavalla kehittämällä palveluita yhdessä asiakkaiden kanssa niin erillisessä Prisma Rauta -suuryksikössä kuin Prisma-myymälöissä, Ruotsalainen toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa PeeÄssä
Osuuskauppa PeeÄssä
Savilahdentie 10
70700 Kuopio

http://peeassa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

Break Sokos Hotel Tahkon uudisosa valmistuu joulukuussa, ylimpään kerrokseen Spa- ja saunaosasto18.3.2024 04:00:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa Peeässän omistamalla Break Sokos Hotel Tahkolla on käynnissä mittava uudistus. Koko hotelli uudistetaan ja osittain rakennetaan uudelleen vuosien 2023–2024 aikana. Hotellin kantaosan ravintolatilat sekä hotellihuoneet saivat täydellisen muodonmuutoksen jo syksyllä 2023. Täysin valmista hotellissa on joulukuun 2024 aikana. Hotelli on avoinna koko uudistuksen ajan ja jo uudistetut tilat ovat asiakkaiden käytössä. Break Tahko – täyden palvelun hotelli elämänjanoiselle Kantaosan ja Hophausin välinen siipi purettiin loppuvuodesta 2023 kokonaan ja nyt viisikerroksinen uudisosa kohoaa vauhdilla. Uudisosasta majoituskapasiteettia löytyy noin 60 huoneen verran standard -huoneista sviitteihin. Majoitustiloissa on maksimoitu Tahkon upeat maisemat ja suurin osa huoneista rakentuukin rinteiden puolelle käytävän jäädessä takapihan suuntaan. Tahko on kaikkea muuta kuin tylsää ja niin erityisesti on myös Break Tahko, hotellin uudisosa on nimittäin höystetty tekemisellä! Ylimpään kerrokseen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye