Suomen Kennelliitto ry

Koiramessut ja 15 000 koiraa valtaavat Messukeskuksen 7.–8.12.2019

Jaa
Helsingin Messukeskuksessa voi nähdä 7.-8. joulukuuta saman katon alla lähes 350 eri koirarotua sekä tutustua koiraharrastuksiin ja niihin monipuolisiin tapoihin, joilla koira voi auttaa ihmistä. Suomen Kennelliiton järjestämillä Koiramessuilla palkitaan lauantaina Vuoden virkakoirat ja sunnuntaina Sankarikoirat.
Kaksi samojedinkoiraa. Kuva: Jukka Pätynen
Kaksi samojedinkoiraa. Kuva: Jukka Pätynen

Erirotuisia koiria pääsee näkemään messujen koiranäyttelyissä ja ison messuhallin rotutorilla, jossa 44 eri yhdistystä esittelee edustamiaan rotuja. Esillä on suosittuja koirarotuja aina palveluskoirista seurakoiriin ja metsästyskoiriin. Rotutorilla pääsee tutustumaan kaikkiin viiteen kotimaiseen koirarotuun: suomenajokoiraan, suomenlapinkoiraan, lapinporokoiraan, karjalankarhukoiraan ja suomenpystykorvaan.

Koiran hankintaa suunnittelevalle on tarjolla tietoa HauLife!-osastolla, jossa Kennelliiton asiantuntijat kertovat koiran hankintaan liittyvistä perusasioista ja rotuyhdistykset esittelevät eri koirarotuja.

Koiramessuilla järjestetään neljä koiranäyttelyä. Lauantaina luvassa ovat pohjoismainen Helsinki Winner 2019 -näyttely ja pentunäyttely Helsinki Puppy Show. Sunnuntaina seuraavat kansainvälinen Voittaja 2019 -näyttely ja pentunäyttely Voittaja Puppy Show.

Vinkkejä harrastuksiin ja koiran aktivointiin

Tapahtumakehässä ja Koiramessujen Areenalla voi seurata messupäivien aikana erilaisia harrastusesityksiä, kuten agidancea, pallopaimennusta, noseworkia, flyballia ja tottelevaisuutta.

Näyttävällä Areenalla nähdään mm. koiratanssikilpailuja, noutajien työnäytteitä ja pelastuskoirien työskentelyä. Tapahtumakehässä saa myös vinkkejä koiran aktivointiin. Ohjelmatiedot ja -esittelyt löytyvät täältä.

Kennelliitto ja kennelpiirit järjestävät nuorille monenlaista toimintaa. Nuorisotoiminta esittäytyy omalla osastollaan, ja Areenalla pääsee seuraamaan molempina messupäivänä junior handler -kilpailuja ennen koiranäyttelyiden loppukilpailuja.

Paljon tietoa siitä, miten monipuolisesti koirat voivat auttaa ihmistä

Tänä vuonna Koiramessuilla voi perehtyä syvemmin koiran ja ihmisen yhteistyön mahdollisuuksiin Auditoriossa pidettävillä mielenkiintoisilla luennoilla. Puheenvuoroissa omien alojensa yhdistysten asiantuntijat kertovat henkilökohtaisista hyötykoirista kuten opas-, avustaja-, kuulo- ja hypokoirista sekä koira-avusteisesta toiminnasta. Hyötykoiraluentojen ohjelma löytyy täältä.

Lisäksi Koiramessuilla pääsee rapsuttelemaan Kennelliiton kaveri- ja lukukoiria. Hyötykoiraosastolla isossa messuhallissa ovat viranomaisten ja henkilökohtaista apua tarvitsevien tukena työskentelevät koirat. Vuoden virkakoirien palkitsemisessa nähdään tänä vuonna poliisikoira Viksu, tullikoira Aino, rajakoira Cena, vankilakoira Tuisku ja sotakoira Lex. Palkitsemistilaisuuden jälkeen ainakin Ainoa pääsee tapaamaan hyötykoiraosastolla. Vuoden virkakoiriin voi tutustua tarkemmin täällä.

Sankarikoirien palkitsemista messujen Areenalla sunnuntaina ei kannata jättää väliin. Kennelliitto palkitsee tänä vuonna 13 sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta. Sankarikoirien tarinoihin voi tutustua täällä.

Lapsiperheille omaa ohjelmaa

Koiramessuilla järjestetään molempina messupäivinä lapsille suosittu lelukoirakilpailu, jonka tuomarina toimii Ellen Jokikunnas. Lapsille on tarjolla myös kasvomaalausta.

Jouluostoksia miettiville koiranystäville tarjoutuu messujen yhteydessä tilaisuus tehdä löytöjä pukinkonttiin. Paikalla on yli 120 koira-alan yrittäjää myymässä tuotteitaan ja palveluitaan.

Koiramessujen koko ohjelmaan voi tutustua verkossa osoitteessa www.koiramessut.fi.

Koiramessut ovat avoinna molempina messupäivinä kello 7–20. Liput voi ostaa joko Messukeskuksesta tai ennakkoon verkosta osoitteesta https://shop.messukeskus.com/.

--------------------------------

Medialle tiedoksi:

Vuoden virkakoirat palkitaan hallin 1 Areenalla lauantaina 7.12. kello 15.15. Ennen palkitsemistilaisuutta Messukeskuksen pressitilan aulassa kello 14.15 järjestetään kahvitustilaisuus, johon media on tervetullut haastattelemaan koiranohjaajia.

Vuoden Sankarikoirat palkitaan samassa paikassa sunnuntaina 8.12. kello 13.30. Tämän jälkeen media on jälleen tervetullut tapaamaan Sankarikoiria ja omistajia pressikeskukseen kello 14–15.30.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Liisa Suoninen
puh. 050 320 3897
liisa.suoninen@kennelliitto.fi


Tapahtumakoordinaattori Laura Lehdistö (tapahtumakehän ja Areenan ohjelma)
puh. 09 8873 0248
laura.lehdisto@kennelliitto.fi


Viestintäasiantuntija Tuuli Topelius (vuoden virkakoirat)
puh. 050 477 5313
tuuli.topelius@kennelliitto.fi

Kuvat

Kaksi samojedinkoiraa. Kuva: Jukka Pätynen
Kaksi samojedinkoiraa. Kuva: Jukka Pätynen
Lataa
Kuulokoiraharjoittelija. Kuva: Jukka Pätynen
Kuulokoiraharjoittelija. Kuva: Jukka Pätynen
Lataa
Maksuton lelukoirakilpailu pidetään kumpanakin päivänä. Kuva: Jukka Pätynen
Maksuton lelukoirakilpailu pidetään kumpanakin päivänä. Kuva: Jukka Pätynen
Lataa
Partacollieita näyttävällä Areenalla. Kuva: Jukka Pätynen
Partacollieita näyttävällä Areenalla. Kuva: Jukka Pätynen
Lataa
Vuoden rajakoira 2019, saksanpaimenkoira Stoneman’s Garnet ”Cena”. Se työskentelee ohjaajansa vanhemman merivartija Rasmus Vikströmin kanssa Länsi-Suomen merivartiostossa Vallgrundin merivartioasemalla. Kuva: Jukka Pätynen
Vuoden rajakoira 2019, saksanpaimenkoira Stoneman’s Garnet ”Cena”. Se työskentelee ohjaajansa vanhemman merivartija Rasmus Vikströmin kanssa Länsi-Suomen merivartiostossa Vallgrundin merivartioasemalla. Kuva: Jukka Pätynen
Lataa
Koiramessujen Tapahtumakehässä järjestetään lajiesittelyjä ja annetaan vinkkejä koiran aktivointiin. Kuva: Jukka Pätynen
Koiramessujen Tapahtumakehässä järjestetään lajiesittelyjä ja annetaan vinkkejä koiran aktivointiin. Kuva: Jukka Pätynen
Lataa
Koiratanssi on viihdyttävää katsottavaa koko perheelle. Kuva: Jukka Pätynen
Koiratanssi on viihdyttävää katsottavaa koko perheelle. Kuva: Jukka Pätynen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 146 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye