Avara Oy

Kokoomus tavoittelee maankäytössä ja rakentamisessa kevyempää sääntelyä – Maankäytön ja rakentamisen kokonaisuudistus esillä Avara Oy:n Asumisen aamussa

Jaa
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus tarjoaa mahdollisuuden sääntelyn keventämiseen ja selkeyttämiseen ja vuorovaikutuksen vahvistamiseen. Avara Oy järjesti kiinteistösijoittajille tänään Asumisen aamu -tilaisuuden teemalla ”Kasvukeskusten kasvukivut”. Tilaisuudessa puhunut oikeusministeri Antti Häkkänen painotti, että myös markkinaehtoisille toimijoille on annettava aloiteoikeus kaavoituksessa. Kokoomuksen mukaan kaavoitusprosesseja ja maakäyttöperiaatteita on selkeytettävä ja avoimuutta lisättävä.

Kokoomus haluaa vähentää kaavatasoja

Kokoomuksen linjausten mukaan aitoa vuorovaikutusta on lisättävä osana sujuvaa kaavoitusta ja rakentamista, mikä vähentää valitusten aiheuttamia viivästyksiä.

”Infrastruktuuri, palvelut ja tieto muodostavat yhdessä toimivan kokonaisuuden. Kunnat ja kaavat ovat kansalaisia varten. Yksityisten markkinaehtoisten toimijoiden aloiteoikeus kaavoituksessa tulisi kirjata lakiin. Kaavoituksessa tulee pyrkiä lisäämään ketteryyttä ja kykyä vastata kasvavien kaupunkialueiden tonttikysyntään, jotta asuntomarkkinoille saadaan lisää tarjontaa”, kokoomuksen asuntopolitiikan ja maankäytön linjauksista vastaava oikeusministeri Antti Häkkänen sanoi Avara Oy:n järjestämässä Asumisen aamussa.

Häkkänen vaatii maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä myös kevennettäväksi ja purettavaksi rakentamismääräyksiä ja sääntelyä, jotka ajoittavat rakentamista tai vaikeuttavat täydennysrakentamista.

”Esimerkiksi vanhan rakennuksen korjaaminen, käyttötarkoituksen muuttaminen tai perusparantaminen ei aina laukaisisi uudisrakentamistasoisia velvoitteita esteettömyys- ja äänieristysvaatimusten osalta. Lisäksi voitaisiin harkita, onko ihan jokaisen asunnon tarpeen olla täysin esteetön”, Häkkänen linjaa.

Sinnemäki haluaa kaavoitukselle ja investoinneille yhteisen päättäjän

Tilaisuudessa puhuneen Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialaa johtavan apulaispormestari Anni Sinnemäen mukaan Helsingissä on vahva maanomistus, tietotaito ja edellytykset suunnitella strategisesti ja laadukkaasti omaa maankäyttöään.

”Mahdollisuuksien torjua tehokkaasti niin lyhyellä kuin pitkällä tähtäimellä ilmastonmuutosta tulee näkyä lakiuudistuksessa selkeästi. Ajattelen, että lain tulisi olla kunnianhimoisesti ohjaava, mutta samalla jättää myös väljyyttä ja tilaa innovaatioille toteutuksessa”, Anni Sinnemäki muistuttaa.

Helsingillä on Sinnemäen mukaan myös resurssit osallistua aktiivisesti seudulliseen asumisen ja liikenteen suunnitteluun sekä elinkeinotoiminnan edellytyksien luomiseen. Helsinkiin on 2016 laadittu strateginen yleiskaava, joka luo edellytykset joustavalle asemakaavoitukselle.

”Helsingissä nähdään, että strategisen maankäytön suunnittelun linjaukset päätetään siellä, missä myös on valtaa päättää investoinneista strategisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Esimerkiksi Helsingin yleiskaavan voima on siinä, että löytyy myös valtuuston laaja tuki sen vaatimille liikennehankkeille”, Sinnemäki sanoo.

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus on vielä auki

Aalto-yliopiston kiinteistötalouden ja rakennetun ympäristön professori Ari Ekroos toimii maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen parlamentaarisen seurantaryhmän varapuheenjohtajana ja sidosryhmäfoorumin puheenjohtajana. Hänen mukaansa uudistukseen voi vielä vaikuttaa.

”Tässä vaiheessa ei ole vielä lyöty kiinni mitään. Voi kuitenkin todeta periaatteista, että monissa maissa maakuntatason kaava on strategista suunnittelua eikä ole juridisesti sitovaa”, Ari Ekroos sanoi.

Avara Oy
Viestintä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisäkommenttipyynnöt puhujien avustajille.


Mika Savolainen, toimitusjohtaja, puh. 0400 986 526, mika.savolainen@avara.fi
Emmi Tiainen, johdon assistentti, puh. 050 490 3141, emmi.tiainen@avara.fi (Avaran kontaktien koordinointi)

Tietoja julkaisijasta

Avara Oy
Avara Oy
Kansakoulukatu 10
00100 Helsinki

+358504903141http://www.avara.fi

Avara lyhyesti

Avara Oy on vastuullinen vuokra-asuntojen omistuksia johtava palveluyritys, joka vastaa noin 8 000 vuokra-asunnon toiminnan organisoinnista. Lisäksi Avara kehittää ja luo uusia asumisen palveluita. Avaran toiminnan painopiste on isoissa kasvukeskuksissa, joissa muuttopaineen vuoksi vuokra-asuntojen tarve on kaikkein suurin.

Avaran historia ulottuu vuoteen 1939. Nykyisen toimintamallinsa ja rakenteen Avara sai vuonna 2010. Avaran suurimmat omistajat ovat Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Elo, Vakuutus-osakeyhtiö Henki-Fennia, OP-Eläkekassa, Keravan kaupunki ja OP-Henkivakuutus Oy. Viiden suurimman omistajan osuus Avarasta on 90,6 %. Avaralla on yhteensä 20 osakkeenomistajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avara Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye