Suomen Kennelliitto ry

Koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina – erittäin tärkeä luonnoneläinten pesintärauhan vuoksi

Jaa

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta. Lain mukaan koirat on pidettävä kytkettyinä maaliskuun alusta aina elokuun 19. päivään asti. Näin taataan rauha luonnoneläimille pesiä ja kasvattaa poikasia.

Koira pitää pitää kiinni ulkoillessa 1. maaliskuuta jälkeen aina elokuun 19. päivään asti.
Koira pitää pitää kiinni ulkoillessa 1. maaliskuuta jälkeen aina elokuun 19. päivään asti.

Kiinnipitoaikana koira on pidettävä aina kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Koiraa saa pitää vapaana alueen omistajan tai haltijan luvalla ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella.

Koirien kiinnipitoajan kunnioittaminen on tärkeää, jotta luonnoneläimillä olisi rauha niiden lisääntymisajan aikana.

- On erittäin tärkeää, että linnut ja muut eläimet saavat pesiä ja kasvattaa poikasensa rauhassa. Lisääntymisaikana luonto on herkimmillään, kertoo Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola.

Erityisesti kanalintuja ajatellen on tärkeää, etteivät koirat juokse vapaana maaliskuun alun jälkeen. Vaikka koira ei olisikaan linnuista kiinnostunut, linnut suhtautuvat koiraan kuin mihin tahansa petoon, ja kaikkoavat helposti pesimäpaikalta. Koira voi myös tuhota pesiä.

- Suurimmassa vaarassa ovat maassa pesivät linnut pesineen ja nisäkkäiden poikaset, toteaa Veistola.

Veistolan mukaan lämmin talvi on voinut aikaistaa lintujen pesintää varsinkin etelässä.

- Espoossa oli jo mustarastaan pesintä, josta lähtivät poikaset maailmalle, hän kertoo.

Paitsi linnuilla, myös monilla nisäkkäillä kiimakausi käynnistyy aikaisin keväällä, ja esimerkiksi mäyrät voivat saada poikasia jo maaliskuun puolella.

Virkakoirat ja pienet pennut poikkeus sääntöön

Kiinnipitoaika koskee kaikkia koiria muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Se ei koske poliisin, tullin, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen työtehtävissä olevia koiria tai paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävien koulutustilanteita. Se ei koske myöskään alle viiden kuukauden ikäistä pentua tai palvelutehtävässä olevaa koiraa.

Kiellosta voi poiketa myös, kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan häiritsemättä rauhoitettuja riistaeläimiä niiden lisääntymisaikana.

Metsästyslain mukaisena koirien kiinnipitoaikana rauhoittamattoman riistaeläimen metsästys on sallittua muulla kuin ajavalla koiralla sillä edellytyksellä, ettei koira häiritse rauhoitettuja luonnoneläimiä.

Kannattaa huomioida, että kiinnipitoajan ulkopuolellakin metsästyslaki määrää pitämään koiran kytkettynä, ellei vapaana pitämiseen ole lupaa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta. Koiran tulee kuitenkin olla aina omistajan hallittavissa, vaikka se olisikin luvallisesti irti.

Luonnonsuojelualueilla kielto koira vapaana pitämiseen on ympärivuotinen.

Missä paikoissa koiraa saa pitää vapaana?

Järjestyslaissa on oma pykälänsä koirakurista. Lain mukaan koira on pidettävä aina kytkettynä taajamassa. Koiran vapaana pitäminen on sallittua ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa ja suljetuilla piha-alueilla. Koiran tulee näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa. On myös pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

Järjestyslaissa määrätään myös, että koiraa ei saa päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle. Koiraa ei saa viedä yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle. Poikkeuksena ovat sellaiset hiihtoladut, jotka on merkitty koiraladuiksi.

Hyvä koiranomistaja tuntee koiraetiketin ja noudattaa sitä, jotta koiran kohtaamiset niin lajitovereiden, muiden eläinten kuin ihmistenkin kanssa sujuvat mahdollisimman sujuvasti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen luonnonsuojeluliitto
erityisasiantuntija
Tapani Veistola
+358 400 615 530
tapani.veistola@sll.fi

Suomen Kennelliitto
hallituksen puheenjohtaja
Harri Lehkonen
+358 50 329 2188

Kuvat

Koira pitää pitää kiinni ulkoillessa 1. maaliskuuta jälkeen aina elokuun 19. päivään asti.
Koira pitää pitää kiinni ulkoillessa 1. maaliskuuta jälkeen aina elokuun 19. päivään asti.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 146 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme