Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry

Kokkola Industrial Park tähtää kansainväliseksi edelläkävijäksi

Jaa
Kokkola Industrial Park (KIP) on jo nyt Pohjois-Euroopan suurin epäorgaanisen kemianteollisuuden keskittymä. Jatkossa KIP haluaa olla entistä selkeämmin alansa vastuullinen ja kehittyvä suunnannäyttäjä kansainvälisesti.

Monipuolisen kemianteollisuuden osaamiskeskittymä, korkeatasoinen teollinen infrastruktuuri ja palvelutarjonta sekä 50-vuotinen kokemus tehokkaasta kiertotaloudesta ovat vahvuuksia, joiden ansiosta Kokkola Industrial Park on saavuttanut nykyisen asemansa.

Uudessa, vuoteen 2023 ulottuvassa strategiassaan, KIP haluaa kehittyä vahvuuksiensa pohjalta alansa vastuulliseksi ja kehittyväksi suunnannäyttäjäksi maailmassa.

- Me uskomme aidosti omiin vahvuuksiimme ja teemme töitä sillä asenteella, että meillä on kaikki edellytykset alamme vastuulliseksi edelläkävijäksi ja malliesimerkiksi kansainvälisesti, sanoo Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistyksen puheenjohtaja Kai Nykänen.

Hän nostaa esimerkiksi KIP:n alueen kiertotalouskokonaisuuden, jonka synergiat ovat rakentuneet toimijoiden välille luontaisesti jo 50 vuoden ajan - paljon ennen, kuin kiertotalous-termiä ryhdyttiin edes käyttämään.

- Myös vastuullisuus on leimannut meidän tekemistä perinteisesti. Tämä on antanut KIP:n toiminnalle vahvan sosiaalisen hyväksynnän, mikä puolestaan on sujuvoittanut alueen kehittämistä, koska ihmiset luottavat meihin. Tätä avoimuutta ja luottamusta haluamme vaalia jatkossakin, Nykänen painottaa.


Tavoitetilat vuonna 2023

Sen lisäksi että KIP tunnetaan kansainvälisesti vastuullisten ja kehittyvien yritysten vetovoimaisena ympäristönä, KIP haluaa olla strategiakauden lopulla Suomessa tunnetuin ja arvostetuin teollisuusalue, jonka toimintatavoista muut ottavat mallia.

Sen lisäksi KIP ylläpitää ja kehittää infraa ja palveluverkostoa, jonka vertailukohdat löytyvät kansainvälisesti parhaista teollisuusalueista. KIP myös luo suurteollisuusalueiden toiminnalle uutta standardia, jossa korostuvat ympäristö- ja sosiaalinen vastuu sekä eri toimijoiden välinen keskinäinen luottamus ja yhteistyö.

Toiminnan ohjauksessa KIP on kehittänyt toimintamuotoja, joiden avulla alueen yritykset osallistuvat aktiivisesti sen toimintaan ja yhdessä määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseen.

Kokkola Industrial Parkin uuteen strategiaan voi tutustua tarkemmin KIP:n www-sivuilla (uutishuone - mediapankki).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry
Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry
PL 32
67101 KOKKOLA

010 505 9526http://www.kip.fi

Kokkola Industrial Park (KIP) on Pohjois-Euroopan suurin epäorgaanisen kemianteollisuuden keskittymä. Kokkolan suurteollisuusalueella sijaitsee 15 tuotannollista toimijaa sekä 60 palveluyritystä. Suurteollisuusalueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös Kokkolan Satama, josta on ensiluokkaiset yhteydet maailmalle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry

KIP:N ALUEEN YMPÄRISTÖASIOIDEN AJANKOHTAISSEMINAARI - KEHITTYVÄ & KASVAVA KIP9.6.2023 17:29:10 EEST | Tiedote

Perjantaina 9.6.2023 järjestettiin Villa Elbassa perinteinen KIP Ympäristöpäivä, nyt jo 19. ker-taa. KIP Ympäristöpäivä on Kokkola Industrial Park -suurteollisuusalueen ympäristöasioiden ajankohtaisseminaari. Päivä kokoaa yhteen KIP:n alueen toimijoita kuin myös ympäristövi-ranomaisia ja muita sidosryhmiä. Vuosittaisen seminaarin järjestää Kokkolan Suurteolli-suusalueyhdistyksen KIP Ympäristötyöryhmä.

KIP:N ALUEEN YMPÄRISTÖASIOIDEN AJANKOHTAISSEMINAARI: KIP YMPÄRISTÖPÄIVÄ19.5.2022 14:37:16 EEST | Tiedote

KIP Ympäristöpäivä on perinteinen, nyt jo 18. kertaa järjestettävä, KIP:n alueen ympäristöasioiden ajankohtaisseminaari. KIP Ympäristöpäivän anti on hyvin monipuolinen. Seminaarissa käsitellään tänä vuonna luonnonmonimuotoisuutta sekä energiamurrosta ja sen tuomia haasteita ja mahdollisuuksia. Päivä kokoaa yhteen KIP:n alueen toimijoita kuin myös ympäristöviranomaisia ja muita sidosryhmiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye