Kokonaisturvallisuus, huoltovarmuus ja yhteistyö korostuvat varautumisessa
Ylijohtaja Pukkinen totesi, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan aiheuttaa edelleen merkittäviä haasteita humanitaarisen avun antamiseksi sodan uhreille. Apua ja suojelua tarvitsevia on laskettu sodan vuoksi olevan jo 18 miljoonaa ihmistä.
Sodan arkipäiväistyminen ja sodan pitkittyminen eivät saa heikentää suhtautumistamme Itämeren alueen turvallisuuteen, jonka seuraaminen on erittäin tärkeää edelleen.
Huhtikuussa järjestetyssä European Days -tapahtumassa Ruotsin Mälmössä oli paikalla kaikkiaan 60 valtion aluehallinnon edustajaa 15 eri maasta keskustelemassa Ukrainassa jatkuvan Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksista siviilivalmiuden näkökulmasta.
Ylijohtaja kertoi tapahtuman johtopäätöksenä olleen esimerkiksi, että eurooppalaiset valtiot haluavat huolehtia jatkossakin mahdollisimman hyvin kriisiviestinnästä ja kansalaisten informoimisesta kaikissa tilanteissa. Siviilivarautumisen roolin merkitys on tunnistettu Euroopassa laajasti ja sitä tullaan edelleen kehittämään. Yhteistyötä varautumisasioissa todettiin olevan tarpeellista lisätä myös valtioiden alueellisen toimijoiden välillä.
Hiljaisten signaalien havaitseminen korostuu varautumisessa ja ennakoinnissa
Valmiustoimikunnan kokouksessa kuultiin eri organisaatioiden ajankohtaiskatsaukset. Turvallisuuteemme vaikuttavat havainnot ja hiljaiset signaalit ovat tärkeitä niin nopeissa kuin hitaissakin turvallisuustilannetta uhkaavissa tapahtumissa ja kehityskuluissa.
Kyberhyökkäyksiä ja niiden yrityksiä esiintyy jatkuvasti. Tiedon kalastelu on entistä vaikeammin havaittavaa ja sitä esiintyy paljon.
Suomessa maanpuolustustahto ja kansan tuki maanpuolustukselle on korkealla tasolla. Suomalainen kokonaisturvallisuuden malli on kansainvälisen tason ainutlaatuinen menestystarina.
”Sitä tulee kuitenkin kehittää edelleen, ja samalla käynnistää valmistelu NATO- ja EU-maiden yhteistyörakenteisiin sijoittuvasta kansainvälisestä osaamiskeskuksesta eurooppalaisen osaamisen vahvistamiseksi,” totesi Pirkanmaan maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen.
Keskustelussa tuotiin esiin hyvinvointialueiden kanssa aloitettu yhteistyö ja tarvittavat sopimukset esimerkiksi kirkon henkisen huollon ja sosiaali- ja kriisipäivystyksen kesken samoin kuin yhteisen harjoittelun tarve viranomaisten, hyvinvointialueiden ja järjestöjen kesken.
Maaliskuussa tuotetun kansalaispulssi-kyselyn keskisinä tuloksina tuotiin esiin polarisoituminen esimerkiksi koetussa mielialassa, suhtautumisessa tulevaisuuteen ja voimakkaan stressin kokemuksessa. Nuorten ja nuorten aikuisten ryhmässä (15-29 v.) voimakasta stressiä koetaan jopa kaksinkertaisesti enemmän kuin yli 45 -vuotiaiden ikäryhmässä.
Lapuan hiippakunnan puheenvuorossa esitettiin voimakasta panostamista polarisaation ja näköalattomuuden estämiseen ennalta, kun havaintoja ei-toivotuista kehityskuluista on olemassa.
Länsi- ja Sisä-Suomen alueellisen valmiustoimikunnan seuraava kokous pidetään 8.6.2023.
Alueellinen valmiustoimikunta
- Alueellinen valmiustoimikunta toimii viranomaisten välisenä yhteistyöelimenä alueellisen yhteisen varautumisen kehittämisessä.
- Alueellinen valmiustoimikunta seuraa ja arvioi yhteiskunnan turvallisuustilannetta ja välittää tietoa alueen sidosryhmille ja keskushallintoon.
- Poikkeusoloissa valmiustoimikuntatyön pääasialliset tavoitteet ovat yhteisen tilanneymmärryksen luominen, mahdollisten tukipyyntöjen kokoaminen ja välittäminen sekä paikallis- ja aluehallinnon ja keskushallinon keskinäisen viestinnän tukeminen.
Lisätietoja:
Ylijohtaja Marko Pukkinen, marko.pukkinen@avi.fi, puh. 0295 018 582
Johtaja Tarja Wiikinkoski, tarja.wiikinkoski@avi.fi, puh. 0295 018 800
Linkki:
Kansalaispulssi (valtioneuvosto.fi)
Länsi- ja Sisä-Suomi
Turvallisuus ja varautuminen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9 - 16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Meröppna bibliotek 2022 – flexibilitet och jämlikhet1.6.2023 11:43:48 EEST | Tiedote
Utredningen Meröppna bibliotek 2022: Flexibilitet och jämlikhet ger en riksomfattande helhetsbild av de meröppna biblioteken i Finland. Rapporten synar utvecklingen av verksamheten, söker lösningar på problem som framkommit och förutspår framtiden för de meröppna biblioteken.
Omatoimikirjastot 2022 – joustavuutta ja tasa-arvoa1.6.2023 11:43:48 EEST | Tiedote
Selvitys Omatoimikirjastot 2022: Joustavuutta ja tasa-arvoa tarjoaa valtakunnallisen kokonaiskuvan omatoimikirjastoista Suomessa. Selvityksessä tarkastellaan omatoimikirjastojen toiminnan kehittämistä, haetaan ratkaisuja esille tulleisiin ongelmiin ja ennakoidaan omatoimikirjastojen tulevaisuuden näkymiä.
Käsinhionta kärkisorvilla toi sakkoja työnjohtajalle ja yhteisösakon työnantajalle1.6.2023 11:15:07 EEST | Tiedote
Satakunnan käräjäoikeus on 30.5.2023 tuominnut satakuntalaisen metallialan yrityksen työnjohtajan 16 päiväsakkoon ja yhtiön 3000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Käsiteltävänä oli kesäkuussa 2021 tapahtunut työtapaturma, jossa käsinhiontaa kärkisorvilla tehneen työntekijän hanska oli tarttunut hiottavana olleeseen akseliin. Työntekijä oli siis hionut sorvissa pyörivää kappaletta siten, että hän oli pitänyt hiomanauhaa molemmista päistä käsin samalla, kun akseli oli pyörinyt sorvissa.
Arbetarskyddstillsyn över sommarjobb: har den unga fått en ordentlig introduktion?1.6.2023 07:05:00 EEST | Tiedote
Även denna sommar inspekterar arbetarskyddsmyndigheten sommarjobb på olika håll i Finland. Inspektionerna görs utan förhandsanmälan och under dem övervakas arbetsgivarens verksamhet. Information samlas in bland annat från dokument och genom att intervjua de anställda.
Kesätyöpaikkojen työsuojeluvalvonta: onko nuori perehdytetty kunnolla?1.6.2023 07:05:00 EEST | Tiedote
Työsuojeluviranomainen tarkastaa tänäkin kesänä kesätyöpaikkoja eri puolilla Suomea. Tarkastukset tehdään ennalta ilmoittamatta ja niissä valvotaan työnantajan toimintaa. Tietoa kerätään muun muassa asiakirjoista ja haastattelemalla työntekijöitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme