Kokoomuksen Arto Satosen mukaan hallitus on nukkumassa onnensa ohi kannustinloukkujen purkamisessa

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen kehuu tuoretta ETLA:n muistiota ansiosidonnaisen uudistamisen mahdollisuuksista tervetulleeksi lisäksi keskusteluun kannustinloukkujen purkamisesta. Satosen mukaan hallituksella on budjettiriihessä vielä mahdollisuus tehdä päätöksiä työllisyyden vahvistamiseksi.

Arto Satonen. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Arto Satonen. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

Satonen kummeksuu, ettei hallitus ole tarttunut toimeen kannustinloukkujen purkamiseksi, vaikka työmarkkinoilla on ennennäkemätön tarve työvoimalle.

“ETLA:n tutkimuksen mukaan vuonna 2021 työttömyysloukussa oli noin 136 500 henkeä. Heille etuuksien vähenemisen ja verotuksen takia työn vastaanottaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Etuus- ja verojärjestelmämme ei palkitse ihmisiä ahkeruudesta. Kannustinloukkujen purkaminen on välttämätöntä”, Satonen sanoo.

“Työvoimapula näkyy jo katukuvassa. Ravintoloita on jouduttu jopa sulkemaan, kun työntekijöitä ei kerta kaikkiaan ole. Pula on levinnyt koko maahan, lähes kaikille toimialoille. Mitä tekee hallitus? Nukkuu onnensa ohi vaalibudjettia valmistellen”, Satonen sanoo.

“Ansiosidonnaisen porrastaminen tai keston lyhentäminen olisivat suoraviivaisia ja tutkitusti toimivia keinoja. Ansiosidonnaista saavat tilastojen mukaan paremmin ansaitsevat ja nopeammin työllistyvät. Työttömyysjaksojen lyhentäminen maltillisilla muutoksilla olisi matalalla roikkuva hedelmä, johon hallituksen kannattaisi tarttua. Tämän parempaa tilaisuutta uudistuksille on vaikea kuvitella lähitulevaisuuteen”, Satonen huomauttaa.

Työllistymisen mahdollisuudet heikkenevät Satosen mukaan sitä nopeammin, mitä kauemmin työttömyysjakso kestää. Siksi Satosen mielestä työttömyysturvan pitää kannustaa mahdollisimman nopeaan työllistymiseen.

“On tärkeää ymmärtää, että työttömyyden kesto pienentää todennäköisyyttä löytää uusia töitä ja toisaalta uhkaa heikentää osaamista. Kuten ETLA huomauttaa, laskee pitenevä työttömyys koko elinkaaren aikaisia tuloja. Siksi etuusjärjestelmä tulee virittää kannustavaksi”, Satonen sanoo.

“Pitkäaikaistyöttömille taas tulee tarjota laajemmin yksilöllisiä työvoimapalveluita ja mahdollisuuksia kehittää itseään. Siksi Kokoomus on ETLA:n tapaan esittänyt työvoimapalveluiden rahoituksen vahvistamista edelleen. Juuri siksi julkista taloutta ja työllisyyttä ollaan korjaamassa, jotta ihmisille voidaan tarjota tukea vaikeissa paikoissa”, Satonen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Arto Satonen. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Arto Satonen. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen eduskuntaryhmä

00102 EDUSKUNTA

http://www.kokoomus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme