HSL Helsingin seudun liikenne

Kokeilemme Sipoossa uutta tapaa merkitä bussien pysähtymispaikkoja

Jaa
HSL, Sipoon kunta ja Uudenmaan ELY-keskus kokeilevat maanantaista 23.11. alkaen Sipoossa uutta tapaa merkitä bussien pysähtymispaikkoja. Kokeilussa on myös mukana alueen busseja liikennöivä Pohjolan Liikenne.

Kokeilun kohteena on Etelä-Sipoossa sijaitseva Immersbyntie, joka johtaa Massbyntieltä Uudelle Porvoontielle. Tiellä ei ole erillisiä pysäkkilevennyksiä bussin pysähtymistä varten, eikä niitä tien mutkaisuuden ja mäkisyyden vuoksi ole helppoa rakentaa. Tietä käyttää tällä hetkellä bussilinja 994 Söderkulla – Gumbostrand, jonka merkittävin käyttäjäryhmä ovat koululaiset. Tästä syystä korostuu erityinen tarve merkitä ja varmistaa turvalliset pysähtymispaikat.

Kokeilun tavoitteena on tunnistaa ja sopia turvallisimmat pysähdyspaikat. Saamme myös palautetta siitä miten uudet merkinnät ja käytännöt toimivat eri vuodenaikoina. Uusien pysähtymispaikkojen sijainnit on tarkistetut paikan päällä bussilla suoritetuissa koeajoissa. Samassa yhteydessä joitakin paikkoja on siirretty ja lisäksi on perustettu kaksi uutta pysähtymispaikkaa. Pysähtymispaikat on pyritty sijoittamaan teiden risteyksiin ja paikkoihin, joista on hyvä näkyvyys eri suuntiin.

Muutoksen jälkeen bussit pysähtyvät ainoastaan merkityillä pysähtymispaikoilla. Kokeilun alussa on siis tärkeään opastaa koululaisia siitä missä uudet pysähtymispaikat sijaitsevat ja miten pysähtymispaikkoja käytetään. Kokeilu on osa toimintaa, jossa mahdollisia liikenneturvallisuusriskejä pyritään vähentämään vastuullisesti ennalta.

Palautetta kokeilusta voit antaa HSL:n palautelomakkeen kautta osoitteessa HSL.fi/palaute. Pysähtymispaikkojen nimet ja tarkat sijainnit löydät jo ennakkoon Reittioppaasta.

Perustietoja

  • Pysähtymispaikat ovat pääsääntöisesti paikkoja, joita ei ole merkitty bussipysäkin liikennemerkillä.
  • Linja-autopysäkit merkitään tavallisella pysäkinmerkillä silloin kun paikka täyttä lakien ja ohjeistuksien vaatimukset.
  • Yhteensä HSL-alueella on noin 500 pysähtymispaikkaa, joista noin puolet sijaitsee Sipoossa, Kirkkonummella ja Tuusulassa. Loput pysähtymispaikoista on käytössä Helsingin lähibusseilla.

Näin käytät pysähtymispaikkaa

  • Odota bussia merkityn kohdan läheisyydessä, sillä bussit pysähtyvät ainoastaan niiden kohdalla.
  • Näytä bussille selkeästi pysähtymismerkkiä kädellä, heijastimella tai vaikka kännykän valolla.
  • Nouse kyytiin rauhassa kävellen.

Poistuessa bussissa:

  • Odota, että bussi on poistunut pysäkiltä ennen kuin ylität tien.
  • Bussin edestä tai takaa on vaarallista lähteä ylittämään tietä, koska silloin ei näe bussin ohi ajavia autoja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

HSL:
Joona Packalén, tiiminvetäjä, HSL matkustajainformaatio, joona.packalen@hsl.fi, puh. 040 573 1283


Sipoon kunta:
Simo Kesti, vt. kuntatekniikan päällikkö, simo.kesti@sipoo.fi, puh. 040 359 3072
Eva Lodenius, liikennesuunnittelija, eva.lodenius@sipoo.fi, puh. 040 191 4505


Uudenmaan ELY-keskus:
Krista Kumanto-Kooni, projektipäällikkö, krista.kumanto-kooni@ely-keskus.fi,
puh 0295 021 315

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Uuden kaupunkipyöräpalvelun valmistelu on nyt käynnissä15.3.2024 08:13:45 EET | Tiedote

Uuden, seudullisen kaupunkipyöräpalvelun valmistelu etenee. HSL ja kunnat tavoittelevat vuodelle 2026 seudun yhteistä kaupunkipyöräpalvelua, jossa asiakkaat voivat käyttää kaupunkipyöriä kuntarajoista riippumatta. Uuden palvelun potentiaalia ja ominaisuuksia selvitetään parhaillaan yhdessä 11 kunnan kanssa. Helsingin, Espoon ja Vantaan nykyisten kaupunkipyörien sopimuskaudet ovat päättymässä vuonna 2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye