Avain

Koiran kanssa -kirja kertoo tositarinoita koiran työstä ja harrastuksista

Jaa
Mervi Heikkilän kirjoittama helppolukuinen Koiran kanssa -selkokirja tutustuttaa lukijan neljääntoista eri koiraan. Kertomusten avulla lukija pääsee tutustumaan koiraharrastuksiin ja työtehtäviin.
kansi: Mervi Heikkilä & Marjo Nygård, Koiran kanssa
kansi: Mervi Heikkilä & Marjo Nygård, Koiran kanssa

Koirat ovat ihmisen erottamattomia kumppaneita ja mukana myös työntekijöinä monissa ammateissa. Koirien kanssa harrastetaan huvin vuoksi ja tehdään töitä tosissaan. Helppolukuinen kirja on suunnattu lapsille, mutta sen lämminhenkiset kertomukset viihdyttävät ketä tahansa eläinten ystävää.

Koiran kanssa -kirja esittelee neljätoista koiraa eri ammateissaan ja harrastuksissaan. Osa koirista on jo julkkiksia, kuten lukukoira Börje ja tanssiva Flow, mutta mukana on myös persoonallisia arjen sankareita, kuten porokoira Násti.

Lasten- ja nuortenkirjailija Mervi Heikkilä on siviiliammatiltaan Seinäjoen kaupungin kirjastotoimenjohtaja. Hän haaveili lapsena eläinlääkärin ammatista ja nykyään hänellä on lemmikkejä aina lampaista kanoihin – sekä tietenkin koira.

Kirjan värikuvituksen on tehnyt Marjo Nygård, jonka kuvat ovat tuttuja lasten- ja oppikirjojen sivuilta. Mukana niin kotona kuin työhuoneella kulkee rakas ranskanbulldoggi Kelmi Kepponen. Elämää ilman koirakaveria olisi vaikea edes kuvitella.

Helppolukuinen selkokieli on yleiskieltä helpompaa, yksinkertaistettua suomen kieltä. Selkokielinen kirjallisuus on suunnattu kaikille niille, joille yleiskielen lukeminen ja ymmärtäminen on hankalaa. Avain on tehnyt pitkäjänteistä työtä selkokirjallisuuden kustantajana. Kustantamo palkittiin työstään Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla syksyllä 2017.

Teos: Koiran kanssa
Kirjailija: Mervi Heikkilä
Kuvittaja: Marjo Nygård
ISBN: 9789523041790
Sivuja: 88
Ilmestymispäivä: 27.6.2019



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet


Avain, viestintäjohtaja Vilja Perttola, puh. 040 755 3319, vilja.perttola@avain.net
arvostelukappaleet: info@avain.net


www.avain.net

Kuvat

kansi: Mervi Heikkilä & Marjo Nygård, Koiran kanssa
kansi: Mervi Heikkilä & Marjo Nygård, Koiran kanssa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Avain
Avain
Työpajankatu 13 A
00580 Helsinki

09 5840 440https://avain.net/

Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.

Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avain

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye