Kustannusosakeyhtiö Siltala

Kolhoosista Korsoon ja kultakaukaloihin – Jääkiekkoilija Siim Liivikin elämäkerta ilmestyy 9. syyskuuta

Jaa

Ammattilaisuransa lopettaneen jääkiekkoilija Siim Liivikin yhdessä Aki Ollikaisen kanssa kirjoittama Fuck You Liivik -elämäkerta julkaistaan torstaina 9. syyskuuta. Liivik kertoo kirjassa uskomattoman kasvutarinansa Neuvostoliiton kolhoosista vantaalaislähiön kautta Suomen mestariksi, Euroopan sarjoihin ja mikin varteen esiintymislavoille JVG:n kanssa. Ääneen päästetään Liivikin läheisten, joukkuekaverien ja valmentajien lisäksi vastustajat ja viholliset.

Vuonna 1988 syntyneen Siim Liivikin tarina on ällistyttävä matka hajoavan Neuvostoliiton maisemista pahamaineisen vantaalaislähiön koville ulkojäille ja sieltä Suomen mestariksi, Euroopan sarjoihin ja esiintymislavoille JVG:n kanssa “Märkä-Simona”. Liivikin elämään on mahtunut niin voitonriemua Kanada-malja kainalossa, moninkertaista platinaa myyneitä singlejä, Suomen suurimpia festarilavoja ja areenoita kuin turvattomia lapsuusmuistoja ja hikistä harjoittelua. 

 

Nyt ammattilaisuransa päättänyt Liivik kertoo Fuck You Liivik -kirjassaan, millaista on olla virolaistaustainen maahanmuuttaja Suomessa ja miten yksinhuoltajan poika taisteli tiensä altavastaajan lähtökohdista parrasvaloihin. Oman näkökulmansa vaiherikkaaseen tarinaan antavat myös Liivikin ystävät ja perheenjäsenet, entiset pelikaverit, valmentajat, mutta myös erotuomarit ja vastustajat. Kirjassa päästetään ääneen muun muassa Petri Matikainen, Mikko Parikka, Ville Galle, Samu Haber, Ossi Väänänen, Eetu Pöysti, Jari Sailio, Jari Levonen, Tom Nybondas, Kari Jalonen, Heikki Paasonen, Kimmo Kuhta, Ville Peltonen sekä äiti Katrin ja sisko Sanni-Maali

 

Tämä on hyvä hetki elämässäni laittaa mun tarina kansien väliin ja tarjota näkymä kulissien taakse. Yksi ovi on sulkeutunut ja monta mielenkiintoista ovea on avaamatta. Fiilis on jännittynyt, mutta samaan aikaan todella kevyt ja utelias. Olen itse aina innostunut muiden elämäkerroista ja toivonkin, että tarinani inspiroi erityisesti nuoria ja maahanmuuttajataustaisia tai oikeastaan ketä tahansa, joka tahtoo elää rohkeasti omannäköistä elämää. Vaikka lähtökohdat voivat olla mitä tahansa, on silti mahdollista saavuttaa omia unelmiaan”, kertoo Siim Liivik kirjanjulkaisun kynnyksellä.

***

Kirjan on kirjoittanut yhdessä Siim Liivikin kanssa Aki Ollikainen (s. 1973). Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja sitä myytiin 20 000 kappaletta. Ollikaisen teoksia on julkaistu lukuisilla kielillä ympäri maailman. 

***

Siim Liivikin ja Aki Ollikaisen haastattelupyynnöt: 

Mellakka Helsinki / Maritta Kettunen, 050 548 1747, maritta@mellakkahelsinki.fi

 

Kirjan arvostelukappaleet:

Kustannusosakeyhtiö Siltala / Reetta Ravi, 0400 328 300, reetta@siltalapublishing.fi





Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Siltala
Suvilahdenkatu 7
00500 Helsinki

Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.

www.siltalapublishing.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala

Vainajat eivät vaikene – Perinteinen murhamysteeri aloittaa uuden kotimaisen dekkarisarjan16.9.2021 12:37:18 EEST | Tiedote

On joulukuinen sunnuntai-ilta kun rikosylikonstaapeli Ville Karila seisoo prameassa töölöläisessä asunnossa kuolleen naisen ruumista tarkastellen. Kaikki näyttää viittaavan luonnolliseen kuolemaan, mutta jokin asetelmassa häiritsee Karilaa. – Sari Rainion ja Juha Rautaheimon kirjoittama VAINAJAT EIVÄT VAIKENE aloittaa Ville Karilan ja oikeuslääkäri Viola Kaarion murhatutkimuksista kertovan Mortui non silent -dekkarisarjan.

Juha Kauppisen Heräämisiä-kirjassa punoutuvat yhteen luonnonsuojeluliikkeen historia ja kirjoittajan oma kasvu luonnonystäväksi14.9.2021 12:48:33 EEST | Tiedote

Miten ja milloin ajatus luonnon suojelemisesta syntyi? Ja kuinka se laajeni käsittämään koko elonkehämme tulevaisuuden? Miksi jotkut rohkeat ihmiset uhraavat luontoaktivismille elämänsä, seisovat järkähtämättä monitoimikoneen edessä ja haastavat valtaa? – Ympäristötoimittaja ja tietokirjailija Juha Kauppisen kirja HERÄÄMISIÄ – KUINKA MINUSTA TULI LUONNONSUOJELIJA punoo yhteen luonnonsuojeluliikkeen historian ja kirjoittajan oman kasvun luonnonystäväksi.

Jääasema Kooma on Jaakko Yli-Juonikkaan Poni-kirjasarjan päättävä romaani10.9.2021 11:09:31 EEST | Tiedote

Kaksostytöt Janna ja Jahannam Tapanila ovat viettäneet vaeltelevaa elämää Lähi-idässä ja Afrikassa. On tullut aika palata Suomeen. Mutta vanha kotimaa ei ole entisellään. Helsingin edustalle Suomenlahden jäälle on ilmestynyt outo rakennuskompleksi, kuin valtava avaruuslaiva. – Jääasema KOOMA on neljäs ja viimeinen osa Jaakko Yli-Juonikkaan kirjasarjasta Neljä ratsastajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme