Kojamon Jani Nieminen RAKLIn hallituksen puheenjohtajaksi

Jaa
Kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuullisia ammattilaisia edustava RAKLI on saanut uuden hallituksen puheenjohtajan tulevalle kaksivuotiskaudelle. RAKLIn vuosikokous valitsi 27.2.2019 hallituksen puheenjohtajaksi Kojamon toimitusjohtajan Jani Niemisen.

Pitkän kiinteistöalan kokemuksen omaava Nieminen on toiminut Kojamon toimitusjohtajana vuodesta 2011. Aikaisemmin Nieminen on työskennellyt Realia Group Oy:n liiketoiminnanjohtajana ja toimitusjohtajan sijaisena vuosina 2006–2011 sekä Sato Oyj:n yksikköjohtajana vuosina 1997–2006. RAKLIn toiminnassa Nieminen on ollut aktiivisesti mukana vuosien ajan.

”RAKLI on johtava kiinteistö- ja rakentamisalan järjestö, joka edustaa merkittävää määrää rakennetun ympäristön toimijoita. RAKLIn toiminta näkyy laaja-alaisesti niin vaikuttamisen, alan kehittämisen kuin ennakoinnin saralla. Alaamme, kuten niin montaa muutakin, ravistelee muutokset ja uudet mahdollisuudet esimerkiksi digitalisaation myötä, joihin meidän tulee rohkeasti tarttua. Olen motivoitunut viemään alaa eteenpäin yhdessä RAKLIn jäsenistön kanssa ja haluan kiittää tästä luottamuksenosoituksesta”, kertoo Jani Nieminen.

RAKLIn hallituksen jäsenet 27.2.2019 alkaen (suluissa varajäsenet):

Toimitusjohtaja Jani Nieminen, Kojamo Oyj, puheenjohtaja                                        

Maajohtaja Jarkko Leinonen, Hemsö Samhällsfastigheter Finland Oy
(Toimitusjohtaja Reima Södervall, Trevian Asset Management Oy)                     

Lakiasiainjohtaja Outi Raekivi, Technopolis Oyj                                                  (Toimitusjohtaja Kai Aejmelaeus, Sponda Oyj)                                                     

Sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma  (Kiinteistösijoitusjohtaja Kati Kniivilä, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo)         

Toimitusjohtaja Mika Savolainen, Avara Oy                                                          (Toimitusjohtaja Marja Kokko, Tyvene Oy)                                                           

Toimitusjohtaja Saku Sipola, SATO Oyj                                                                (Kehitysjohtaja Teemu Suila, Kojamo Oyj)                                                                  

Toimitusjohtaja Timo Hyttinen, Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy             
(Toimitusjohtaja Hannu Sormunen, Mikalo Oy)                                                          

Real Estate Asset Manager Mikko Tavastila, Fortum Oyj                        
(Toimitilajohtaja Jari Salo, Elisa Oyj)                                                                            

Toimitusjohtaja Mauno Sievänen, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy              
(Toimialajohtaja Tuomas Pusa, Senaatti-kiinteistöt)                                            

Kiinteistöjohtaja Pasi Suutari, SOK                                                                      
(Director of Properties and Development Virpi Kaikkonen, Lidl Suomi Ky)                 

Toimialajohtaja Mirja Noukka, Väylävirasto                                                        
(Johtaja Henri Hansson, Finavia Oyj)                                                                     

Johtaja Teppo Rantanen, Tampereen kaupunki                                                  
(Toimialajohtaja Mikko Aho, Helsingin kaupunki)                

Toimitusjohtaja Sirpa Ojala, Colliers International Finland Group Oy        
(Toimitusjohtaja Matti Kruus, Indepro Oy)                            

Lisätietoja:

Jani Nieminen
Kojamo Oyj, toimitusjohtaja
RAKLIn hallituksen puheenjohtaja
puh. 020 508 3201

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Rakli ry
Rakli ry
Annankatu 24
00100 Helsinki

http://www.rakli.fi/

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakli ry

Hallituksen kaavailema kiinteistöveron nosto heikentää entisestään kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannetta22.8.2023 09:03:38 EEST | Tiedote

Hallituksen aikomus korottaa maapohjan kiinteistöveron alarajaa 1,3 prosenttiin on tuomassa kylmää vettä niskaan kaikille kiinteistönomistajille. Raklin tekemän vaikutusarvion perusteella esimerkiksi Helsingissä tai Espoossa sijaitsevan asuin-, toimisto- tai liikekiinteistön kiinteistöverokustannus voi nousta lähes 15 prosenttia. Ammattimaisia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin mukaan mahdollinen korotus heikentää entisestään alan suhdannetilannetta.

Rakennus- ja purkujätteistä halutaan hyödyntää uudelleen vähintään 70 prosenttia10.8.2023 07:15:00 EEST | Tiedote

Suomessa syntyy vuosittain noin 1,6 miljoonaa tonnia rakennus- ja purkujätettä, josta vain noin puolet päätyy hyötykäyttöön. Ilmastotavoitteiden kiristymisen myötä rakennus- ja purkumateriaalien rooli rakentamisen ohjauksessa korostuu. Kansallinen tavoite on hyödyntää uudelleen vähintään 70 prosenttia syntyvästä purkujätteestä. Kestävän purkamisen green deal edistää tätä tavoitetta.

Energiatehokkuussopimus kirittää kiinteistöalaa – energiaa on säästetty 335 000 kerrostaloasujan vuotuisen sähkönkulutuksen verran27.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Kiinteistöala on tehnyt kuluvan energiatehokkuussopimuskauden aikana lähes 6500 energiatehokkuustoimenpidettä ja näin saavuttanut huiman 469 gigawattitunnin vuotuisen energiansäästön. Tämä vastaa 335 000 kerrostaloasujan vuosittaista sähkölaskua. Sopimuskausi päättyy vuonna 2025 ja ala toivoo uudelta hallitukselta jatkoa energiatehokkuussopimukselle.

Rakli: Hallitusohjelma huomioi laajasti rakennetun ympäristön tarpeet ja luo näkyvyyttä tulevaisuuteen19.6.2023 14:24:12 EEST | Tiedote

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on tyytyväinen siihen, kuinka hallitusohjelma huomioi rakennetun ympäristön tarpeet ja luo näkyvyyttä sekä ennustettavuutta tulevaisuuteen. Hallituksen sitoutuminen sääntelyn keventämiseen sekä prosessien ja lupakäytäntöjen sujuvoittamiseen on tervetullutta ja tarpeellista. Rakli muistuttaa tulevaa hallitusta siitä, että hallitusohjelmaa toimeenpantaessa on tärkeää osallistaa alan toimijoita parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye