Kiinteistömaailma

Kodinvaihdon polku kulkee uutta reittiä sosiaalisesta mediasta asuntokaupoille

Jaa
Kiinteistömaailmalla myynnissä olevissa kodeissa asuntoesittely tapahtuu videon avulla vuoden jokaisena päivänä 6000 - 7000 kertaa, oli joulu tahi juhannus. Näiden varsinaisten videoasuntoesittelyjen lisäksi kohdevideoita silmäillään sosiaalisen median kanavilla päivittäin monin-moninkertainen määrä. Kodinvaihtoa edeltävä tapahtumien kulku ei ole kuten ennen, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Videolla tapahtuva asuntoesittely on jossakin päin maata käynnissä vuorokauden jokaisena minuuttina, mutta erityisenä piikkinä katseluissa näkyvät lounastunti sekä iltakahdeksan ja -kymmenen välinen aika.

- Muutama vuosi sitten aloittamamme videoesittelyt ovat lyhyessä ajassa uudistaneet merkittävästi asuntokauppaa. Syyskuun alussa rikoimme 8 miljoonan videolla tapahtuneen asuntoesittelyn rajapyykin, mikä kertoo videoesittelyiden vakiinnuttaneen asemansa kodinvaihtajien keskuudessa. Kokemuksen karttuessa videoiden hyödyt asiakkaille ovat kasvaneet. Liikkuvaa kuvaa täydentää yhä useammin välittäjä sanoittamassa kohdetta, sen historiaa ja lähiympäristöä. Asiakkaalle kaikki tämä merkitsee vähemmän kurvailua kohteesta toiseen ja enemmän tutustumista kotoa käsin, kiteyttää toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Varsinaisiksi videolla tapahtuviksi asuntoesittelyiksi Kiinteistömaailma laskee katselut, joissa asiakas avaa itse videon ja katsoo esittelyn lopputeksteihin asti.  Vähintään 6000 päivittäisen varsinaisen videoasuntoesittelyn lisäksi kohdevideoita silmäillään sosiaalisessa mediassa erimittaisin kestoin selvästi isompi määrä.

- Tapamme käyttää sosiaalista mediaa ja videokuvaan pohjautuva kohteiden esittely osuvat loistavasti yksiin. Asuntomainontamme siirtyminen merkittävältä osin sosiaaliseen mediaan on tapahtunut hyvin luontevasti: siellä, videoiden ympäristössä ja ihmistä lähellä olevien aiheiden keskellä, uusien kotien videoilla on luonteva paikka, sanoo Heikkinen.

- Kodinvaihtoa edeltävä tapahtumien kulku on muuttunut lyhyessä ajassa. Monesti tämän päivän polku kulkee sosiaalisen median kanavilla tapahtuneesta silmäilystä kohti tarkempaa perehtymistä verkkopalvelussamme: esittelyvideoiden huolellista katsomista alusta loppuun sekä taloyhtiö- tai kiinteistötietoihin perehtymistä. Ja kun sykähdyttää, varataan aika yksityisnäytölle. Kulkeminen asuntonäytöltä toiselle ja eteisestä alkava tutustuminen kohteeseen ei ole enää tätä päivää, Heikkinen sanoo.

Kiinteistömaailma videoi pääosan myynnissä olevista kohteistaan. Viime vuoden yli 13 000 kauppakappaleellaan Kiinteistömaailma on Suomen suurin kiinteistönvälittäjä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistömaailma
Kiinteistömaailma
Unioninkatu 30
00100 HELSINKI

info@kiinteistomaailma.fihttps://www.kiinteistomaailma.fi

Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.

Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurimpiin kuuluva kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.

Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma

Kiinteistömaailman 60. barometri: Kauppamäärät monin paikoin kasvussa ja myyntiajat lyhenemässä jo lähikuukausina – hintojen nousu vaatisi tärkeän muutoksen11.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Kiinteistömaailman 60. barometrin mukaan merkittävässä osassa maata asunto- ja kiinteistökaupan kauppamäärät lähtevät lähikuukausina nousuun. Pienimpiä asuntoja on kuitenkin tällä hetkellä monin paikoin niin reilusti tarjolla, etteivät hinnat lähde välittömään nousuun kauppavilkkauden kasvaessakaan. “Vasta, kun reilu tarjonta ikään kuin sulaa markkinaan, lähtee hintakisa uudelleen käyntiin”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen. Uudehkoissa perheasunnoissa tarjontaa on kysyntään nähden sen sijaan niukimmin, ja lähes kolmannes välitysammattilaisista arvioikin, että heidän alueellaan tämän vuosituhannen omakotitalojen hinnat lähtevät nousuun jo kevään ja kesän aikana.

KUTSU Teams-lehdistötilaisuuteen: Kiinteistömaailman 60. barometri - erityisteemana ensiasunnon ostajat3.4.2024 08:05:00 EEST | Kutsu

Kiinteistömaailman puolivuosittainen barometri julkaistaan torstaina 11.4.2024, nyt jo kuudettakymmenettä kertaa. Barometrin mukaiset asuntokaupan näkymät lähikuukausille esitellään Teams-lehdistötilaisuudessa kello 9 alkaen. Paikalla ovat Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen ja Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja Sari Takala. Erityisteemana ovat tällä kertaa ensiasunnon ostajat. He kiirehtivät joukoin asuntokaupoille ennen viime vuodenvaihdetta ja varainsiirtoverovapauden poistumista. Mitä ensiasunto-kauppaan kuuluu nyt – ovatko ensimmäisen omistuskodin ostajat palanneet markkinaan?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye