Kokoomuksen Heinonen vaatii hallitukselta selvitystä kehyspoikkeuksesta: “Hallitus ei kerro avoimesti mitä se on tekemässä”

Kokoomuksen valtiovarainvaliokuntavastaava Timo Heinosen mukaan hallituksen talousarvioesityksessä näkyy kyvyttömyys tehdä valintoja.
“On ymmärrettävää, että turvallisuuteen tai koronaepidemian hoitoon vaadittavat lisämenot eivät kompastu budjettitekniikkaan. On kuitenkin sinisilmäistä ajatella, ettei valtavasti kasvanut velkataakka tai hurjat menopaineet tulisi vastaan tulevaisuudessa. Hallituksella ei ole mitään suunnitelmaa velkaantumisen taittamiseksi.”
Heinonen kritisoi erityisesti sitä, miten kehyksen ulkopuolelle siirretyt menot on jätetty erikseen merkitsemättä lisätalousarvoesitykseen.
“Kun kansalainen, toimittaja tai kollega menee lukemaan lisätalousarviota, ei tällä ole mitään mahdollisuutta tietää mitkä menot kuuluvat poikkeuslausekkeen piiriin. Samasta avoimuuden puutteesta hallitusta moitti jo Valtiontalouden tarkastusvirastokin. Hallitus ei kerro avoimesti mitä se on tekemässä.”, Heinonen sanoo.
“Mitä tahansa menoja ei voi perustella muuttuneella turvallisuustilanteella. Esimerkiksi hallituksen varautumisen ministerityöryhmän päättämät yli 800 miljoonan euron menolisäykset kehysten ohi eivät ole kaikilta osin perusteltavissa muuttuneella turvallisuustilanteella. Miksi juuri nyt on välttämätöntä velaksi tukea kaasuautojen hankintaa tai kosteikkoviljelyä?”, Heinonen kysyy.
Kokoomus vaatii hallitukselta selvitystä, jossa hallitus perustelee jokaisen poikkeuslausekkeen piirissä oleva momentin välttämättömyyden Venäjän aiheuttaman sodan takia.
“Olisihan se kivaa, jos eläisimme maailmassa, jossa valintoja ei tarvitse tehdä. Korkojen nousu laittaa meidät kuitenkin tosiasioiden eteen. Myös hallitus joutuu toteamaan, ettei loputtomiin voi elää velaksi.”, Heinonen sanoo.
Heinonen vaatii hallitukselta suunnitelmaa ja konkreettisia tekoja velkaantumisen taittamiseksi. Julkisen talouden suunnitelman mukaan velkasuhde jatkaa kasvuaan koko ennustejakson ajan.
“Vaadimme hallitukselta menojen priorisointia syksyn talousarvioesitykseen. On hallituksen velvollisuus löytää kehysten sisältä vastaavat säästökohteet niille menoille, jotka eivät liity sotaan. Pitemmällä aikavälillä joudumme tekemään vieläkin isompia reformeja velkaantumisen pysäyttämiseksi.”, Heinonen sanoo.
“Kokoomus on johdonmukaisesti esittänyt omaa vaihtoehtoaan menojen sopeuttamiseksi. Vaihtoehtobudjeteissa on tehty niitä valintoja, joihin hallitus ei kykene. Asetamme menot tärkeysjärjestykseen, sopeutamme maltillisesti menoja ja vahvistamme työllisyyttä. Tässä olisi hallituksellekin toimiva resepti.” Heinonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo HeinonenKansanedustaja
Kokoomuksen valiokuntavastaava valtiovarainvaliokunnassa (Hämeen vaalipiiri)
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Sari Sarkomaa sairauslomalle24.5.2023 08:41:20 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa jää sairauslomalle rintasyövän hoidon vuoksi.
Kokoomuksen Tere Sammallahden vappupuhe1.5.2023 19:52:48 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Tere Sammallahti puhui vappupäivänä Espoossa.
Kokoomuksen Mykkänen: Hallituksen on löydettävä ratkaisu velkakierteen katkaisuun27.4.2023 14:17:18 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen on tyytyväinen käytyihin hallitustunnusteluihin. Eduskuntaryhmä lähtee hallitustunnustelija Petteri Orpon esityksen mukaisesti muodostamaan hallitusta Perussuomalaisten, RKP:n ja Kristillisdemokraattien kanssa. Hallitusneuvottelut alkavat Säätytalolla 2.5.2023.
Kokoomus esittää eduskunnan puhemieheksi Petteri Orpoa11.4.2023 10:33:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän ehdokas eduskunnan puhemieheksi on Petteri Orpo. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa Kai Mykkänen.
Kokoomus Risikko: Hallitus jarruttaa hoitojonojen lyhentämistä1.4.2023 15:43:25 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikko sanoo, että Sanna Marinin hallitus on pidentänyt hoitojonoja ja viivytellyt ihmisten hoitoon pääsemistä leikkaamalla Kela-korvausta. Risikko vaatii leikkauksen perumista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme