Espoon kaupunki - Esbo stad

Konsernijaoston päätöksiä 11.11.2019

Jaa
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi vastaukset HUS:n strategiakyselyyn. HUS on pyytänyt omistajiltaan palautetta strategian tämänhetkisestä versiosta.

Espoo korostaa sitä, että asiakkaan kannalta on tärkeintä, miten perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito toimivat yhdessä ja mahdollisimman sujuvasti. Asiakkaan näkökulmasta kysymys on yhdestä hoitokokonaisuudesta, jota käytännössä voi olla toteuttamassa moni toimija sekä perusterveydenhuollosta että erikoissairaanhoidosta. On tärkeää, että asiakkaan hoitoketju on saumaton ja tehokas, jolloin ei tule pallottelua tai väliinputoamista. Hoidon tulee olla kustannustehokasta ja kohdentua vaikuttavasti.

HUS:n toimintaa tulee johtaa siten, että hyväksytty talousarvio on sitova. Talouden ja toiminnan ennustamista tulee kehittää, mutta lähtökohtana tulee olla talousarvion pitävyys ja ylityspaineiden hoitaminen talousarvion puitteissa. HUSin tulee olla myös tällä alueella edelläkävijä ja etsiä parhaita mahdollisia toimintatapoja kestävään talouden rakentamiseen ja hallintaan.

Konsernijaosto kuuli selostuksen HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2020-2022. Asiasta päättäminen jätettiin pöydälle. Jaosto sai myös esittelyn Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelmasta.

Konsernijaosto sai selostuksen HSY:n toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2020-2022 ja päätti yhtymäkokouksen kokousedustajasta ja toimiohjeesta.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon liikuntalautakunta on tarkastanut Liikunnan ja urheilun tulosyksikön maksuja: maksutulojen korotukset eivät nosta lasten ja nuorten harrastamisen hintaa18.4.2024 18:33:56 EEST | Tiedote

Liikuntalautakunta päätti kokouksessaan 18.4.2024 toimenpiteistä, joilla nostetaan Liikunnan ja urheilun maksutuloja noin miljoonalla eurolla. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2025 alusta. Maksutulojen korotukset ovat osa kaupunkitasoista Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa kaupungin talouden tasapainoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye