Suomen Kennelliitto rySuomen Kennelliitto ry

Koiramessut tuovat Messukeskukseen 22 000 koiraa

Jaa
Suomen suurin koiratapahtuma Koiramessut, järjestetään 8.–10. joulukuuta Messukeskuksessa, Helsingissä. Messukeskuksessa nähdään viikonlopun aikana 22 000 koiraa ja paikalle odotetaan 50 000 kävijää. Tapahtumassa on monipuolista ohjelmaa kaikille koirista kiinnostuneille. Uutuutena on perjantain ohjelma, joka keskittyy koiran hyvinvointiin ja koira-alan ammatteihin.
Spesiaaliperjantain ohjelma keskittyy koiran hyvinvointiin ja koira-alan ammatteihin. Kuva: Kennelliitto/Jukka Pätynen
Spesiaaliperjantain ohjelma keskittyy koiran hyvinvointiin ja koira-alan ammatteihin. Kuva: Kennelliitto/Jukka Pätynen

Suuret koiranäyttelyt kolmena päivänä ja ennätyssuuri pentunäyttely

Koiramessuilla järjestetään kolme kansainvälistä koiranäyttelyä. Perjantaina järjestetään Helsinki Winner 2017 -koiranäyttely, lauantaina Pohjoismaiden Voittaja 2017 -näyttely ja sunnuntaina Voittaja 2017 -näyttely.

Lauantai tuo Messukeskukseen suurimman koiramäärän, yhteensä lähes 9 000 koiraa. Tuolloin järjestetään myös ennätyssuuri epävirallinen pentunäyttely, johon osallistuu yli 1 000 pentua.

Ohjelmaa koko perheelle

Koiramessuilla tapahtuu monella eri areenalla ja tapahtuma-alueella. Luvassa on erilaisia näytöksiä ja lajiesittelyjä. Uutuutena tänä vuonna päästään seuraamaan lampaiden paimennusnäytöstä ja metsästysnäytöksiä.

Lapsille on luvassa lelukoirakilpailu ja kasvomaalausta. Myös Kennelliiton Nuorten osastolta löytyy tekemistä monen ikäisille.

Uutuutena Spesiaaliperjantai – asiaa koiran hyvinvoinnista ja koira-alan ammateista

Perjantaina messuohjelma keskittyy koiran hyvinvointiin ja koirien parissa työskentelyyn. Asiaa riittää koira-alaa opiskeleville sekä koiran hankintaa harkitseville ja koiran jo omistavillekin.

Spesiaaliperjantai-alueelta hallista 4 löytyy Kennelliitto-alue, jossa pääsee keskustelemaan koira-alan asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi alueella pääsee kuuntelemaan tietoiskuja ja luentoja useista eri aiheista.

Perjantaina messuille pääsee kaksi yhden hinnalla -alennuksella ja liput voi ostaa jo ennakkoon verkkokaupasta.

Kotimaiset koirarodut esillä

Suomen itsenäisyyden satavuotisuuden kunniaksi myös Koiramessuilla juhlitaan kotimaisia koirarotuja. Kotimaisille roduille on pystytetty oma osastonsa halliin 6, jossa kaikki viisi rotua ovat edustettuina.

Lisäksi lauantaina ja sunnuntaina kotimaisiin rotuihin pääsee tutustumaan Areenalla näytöksessä, joka esittelee rotujen alkuperäisiä käyttötarkoituksia sekä monipuolisuutta ja soveltuvuutta myös muihin lajeihin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen Kennelliitto
viestintäpäällikkö Liisa Suoninen
liisa.suoninen@kennelliitto.fi
050 320 3897


Suomen Kennelliitto
viestintäasiantuntija Marianna Laitinen
marianna.laitinen@kennelliitto.fi
09 8873 0296

Kuvat

Spesiaaliperjantain ohjelma keskittyy koiran hyvinvointiin ja koira-alan ammatteihin. Kuva: Kennelliitto/Jukka Pätynen
Spesiaaliperjantain ohjelma keskittyy koiran hyvinvointiin ja koira-alan ammatteihin. Kuva: Kennelliitto/Jukka Pätynen
Lataa
Koiramessut tuovat Messukeskukseen 22 000 koiraa ja paikalle odotetaan 50 000 kävijää. Kuva: Kennelliitto/Jukka Pätynen
Koiramessut tuovat Messukeskukseen 22 000 koiraa ja paikalle odotetaan 50 000 kävijää. Kuva: Kennelliitto/Jukka Pätynen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Suomalaiset koiranomistajat ja kasvattajat ovat kiinnostuneita koiriensa terveydestä: Suomen Kennelliiton koirarekisteriin kirjattiin vuonna 2023 yli 103 000 terveystutkimuslausuntoa21.2.2024 11:30:14 EET | Tiedote

Suomi on yksi maailman kärkimaista koirien terveystiedon keräämisessä ja hyödyntämisessä koiranjalostuksen tueksi. Suomalaiset koirankasvattajat ja koiranomistajat teettävät koirillaan ahkerasti terveystutkimuksia. Vuonna 2023 Suomen Kennelliiton koirarekisteriin kirjattiin jo yli 103 000 terveystutkimusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye