Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Kohdennettua apua kuormittavaan arkeen – Helsinki aloittaa uudenlaisen palvelun lapsiperheiden tukemiseksi

Jaa
Perheen mukana -palvelussa lapsi saa pitkäaikaisen tukijan ja vanhempi apua työllistymiseen tai kouluttautumiseen.

Uusi palvelu on tarkoitettu perheille, joiden 3–6-vuotiaalla lapsella on arkea haittaavia haasteita keskittymisessä, käyttäytymisessä, sosiaalisissa taidoissa tai tunne-elämässä. Lapsen huoltajalla puolestaan on koulutustarpeita tai hän on poissa työelämästä.

Apua kuormittavaan arkeen voivat palvelusta saada esimerkiksi yksinhuoltajaperheet tai perheet, joissa on toimeentulon ongelmia, haasteita vuorovaikutuksessa lapsen kanssa, aikuisten välisiä ristiriitoja tai elämänhallinnan vaikeuksia.

– Tavoitteena on tarjota perheille varhaista tukea ja auttaa arjen haasteissa ennen kuin ongelmat kasaantuvat suuremmiksi. Kyse on jo aiemmin vireille laitetusta hankkeesta, jonka merkitystä koronakriisi on korostanut, pormestari Jan Vapaavuori kertoo.

Palvelu on perheille maksuton, ja sen tuottavat SOS-Lapsikylän Perhekumppani sekä Diakonissalaitoksen Vamos. Kaupunki maksaa tuloksesta eli siitä, että perheet eivät päädy raskaiden viimesijaisten palveluiden käyttäjiksi. Hankkeen vaikuttavuutta seurataan aina vuoteen 2032 asti.

Neuvola ja varhaiskasvatus ohjaavat palvelun piiriin

Perheen mukana -palvelu on kohdistettu Vuosaaressa ja Mellunkylässä asuville helsinkiläisille. Varhaiskasvatuksen ja neuvolan työntekijöitä on kevään 2020 aikana perehdytetty ohjaamaan sopivia perheitä palveluun, johon perhe voi hakeutua myös itse. Uusi palvelu tiivistääkin osaltaan Helsingin sosiaali- ja terveystoimialan sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yhteistyötä.

– On tärkeää, että tarjoamme perheille tukea varhaisessa vaiheessa ja ehkäisemme ennalta ongelmia. Perheen mukana -palvelu täydentää kaupungin tarjoamia palveluita hyvin, Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski sanoo.

Perheen mukana -palvelua toteutetaan osana Lapset SIB Helsinki -hanketta, jota rahoittaa FIMin hallinnoima rahasto. SIB tulee sanoista Social Impact Bond. Se on vaikuttavuusinvestoimisen muoto, joka on uudenlainen tapa rahoittaa hyvinvointia edistävää ja syrjäytymistä ehkäisevää työtä.

– Lapset SIB -ohjelmassa on mitattavat hyvinvointitavoitteet. Toiminta on alkanut aiemmin Hämeenlinnassa, Lohjalla ja Vantaalla, ja on hienoa saada Lapset SIB myös Helsinkiin, hankekoordinaattori Riikka Westman Lastensuojelun Keskusliitosta toteaa.

Perheet ja kunta saavat tukea rahaston rahoittamien palvelujen kautta.

– Mikäli toiminnan vaikuttavuustavoitteet saavutetaan, maksaa kunta osan laskennallisista säästöistä rahastolle tulospalkkiona, ja sijoittajat voivat saada sijoittamansa pääoman lisäksi kohtuullisen tuoton sijoitukselleen, vaikuttavuussijoittamisen johtaja Jani Kempas FIM Pääomarahastoista kuvailee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: Katja Rajaniemi, projektipäällikkö, Mukana-ohjelma, puh. 09 310 23625
Yhteyshenkilö: Nina Dale, viestintäasiantuntija, puh. 09 310 23875
www.hel.fi/mukana

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Työpajankatu 8
00580 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 23.4.202419.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 23. huhtikuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat tilahankkeet: päätös päiväkodin perustamisesta Pitäjänmäen peruspiiriin osoitteeseen Kutomokuja 3 päätös leikkipuisto Nuolen korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä Pitäjänmäkeen osoitteeseen Nuolitie 5 päätös leikkipuisto Munkin korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä Munkkiniemeen osoitteeseen Perustie 38 päätös Töölön ala-asteen perusparannuksen ja laajennuksen tarveselvityksestä lausunto Jätkäsaareen Melkinlaiturin alueelle toteutettavan peruskoulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta, päätös päiväkodin perustamisesta lausunto kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle Mellunkylään osoitteeseen Sakara 3 varhaiskasvatukselle toteutettavan väistö- ja lisätilapaviljongin hankesuunnitelmasta lausunto kaupunkiympä

Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 9.4.20249.4.2024 17:43:23 EEST | Tiedote

Lautakunnan tiistaina 9. huhtikuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti kokouksessa tarveselvityksen hyväksymisestä sekä antoi lausunnon Jätkäsaaren peruskoulun ja päiväkotikokonaisuus Fregatti-Livornonkadun esiopetuksen lisätilan hankesuunnitelmasta osoitteeseen Saukonpaadenranta 2. Kaupunkiympäristön toimialan saaman erillisen selvityksen perusteella tilat ovat oppimistilaksi soveltuvia, eivätkä edellytä tilojen käyttäjältä erillisiä säteilysuojautumistoimenpiteitä. Säteilyturvakeskus on esitellyt tilojen käyttöturvallisuutta kasvatus- ja koulutuslautakunnalle 26.3.2024. Esiopetuksen ulkoilu ja koulun välitunnit tullaan pitämään läheisissä puistoissa. Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuutta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen sovitussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamisell

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 9.4.20245.4.2024 09:24:34 EEST | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 9. huhtikuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat tilahankkeet: päätös tarveselvityksen hyväksymisestä sekä lausunto Jätkäsaaren peruskoulun ja päiväkotikokonaisuus Fregatti-Livornonkadun esiopetuksen lisätilan hankesuunnitelmasta osoitteeseen Saukonpaadenranta 2 päätös varhaiskasvatukselle Mellunkylään osoitteeseen Sakara 3 toteutettavan väistö- ja lisätilapaviljongin tarveselvityksestä päätös päiväkodin perustamisesta Pitäjänmäen peruspiiriin osoitteeseen Kutomokuja 3 päätös Oulunkylän peruspiirissä sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Päiväkummun toiminnan lakkauttamisesta päätös Malmin peruspiirissä sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Bystuganin toiminnan lakkauttamisesta lausunto koulun perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Vuosaareen osoitteeseen Heteniityntie 4 Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaist

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye