Järvi-Suomen Energia

Kohti tasapainoa – kuluttajien valinnat vaikuttavat myös sähköverkon toimintaan

Jaa
Toisinaan tuntuu, että ennen oli jakeluverkkoyhtiön toiminnan selittäminen helpompaa. Yksinkertaistettuna - sähkö tuotettiin ensin voimalaitoksissa polttamalla ja siirrettiin sieltä kantaverkkoon. Kantaverkosta sähkö siirrettiin jakeluverkkoon ja sen kautta asiakkaalle. Sähköä tuottavien voimalaitosten tehoa säädettiin kulutuksen mukaan. Yksinkertaista ja selkeää eikö totta.

Moni asia on näistä ajoista muuttunut. Edes nimi jakeluverkkoyhtiö ei enää tänä päivänä kuvaa kovin hyvin esimerkiksi Järvi-Suomen Energian toimintaa. Jakelu on yksisuuntaista, mutta tämän päivän verkoissa energiaa ja informaatiota liikkuu kahteen suuntaan.

Alan murros luon uusia mahdollisuuksia

Koko energia-alan voi hyvin sanoa olleen vielä jonkin aikaa sitten melko konservatiivinen. Ne ajat ovat takanapäin. Nyt elämme keskellä mielenkiintoista energia-alan murrosta.

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen aiheuttamat paineet alallemme ovat konkreettisia, mutta pitkällä tähtäimellä ratkaistavissa. Polttamisen sijaan sähkö tuotetaan jatkossa yhä suuremmassa määrin uusiutuvilla energianlähteillä. Käytännössä tämä tarkoittaa aurinko- ja tuulivoiman määrän merkittävää kasvua.

Uusiutuvien energiamuotojen käyttö ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta sähkön kulutuksen suhteen. Aurinko- ja tuulivoiman tuotanto on ymmärrettävistä syistä aaltoilevaa verrattuna perinteiseen energiantuotantoon.

Tuotantoa ei voida ajoittaa tarpeen mukaan korkean kulutuksen hetkiin, vaan sähköä on saatavilla silloin, kun tuulee tai aurinko paistaa. Aaltoilevuus heikentää sähkönsiirtojärjestelmän tehotasapainoa. Verkkoon tuotetun ja sieltä kulutetun sähkön määrä voi mennä näin ollen helpommin epätasapainoon.

Epätasapainon syntymisessä on myös meillä sähkön kuluttajilla oma osuutemme. Yhä useampi korvaa nyt vanhat polttomoottorilaitteensa sähkömoottorilaitteilla. Sähköautojen, -veneiden ja vaikkapa ruohonleikkureiden volyymin jatkuva nousu näkyy selvästi sähkön kulutuksessa. Pieniltä vaikuttavat asiat merkitsevät sähköntuottajalle suurempia tehomääriä ja näin ollen myös korkeampia päästöjä, mikäli akut esimerkiksi ladataan sellaiseen aikaan jolloin uusiutuvaa energiaa ei ole saatavilla. Päästöjen leikkaaminen ja ilmastonmuutoksen torjunta tarkoittavat käytännössä joka tapauksessa lisääntyvää sähköistymistä.

Verkko vastaa muuttuviin tarpeisiin

Tavoitteena puhtaammassa energian tuotannossa ja tulisikin olla tasapaino. Samaan aikaan sähkön jakeluverkon, eli tulevaisuudessa yhä enemmän älykkään palveluverkon, tulee vastata muuttuneeseen tarpeeseen. Tasaisempi kulutus tarkoittaa monessa tapauksessa myös vähemmän päästöjä.

Kuormitushuippuja syntyy Suomessa etenkin pimeimpään ja kylmimpään aikaan sekä tyynellä säällä. Tällöin tarve energiantuotannon kasvattamiselle polttamalla kasvaa. Tarve kasvaa entisestään, mikäli sähköautojen kanta kasvaa tulevaisuudessa merkittävästi nykyisestä. Ongelmia syntyy, mikäli kaikki sähköauton omistajat haluavat ladata autonsa akun samanaikaisesti. Kulutusjoustolla eli kuormituksen jakamisella tasaisemmin esimerkiksi koko yön ajaksi voidaan tällöin ehkäistä kuormituspiikkien syntymistä.

Vastaavasti tuulisena ja kirkkaana kesäpäivänä sähköä voi olla liikaa tarjolla. Tällöin uusiutuvaa energiaan kannattaisi varastoida myöhempää tarvetta varten, joskaan Järvi-Suomen Energian kaltainen verkkoyhtiö ei ole varsinaisesti energiamarkkinaosapuoli.

Kohti kaksisuuntaista älyverkkoa

Meidän tulee mahdollistaa uusituvan energian tuotanto sekä asiakkaiden elämäntyyli myös tulevaisuudessa. Loppuasiakkaille on avautumassa energiamarkkinoilla laajempia mahdollisuuksia niin kulutusjouston kuin energiantuotannon tiimoilta.

Haasteet ratkaistaan yhteistyössä yhteisillä foorumeilla. Tälläkin hetkellä niihin kehitetään ratkaisuja monilla eri tahoilla kuten yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, valtiotasolla ja laitetoimittajien keskuudessa.

Olemme luonnollisesti aktiivisesti mukana erilaisilla foorumeilla, kuten energiateollisuudessa, oppilaitoshankkeissa yliopistojen sekä ammattikorkeakoulujen kanssa että verkkoyhtiöyhteistyössä hakemassa parhaita mahdollisia ratkaisuja ja käytäntöjä sähkönjakelun modernisoinnissa, oli kyseessä sitten sähkön siirtohintojen kehitys, siirtoteknologian-, tiedonsiirto- tai tietojärjestelmäkehitys.

Tällä hetkellä menossa oleva hanke on muun muassa LUT-yliopiston joustava ja toimintavarma sähköverkko, jossa tutkitaan yliopiston ja muiden Itä-Suomen verkkoyhtiöiden kanssa joustojen vaikuttavuutta sähkönsiirtoon. Lisäksi olemme mukana Sähkökärppä-hankkeessa, jossa testataan yhteistyössä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK:n kanssa kulutusjoustoja ja niiden optimointia.

Näistä kehityshankkeista ja niiden tuloksista voit lukea jatkossa tarkemmin blogissamme!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tomi Österkehitysinsinööri

Järvi-Suomen Energialla työskentelevä sähkötekniikan insinööri, jolla on kokemusta kehitystehtävistä sekä teollisuudesta että energia-alalta. Olen utelias tutkimaan uutta, kokeilemaan ja ottamaan käyttöön nykyaikaista teknologiaa.

tomi.oster@sssoy.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Järvi-Suomen Energia
Otto Mannisen katu 6
50100 MIKKELI

080090444https://www.jseoy.fi

Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 000 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye