Kokoomuksen Mykkänen: Olen pettynyt, että hallituksen velkaralli huipentuu

Jaa

Maatalouden ongelmat tai hoitovelan kasvu eivät Mykkäsen mukaan ole tulleet yllätyksenä ja hallitus olisi halutessaan voinut varautua. Kokoomusjohtajan mukaan on kestämätöntä, että hallitus toistuvasti ratkaisee sisäiset riidat miljardien lisävelalla veronmaksajille.

Kai Mykkänen. Kuvaaja: Kristian Tervo.
Kai Mykkänen. Kuvaaja: Kristian Tervo.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen huomauttaa, etteivät miljardiluokan uudet menotarpeet tule yllätyksenä. Eduskunta käsittelee hallituksen talousarvioesitystä vuodelle 2023. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallituksessa keskustellaan yli miljardin euron uudesta velalla rahoitettavasta lisätalousarviosta.

“Olen pettynyt, jos ⁦valtiovarainministeri Annika Saarikko ajaa viime töikseen velkarallin loppuhuipennusta. Maatalouden ja sote-alueiden kriisit olivat pääosin nähtävissä jo syyskuussa kun ensi vuoden budjettia valmisteltiin. Miksei hallitus silloin tehnyt valintoja näiden hyväksi, jos ne olivat välttämättömiä?”, Mykkänen kommentoi.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) vaatii 700 miljoonaa euroa Suomen nopeasti pahentuneen hoitovelan korjaamiseksi.

“Kyse ei ole äkillisestä sote-rahoituksen tarpeesta, vaan pitkään nähdystä hoitovelasta. Budjettiriihessä hallitus ei pystynyt tekemään valintoja ja sen oli tarkoitus puolustaa päätöstään. Se, mikä nyt on muuttunut, on rahanjakokisan kiihtyminen. Keskusta tarjoaa ja SDP nokittaa”, Mykkänen sanoo.

“Menokehysten ohittamisessakin pitäisi joku raja olla. Lopultahan se on vain itsemme pettämistä. Ministeri Saarikko on pitänyt kehysten palauttamista välttämättömänä. Viimeksi tällä viikolla Saarikko on käynyt Brysselissä vaatimassa budjettikuria muilta EU-mailta. Ilmeisesti ei koske tätä hallitusta?”, Mykkänen sanoo.

Mykkänen huomauttaa, että hallituksen ministerit antavat julkisuuteen ristiriitaisia lausuntoja. Mykkänen vaatii pääministeriltä johtajuutta asiassa.

“On yllättävää, että SDP:n sisältä tuodaan nyt tällainen esitys, kun kuntaministeri Sirpa Paatero (sd) vasta hiljattain sanoi HS:n haastattelussa, ettei sote-alueille esitetä lisää rahoitusta. Julkisen riitelyn takia hallituksen toimintakyky on ollut viime viikkoina kyseenalainen. Eripura vaikuttaa levinneen jo pääministeripuolueen sisälle”, Mykkänen sanoo.

“Hallituksen touhu alkaa vaikuttaa täysin holtittomalta. Normaalisti eripura hoidetaan pääministerin johdolla. Nyt hänet on yritetty eristää vaikeista kysymyksistä jättämällä kiistat varjoviisikon ratkaistavaksi. Johtajuus mitataan juuri niillä hetkillä, kun on välttämätöntä tehdä vaikeita päätöksiä vaikeana aikana. Tulevien sukupolvien kannalta olisi välttämätöntä, että pääministerin viheltää tämä valtiovarainministerin aloittaman huutokaupan poikki,” Mykkänen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kai Mykkänen. Kuvaaja: Kristian Tervo.
Kai Mykkänen. Kuvaaja: Kristian Tervo.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen eduskuntaryhmä



http://www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.

Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä. 

Lue lisää eduskuntaryhmästä.

Tutustu myös puolueen uutishuoneeseen.

Tutustu kokoomuksen kuvapankkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Eestilä: Suomalainen viljelijä ei saa joutua hallituksen riitojen maksumieheksi7.12.2022 14:32:13 EET | Tiedote

Kansanedustaja Markku Eestilä piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta keskusteli opposition välikysymyksestä koskien suomalaisen maatalouden kriisiä ja kotimaisen ruoantuotannon turvaamista. Eestilän mukaan viljelijöiden maksuvalmius ei missään nimessä kestä maataloustukien maksuaikataulujen myöhästymisiä ja vaati hallitusta hoitamaan tukien maksun välittömästi kuntoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme