Espoon kaupunki - Esbo stad

Konsernijaosto merkitsi Länsimetron selvitykset tiedoksi

Jaa

Konsernijaosto merkitsi Länsimetron erityistilintarkastuksen ja siihen liittyvän juridisen konsultoinnin tiedoksi.

Konsernijaosto käsitteli 9.10.2017 pidetyssä kokouksessa tilintarkastusyhteisö Ernst & Youngin laatimaa selvitystä. Kokouksessa päätettiin jättää asia pöydälle ja että pöydällä olon aikana hankitaan ulkopuolisen yhtiöjuridiikkaan perehtyneen asiantuntijan konsultointia. Konsultaatio tilattiin yritysjuridiikan asiantuntija, asianajaja Manne Airaksiselta, joka toimii osakkaana Roschier Asianajotoimisto Oy:ssä. Konsultaation tarkoituksena oli kuvata päätöksentekoon ja johdon vastuuseen liittyviä yhtiöoikeudellisia periaatteita sekä tuoda Espoon kaupungin tietoon Länsimetro Oy:n päätöksenteon ja johdon vastuun oikeudellisen arvioinnin kannalta olennaisia seikkoja ja kysymyksen asetteluja. Airaksinen luovutti konsernijaostolle myös kirjallisen muistion Länsimetron erityistilintarkastukseen liittyvistä juridisista näkökulmista.

Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsi Länsimetron erityistilintarkastuksen ja siihen liittyvän juridisen konsultoinnin tiedoksi ja päätti, että niiden johtopäätökset ja näkökulmat huomioidaan ja toimeenpannaan Länsimetrohankkeen II-osan hankesuunnitelmassa sekä toteutuksessa. Lisäksi jaosto päätti ohjeistaa kaupunkia valmistelemaan seuraavaan Länsimetro Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen uuden hallituksen valinnat siten, että hallituksen osaaminen vastaa kaikilta osin metrohankkeen vaativuutta ja hallituksen kokoonpano ja osaaminen kokonaisuudessaan varmistaa Länsimetron toisen vaiheen onnistuneen rakentamisen.

Länsimetro Oy:n tilintarkastuskertomukset ovat olleet vakiomuotoisia ja yhtiön johdolle on myönnetty yhtiökokouksissa vastuuvapaus, viimeksi vuoden 2016 osalta yhtiökokouksessa 23.5.2017. Omistajat eli Espoon ja Helsingin kaupungit ovat myös halunneet hallituksen jatkavan tehtävässään. Selvityksessä ja konsultaatiossa on kattavasti käsitelty Länsimetrohankkeen kokonaisuutta, yhtiön johdon vastuuseen liittyviä yhtiöoikeudellisia periaatteita sekä vahingonkorvausvastuun edellytysten täyttymistä. Niiden perusteella ei ole nähtävissä tarvetta jatkoselvitykseen.

Länsimetrohanke on poikkeuksellisen iso, laaja ja pitkäkestoinen hanke, jonka toteutumiseen ovat selvityksen mukaan vaikuttaneet mm. alkuperäisen aikataulun tiukkuus, kaavoitukseen liittyvät valitukset, muutokset hankkeen laajuudessa ja sisällössä sekä käyttöönottovaiheen osoittautuminen ennakoitua laajemmaksi.

Kaupunginhallituksen konsernijaosto jätti pöydälle konserniyhteisöille taloussuunnitelman käsittelyn yhteydessä asetettavat tavoitteet.
Muut asiat päätettiin esityksen mukaisesti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme