Konnekuljetus Oy

Konnekuljetus raportoi kaikkien kuljetustensa päästöt

Jaa
Metsäteollisuuden kuljetuksiin erikoistunut Konnekuljetus Oy on ensimmäisten joukossa alallaan ottanut käyttöön päästöraportoinnin asiakkailleen. Päästöraportit muodostetaan kuljetettujen tonnien, ajettujen kilometrien sekä kulutuksen perusteella. Päästöjä vähennetään esimerkiksi meno-paluukuljetuksia hyödyntäen. Päästöjen seuranta on Konnekuljetukselle merkittävä askel ympäristövaikutusten minimoinnin tiellä.
Konnekuljetuksen asiakkailleen toimittamasta päästöraportista käy ilmi seurantajaksolla ajetut kilometrit, kuljetetut tonnit ja kuljetuksesta syntyneet CO2-päästöt.
Konnekuljetuksen asiakkailleen toimittamasta päästöraportista käy ilmi seurantajaksolla ajetut kilometrit, kuljetetut tonnit ja kuljetuksesta syntyneet CO2-päästöt.

Ympäristövaikutusten ymmärrys sekä sidosryhmien vastuullisuusodotukset yrityksiä kohtaan kasvavat koko ajan. Yritykselle ei enää riitä, että täyttää lakisääteiset vähimmäisvelvoitteet, vaan pitää tehdä enemmän ja toimia ennakoiden. Tämä näkyy myös logistiikka-alalla. 

Konnekuljetuksen asiakas Metsä Group on vastikään päivittänyt toimittajiaan koskevat eettiset ohjeistuksensa, joissa päästöttömyyden tavoite on keskeisessä roolissa kaikilla toiminnan osa-alueilla.

– Kaikkien sopimustemme liitteeksi tuleva ohjeistus on vahva viesti kumppanikentälle – puutavaran hankinnan logistiikassa tullaan jatkossa edellyttämään hiilijalanjäljen huomioimista, kertoo puunhankinnan tuotantojohtaja Hannu Alarautalahti Metsä Groupista.

Metsä Groupin kuljetusvolyymi on merkittävä. Noin 500 yhdistelmäajoneuvoa kuljettaa päivittäin eri muodoissaan olevaa puutavaraa yhtiölle, vuositasolla yhteensä lähes 20 miljoonaa kuutiota. Logistiikan päästöillä on siis suuri merkitys.

Ekotehokas kuljettaa vähemmällä enemmän

Konnekuljetus halusi lähteä ratkomaan aktiivisesti ympäristövaikutuksiin liittyviä haasteita kaikilla toimintansa osa-alueilla. Systemaattisen päästöraportoinnin kehittäminen ja käyttöönotto on merkittävä ympäristövastuun ja läpinäkyvyyden askel. 

– Haluamme vaikuttaa kuljetusalan hiilijalanjälkeen niillä keinoilla, jotka ovat käytettävissä. Kaluston ympäristöystävällisyyteen panostamisen lisäksi näemme, että kuljetusten optimoinnilla voidaan saavuttaa merkittäviä polttoainesäästöjä ja pienentää näin hiilijalanjälkeä, sanoo Konnekuljetuksen toimitusjohtaja Mika Liimatainen.

Päästöraportointi on saanut pilottivaiheessa mukana olleiden Konnekuljetuksen asiakkaiden keskuudessa erittäin myönteisen vastaanoton. Päästöraportointi sisältyy palveluun, eikä asiakas maksa siitä ylimääräistä hintaa.

Metsä Groupissa Konnekuljetuksen kehitystyö on otettu vastaan ilolla. 

– Olen todella ylpeä siitä, että meillä on logistiikkakumppanina Konnekuljetus, joka on oma-aloitteisesti lähtenyt miettimään keinoja päästöjen vähentämiseksi. Se luo oikeanlaista painetta myös muille yrityksille, Alarautalahti kertoo.

Alarautalahti näkee merkittävimpänä yksittäisenä päästöjenhallintakeinona juuri meno-paluukuljetusten optimoinnin.

– Päästöt saadaan pidettyä minimissä, kun autot eivät aja tyhjinä. Konnekuljetus on onnistunut tässä mielestäni erityisen hyvin. Yritys on hyvin verkostoitunut muiden alan toimijoiden kanssa, joten kuljetusten järjestely sujuvasti on mahdollista. Näen, että yritysten välinen yhteistyö on tässä asiassa avainroolissa.  

Seuranta auttaa hiilijalanjäljen pienentämisessä

Alarautalahti näkee päästöraportoinnin lähtöpisteenä tulevaisuuden kehitystyölle.

– Odotamme päästöraportteja kiinnostuneina. Tästä alkaa varmasti myös jatkokehittäminen, sillä rima nousee koko ajan. Ilmastohaaste ei tule poistumaan meiltä koskaan, joten juoksua on vain pyrittävä kiristämään.

Liimatainen kertoo, että yksinkertaisesta ja visuaalisesta raportista seurantajakson päästöt on helppo todeta.

– Muutos alkaa aina nykytilanteen toteamisesta. Kun kuljetuksia aletaan tarkastella kuukausi- ja vuositasolla, voidaan huomata kehittämispaikkoja ja ryhtyä yhdessä asiakkaan kanssa tarvittaviin toimenpiteisiin. 

Jatkuvan raportoinnin avulla nähdään pikku hiljaa myös muutostrendi – onko hiilijalanjälkeä saatu pienennettyä? Vertailua voidaan tehdä anonyymisti myös muihin seurannan piirissä oleviin yrityksiin.

– Asiakkaillamme on aito halu ja myös tarve raportoida toimintansa ympäristövaikutuksista laajasti eri näkökulmista. Kuljetusten hiilijalanjäljen raportointi tuo heille yhden uuden työkalun kokonaiskuvan rakentamiseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Konnekuljetuksen asiakkailleen toimittamasta päästöraportista käy ilmi seurantajaksolla ajetut kilometrit, kuljetetut tonnit ja kuljetuksesta syntyneet CO2-päästöt.
Konnekuljetuksen asiakkailleen toimittamasta päästöraportista käy ilmi seurantajaksolla ajetut kilometrit, kuljetetut tonnit ja kuljetuksesta syntyneet CO2-päästöt.
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Konnekuljetus Oy
Jokirannantie 265
44330 Hytölä

+358 40 735 7670http://www.konnekuljetus.fi

Konnekuljetus on vuonna 1987 perustettu metsäteollisuuden kuljetuksiin keskittynyt perheyritys, jolle luotettavuus, laatu ja toiminnan aktiivinen kehittäminen ovat tärkeitä arvoja. Teemme joka päivä töitä sen eteen, että olisimme paras kumppani metsä-, puu- ja biotuoteteollisuuden toimijoille. Meillä on vankka toimialaosaaminen ja pidämme sen myös ajan tasalla. 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Konnekuljetus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye