Espoon kaupunki - Esbo stad

Koirankakkapusseja käyttöösi, ole hyvä!

Jaa

Espooseen on asennettu yhteensä kaksikymmentä koirankakkapussitelinettä ympäri kaupunkia. Pussit ovat kaupunkilaisten vapaasti käytettävissä.

Nyt jokaisen on entistä helpompi kantaa kortensa kekoon ja kiikuttaa kakkapussinsa roskikseen puhtaamman kaupungin puolesta.

Telineet on sijoitettu sellaisille koira-asukkaiden suosimille paikoille, joissa kakkapusseille on havaittu eniten tarvetta. Pussit ovat biohajoavia, ja ne voi pudottaa kaupungin yleisillä alueilla oleviin roska-astioihin.

Pussitelineet on toimittanut TiksPac. Sponsoreina on yrityksiä, joiden logo on esillä telineessä.

Kaupunki vastaa siitä, että telineissä on pusseja saatavilla. Pussien loppumisesta voi ilmoittaa teknisen ja ympäristötoimen asiakaspalveluun.

Koirankakkapussitelineitä on seuraavissa paikoissa:

Kaitaa: Iivisniemenreitti

Kauklahti: Valhallantie

Kirkkojärvi: Kaivomestarinniitty

Leppävaara: Alberganesplanadin kirsikkapuisto, Leppäviidanpuisto, Leppävaaran jäähalli/Veräjäpellonreitti, Kartanonpuisto/Alberganpromenadi

Mankkaa: Vanhan-Mankkaan puisto

Matinkylä: Kalapuisto/Kala-Maijan polku

Muurala: Vanha Muuralantie

Niittykumpu: Mankkaanlaaksontie, Orionintie/Nokitontunkuja

Nöykkiö: Eestinlaakso

Saunalahti: Itäviitanpuisto, Magneettipolku

Suurpelto: Piilipuuntie

Tapiola: Otsolahden rantaraitti, Pohjankulma, Pohjanneidonpolku

Tuomarila: Tuomarilantie 

Yhteyshenkilöt

Vihertuotantopäällikkö Anne Mannermaa, anne.mannermaa@espoo.fi, puh. 050 528 5928

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Leppävaaran hotellitarjonta ja kaupalliset palvelut vahvistuvat entisestään – suunnitteilla tornihotelli ja liikekeskus18.4.2018 16:07Tiedote

Espoon Perkkaalle, Leppävaaran kupeeseen, on suunnitteilla hotelli, uusi liike- ja liikuntakeskus, toimistoja sekä asuntoja. Hatsinanpuistoksi nimetyn alueen toiminnot tulevat täydentämään Leppävaaran keskustan nykyisiä kaupallisia palveluita ja tarjoamaan lähipalveluita Perkkaan ja Vermonniityn asukkaille. Kokonaisuudessa on rakennusoikeutta noin 100 000 kerrosneliömetriä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme