Jyväskylän yliopistoJyväskylän yliopistoJyväskylän yliopistoJyväskylän yliopisto

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius juhlii lukuvuoden avajaisissaan tietotekniikan maisterikoulutusta

Jaa

Tietotekniikan maisteriopintoja on tarjottu Kokkolassa jo 20 vuoden ajan, ensin muuntokoulutuksena EU-hankkeiden tuella, ja vuodesta 2006 pysyvänä osana Jyväskylän yliopiston opintotarjontaa. Joustavat opiskelumahdollisuudet ovat osaltaan mahdollistaneet tietotekniikan alan osaamisen nostamisen ja uusien osaajien rekrytoinnin alueellemme.

Joustava 20-vuotias kouluttaa osaajia alueen tarpeisiin

Tietotekniikan maisteriopintoja on tarjottu Kokkolassa jo 20 vuoden ajan, ensin muuntokoulutuksena EU-hankkeiden tuella, ja vuodesta 2006 pysyvänä osana Jyväskylän yliopiston opintotarjontaa. Joustavat opiskelumahdollisuudet ovat osaltaan mahdollistaneet tietotekniikan alan osaamisen nostamisen ja uusien osaajien rekrytoinnin alueellemme.

Alusta asti koulutus on suunniteltu työn ohessa joustavasti suoritettavaksi. Työssä käyville ja monesti perheellisille opiskelijoille erilaisin koulutusteknologisin ratkaisuin tarjottu opetus tuo helpotusta arjen haasteisiin. Opiskelusta on tullut täysin ajasta ja paikasta riippumatonta, opiskelijat ympäri Suomea ja maailmaa pystyvät itse määrittelemään, milloin ja missä opiskelevat. -Onnistuneista koulutusratkaisuista kertoo tasaisena pysynyt kiinnostus maisteriopintojamme kohtaa, hakijamäärät ovat vakiintuneet hyvälle tasolle. Opiskelijoiden valmistuminen kestää hyvin vertailun muille vastaaville koulutuksille ja valmistuneilta kerättävät palautekin on ollut myönteistä, näkee maisteriohjelmasta vastaava professori Ismo Hakala.

Vaikka maisterikoulutuksesta valmistuneita ja siellä opiskelevia löytyy alueen kaikista ICT-alan yrityksistä ja julkisten toimijoiden palveluksesta, vielä tekemistä riittää. -Koko Eurooppaa koskee pula ICT-alan osaajista, erityisesti ohjelmoijista. Tämä näkyy myös omalla alueellamme erityisesti hieman kokeneempien osaajien puutteena. Maisterikoulutuksessa syvennetään aikuisten jo työssä olevien opiskelijoiden osaamista, mikä osaltaan helpottaa osaajapulaa. ICT-alan yritysten kasvanut etätyöntekijöiden rekrytointi mahdollistaa myös muualta tulevien valmistuneiden osaamisen tuomisen alueen yritysten käyttöön. - Koulutuksemme valmistaa opiskelijaa hyvin myös etätyön tekemiseen, muistuttaa Hakala.

Yliopistokeskuksen Informaatioteknologian yksikkö tekee tiivistä yhteistyötä alueen yritysten kanssa myös tutkimus- ja kehittämishankkeiden kautta. Yhteistyön tuloksena siirtyy tietoa molempiin suuntiin. -Yhteisissä hankkeissa pyritään viemään tutkimuksen kautta kertynyttä osaamista yritysten tarpeisiin muokattuna. Me saamme puolestaan tietoa yritysten tarpeista, mikä omalta osaltaan ohjaa myös meidänkin toimintaa ja opetustarjontaamme.

Chydenius-mitali professori Timo Tiihoselle

Chydenius-instituutin Kannatusyhdistys luovutti Yliopistokeskuksen lukuvuoden avajaisjuhlassa Chydenius-mitalin Jyväskylän yliopiston matemaattisen mallinnuksen professori Timo Tiihoselle. Koulutuksen kehittäminen on Timo Tiihosen työssä aivan keskeisellä sijalla. Professori Tiihosella on ollut merkittävä rooli tänä vuonna 20 vuotta täyttävän Yliopistokeskuksen tietotekniikan maisteriopintojen kehittymisessä. Timo Tiihonen on antanut suuren panoksen myös koko Yliopistokeskuksen kehittymiseen, sen strategiseen ajatteluun sekä vararehtorikaudellaan Jyväskylän yliopistossa että toimiessaan pitkään Yliopistokeskuksen johtokuntatyössä. Timo Tiihosen loogiset ratkaisut ja halu kehittää hyviä yhteistyömalleja ovat merkittävästi edistäneet tiedekunnan ja Yliopistokeskuksen hyvien tulosten saavuttamista.  

Lisätietoja:

Professori Ismo Hakala, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, p. 040 7518089, ismo.hakala@chydenius.fi

Professori Timo Tiihonen, Jyväskylän yliopisto, p. 050 3732125, timo.tiihonen@jyu.fi  

Johtaja Tanja Risikko, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, p. 040 1952037, tanja.risikko@chydenius.fi

Lukuvuoden avajaisten ohjelma.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani.
www.chydenius.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitöstutkimus tuotti uutta ja tarkkaa mittaustietoa rautaa raskaampien alkuaineiden atomimassoista16.9.2019 13:48:57 EESTTiedote

Suuri osa alkuaineista tuotetaan tähdissä tapahtuvissa fuusioreaktioissa. Rautaa raskaampien alkuaineiden tuottamien vaatii monimutkaisempia prosesseja, jotka tapahtuvat erilaisissa astrofysikaalisissa paikoissa. Jyväskylän yliopiston ydinfysiikan alan väitöstutkimuksessa Markus Vilén mittasi rautaa raskaampien alkuaineiden atomimassoja. Tulosten avulla voidaan mallintaa alkuaineiden tuottamiseen liittyviä avaruuden prosesseja. Tutkimuksessa Vilén mittasi atomimassat kaikkiaan 27 rautaa raskaammalle alkuaineisotoopille sekä kolmelle pitkäikäiselle viritystilalle. Näistä 16 mitattiin ensimmäistä kertaa maailmassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme