Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry

Kokkolan Suurteollisuusalueen vienti kasvaa vahvasti

Jaa
Pohjois-Euroopan suurimman epäorgaanisen kemianteollisuuden keskittymän, Kokkola Industrial Parkin (KIP), vienti jatkaa vahvaa kasvuaan. Alueen tuotantolaitosten yhteenlaskettu viennin arvo oli vuonna 2017 kaikkiaan 1,53 miljardia euroa. Vienti kasvoi peräti 39 prosenttia vuoden 2014 luvuista.

Investointien määrä on merkittävä, sillä KIP:n yritykset investoivat vuosien 2010-2017 aikana 600 miljoonaa euroa. Samoin työpaikkakehitys on jatkunut myönteisenä. Suurteollisuusalue työllistää suoraan 2 250 henkilöä.
- KIP:n kasvu jatkuu vahvana mikä kertoo siitä, että tehty työ, strategiset valinnat ja prioriteetit ovat olleet oikeita, sanoo Kokkolan kaupungin kehitysjohtaja Jonne Sandberg.
Hänen mukaansa suurteollisuusalueen tulevaisuus on entistä vahvemmin myös akkukemikaalien ja akkumateriaalien ympärillä. Varsinkin akkukemiassa on paljon potentiaalia.
- Metallin raaka-ainevirtojen ja synergioiden luomat mahdollisuudet ovat ainutlaatuiset. Tästä tuorein osoitus on kaivosyhtiö Keliberin päätös rakentaa litiumkemiantehtaansa KIP:n alueelle. Lisäksi Kokkolassa tehdään kansainvälisesti merkittävää akkukemikaalien tutkimusta, josta vastaa professori Ulla Lassi ja hänen 21-jäseninen tutkimustiiminsä, Sandberg jatkaa.

"Yritykset luottavat tulevaisuuteen"

Kokkola Industrial Parkin markkinointipäällikön Johanna Hylkilän mukaan tuoreet tunnusluvut kuvaavat alueen elinvoimaa ja yritysten vahvaa uskoa tulevaisuuteen.
- Samalla kun yritykset tekevät alueelle miljoonaluokan investointeja, ne palkkaavat uutta henkilökuntaa. Lisäksi suurteollisuusalueen infraa kehitetään suunnitelmallisesti.
Suurteollisuusalueen toimijat tekevät enenevissä määrin yhteistyötä monilla eri osa-alueilla, kuten ympäristö-, turvallisuus- ja henkilöstöasioissa. Johanna Hylkilän mukaan tämäkin tekee KIP:n alueesta houkuttelevan myös uusille tulijoille.

Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys hyväksyi syksyllä KIP:n uuden strategian. Sen mukaan Kokkola Industrial Park haluaa olla entistä selkeämmin alansa vastuullinen ja kehittyvä suunnannäyttäjä kansainvälisesti.
- Yksi KIP:n kehitystä edistänyt asia on ollut vastuullisuus ja avoimuus. Sen ansiosta ihmiset luottavat meihin ja toiminnallamme on vahva sosiaalinen hyväksyntä, yhdistyksen puheenjohtaja Kai Nykänen korostaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jonne Sandberg, kehitysjohtaja
Kokkolan kaupunki
044 7809 093
jonne.sandberg@kokkola.fi


Johanna Hylkilä, markkinointipäällikkö
Kokkola Industrial Park
010 505 9526
johanna.hylkila@kip.fi


Kai Nykänen, puheenjohtaja
Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry
040 835 5413
kai.nykanen@boliden.com

Tietoja julkaisijasta

Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry
Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry
PL 32
67101 KOKKOLA

010 505 9526http://www.kip.fi

Kokkola Industrial Park (KIP) on Pohjois-Euroopan suurin epäorgaanisen kemianteollisuuden keskittymä. Kokkolan Suurteollisuusalueella sijaitsee 15 teollista toimijaa sekä 55 palveluyritystä. Suurteollisuusalueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös Kokkolan Satama, josta on ensiluokkaiset yhteydet maailmalle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry

KIP:N ALUEEN YMPÄRISTÖASIOIDEN AJANKOHTAISSEMINAARI - KEHITTYVÄ & KASVAVA KIP9.6.2023 17:29:10 EEST | Tiedote

Perjantaina 9.6.2023 järjestettiin Villa Elbassa perinteinen KIP Ympäristöpäivä, nyt jo 19. ker-taa. KIP Ympäristöpäivä on Kokkola Industrial Park -suurteollisuusalueen ympäristöasioiden ajankohtaisseminaari. Päivä kokoaa yhteen KIP:n alueen toimijoita kuin myös ympäristövi-ranomaisia ja muita sidosryhmiä. Vuosittaisen seminaarin järjestää Kokkolan Suurteolli-suusalueyhdistyksen KIP Ympäristötyöryhmä.

KIP:N ALUEEN YMPÄRISTÖASIOIDEN AJANKOHTAISSEMINAARI: KIP YMPÄRISTÖPÄIVÄ19.5.2022 14:37:16 EEST | Tiedote

KIP Ympäristöpäivä on perinteinen, nyt jo 18. kertaa järjestettävä, KIP:n alueen ympäristöasioiden ajankohtaisseminaari. KIP Ympäristöpäivän anti on hyvin monipuolinen. Seminaarissa käsitellään tänä vuonna luonnonmonimuotoisuutta sekä energiamurrosta ja sen tuomia haasteita ja mahdollisuuksia. Päivä kokoaa yhteen KIP:n alueen toimijoita kuin myös ympäristöviranomaisia ja muita sidosryhmiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye