Metsäteollisuus ry

Komission kiertotaloussuunnitelman toteuttamisessa huomioitava uusiutuvien materiaalien mahdollisuudet

Jaa
Euroopan komissio julkaisi tänään kiertotalouden toimintasuunnitelman. Suunnitelma painottaa oikein kierrätystä ja uudelleenkäyttöä, mutta uusiutuviin materiaaleihin liittyvät uudet innovaatiot jäävät liian vähälle huomiolle.

Uusiutuvien materiaalien käyttö edistää vahvasti kiertotalouden perimmäisiä tavoitteita, kuten fossiilisten raaka-aineiden käytön vähentämistä. Aiemmin komissio on tunnistanut uusiutuvien materiaalien merkityksen etenkin rakentamisessa ja liikkumisessa. Myös biokemikaaleissa, biomuoveissa ja biokomposiiteissa on valtavat mahdollisuudet.

 - Metsäteollisuus on toiminut kiertotalouden periaatteiden mukaisesti jo pitkään. Puun kaikki osat hyödynnetään tarkasti ja niistä tehdään mahdollisimman korkean jalostusasteen tuotteita. Puukuitupohjaiset tuotteet voidaan kierrättää ja lopuksi vielä hyödyntää bioenergian tuotannossa, toteaa Metsäteollisuus ry:n johtaja Jyrki Peisa.

Keräyspaperi on paperinvalmistuksen tärkeä raaka-aine. Suomessa kulutetusta paperista ja kartongista otettiin talteen 77 % vuonna 2015. Koko Euroopan osalta keräyspaperin kierrätysaste oli noin 72 % vuonna 2015. Kierrätysaste on saatu ennätyskorkealle Euroopan paperiteollisuuden vuonna 2011 asettaman vapaaehtoisen kierrätystavoitteen avulla.

Suomessa tuotetulla laadukkaalla ensikuidulla on kuitenkin keskeinen merkitys kiertotaloudelle. On arvioitu, että jos Euroopan paperiteollisuudessa käytettäisiin vain kierrätyskuitua, paperintuotanto loppuisi jo muutamassa kuukaudessa. Kierrätyskuidusta ei voida valmistaa paperia loputtomiin – sekaan tarvitaan vahvaa ensikuitua. Kierrätyksen avulla luonnonvaroja käytetään tehokkaasti ja tuetaan luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Lisätietoja: Jyrki Peisa, johtaja, Metsäteollisuus ry, p. 050 364 0836, jyrki.peisa@forestindustries.fi

Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

Viestintäkontakti: 
Mika Mäkinen, viestintäjohtaja, 050 555 3425

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.

The forest industry directly and indirectly employs approximately 140,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.

Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Contact in Communications:
Mika Mäkinen, Communications Director, mobile +358 50 555 3425

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye