Finanssiala ry

Konstit on monet talousosaamisessa – kouluyhteistyötä, vanhusten digitaitoja ja videosketsejä

Jaa
Suomalainen finanssiala edistää talousosaamista lukuisin eri keinoin. Alan yrityksillä on useita eri projekteja, joilla kansalaisten talousosaamista lisätään – tarkoituksena on tehdä ihmisistä osaavampia rahan käyttäjiä, jotka myös varautuvat riskeihin fiksusti. Meneillään oleva eurooppalaisen talousosaamisen viikko kerää erilaisia talousosaamistoimia kokoon.

Ala pyrkii lisäämään nuorten talousosaamisen taitoja sekä kuluttajien tietoisuutta muun muassa ylivelkaantumisen riskeistä. Tavoitteena on tukea ja lisätä taloudenhallintaa koskevaa tietämystä yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Finanssiyritykset yhdessä tarjoavat yhteistyökumppanien kanssa peruskoululaisille suunnatun Zaldo-verkko-oppimateriaalin, joka on suunniteltu opettajien apuvälineeksi opetukseen. Viimeisen parinkymmenen vuoden ajan finanssiyritykset ovat järjestäneet lukiolaisille Talousguru-kilpailua. Tänä vuonna nuoria myös haastettiin vloggaamaan rahankäytöstään #Tubetatonni-kisassa. Osallistumme lisäksi pääasiassa yhteiskuntaopin opettajille vuosittain suunnattuun Talous tutuksi -koulutuskiertueeseen. Koulutusta koskevassa päätöksenteossa puhumme talousosaamisopetuksen lisäämisen puolesta.

Alle on koottu eri finanssiyhtiöiden talousosaamistoimia:

Danske Bank

Danske Bank järjesti viime vuonna nuorten talousosaamisen kasvattamista edistäviä Unelmatyöpajoja lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa Nuorten Akatemian kanssa. Työpajoja pidettiin yhteensä 130. Lapsille ja lasten vanhemmille on kehitetty Mun Rahat –ratkaisu, joka auttaa vanhempia opettamaan lapsilleen rahan käyttöä digitaalisessa ympäristössä. Ratkaisu käsittää 8–14-vuotiaille lapsille suunnatun mobiilipankin, jonka avulla lapsi voi oppia rahan käyttöä, säästämistä ja korttimaksamista turvallisesti. Lisäksi lapsi saa käyttöönsä maksukortin, jota voi käyttää vanhemman asettamien rajojen mukaisesti. Danske Bankin työntekijät ovat mukana Nordean, OP Ryhmän ja Diakonissalaitoksen yhteisessä taloustaitohankkeessa, jossa pankin työntekijät tukevat etsivän nuorisotyön kautta koottuja nuorten pienryhmiä taloustaidoissa.

Elo

Työeläkeyhtiö Elo tekee yhteistyötä Suomen Yrittäjien, Perheyritysten liiton ja Nuori Yrittäjyys -järjestön kanssa sekä tukee Uskalla yrittää -kilpailua. Yhteistyössä Nuori Yrittäjyys -järjestön kanssa Elo tarjoaa 7–25-vuotiaiden nuorten yrittäjyysasennetta, työelämätaitoja ja taloudenhallintaa tukevia ohjelmia, jotka toteutetaan kouluissa osana opetusta. Elo tukee nuorten taloudenhallinnan oppimista myös oppilaitosyhteistyöllä, jonka osana Elon asiantuntijat esittelevät opiskelijoille työeläkejärjestelmää ja oman eläketurvan muodostumista.

Fennia

Fennia-konserni tekee yhteistyötä Suomen Yrittäjien, Perheyritysten liiton ja Nuori Yrittäjyys ry:n kanssa. Fennia tukee nuorten yrittäjyyskasvatusta, koska se tukee monialaisen osaamisen ja työelämätaitojen karttumisen lisäksi nuorten motivaatiota ja se puolestaan on myös kohentanut oppimistuloksia. Keskustelemme nuorten kanssa yrittäjyydestä, riskienhallinnasta, vakuuttamisen merkityksestä ja kasvun mahdollisuuksista. Taloudellinen turvallisuus on olennainen osa yrittäjyyden varhaisella polulla.

Handelsbanken

Handelsbanken tekee yhteistyötä Naisten Pankin kanssa. Pankilla on oma ugandalainen kummikyläyhteisö, jonka naisten säästö- ja lainaryhmää Handelsbanken tukee. Tavoitteena on kohentaa naisten ja perheiden toimeentuloa ja rakentaa näin lapsille parempi tulevaisuus.

Ilmarinen

Ilmarinen jakaa monissa kanavissa tietoa eläketurvan kertymisestä, eläkkeelle siirtymisen vaihtoehdoista ja niiden taloudellisista vaikutuksista. Verkkosivuilla olevilla laskureilla voi arvioida oman eläkkeen määrän ja tehdä laskelmia eläkkeelle siirtymisen vaihtoehdoista. Yrittäjä voi arvioida oman työtulonsa määrää sekä työntekijän palkkaamisesta aiheutuvia kustannuksia.

LähiTapiola

LähiTapiola-ryhmä tukee suomalaisten nuorten koulutusta lahjoituksin. LähiTapiolan yhtiöt lahjoittivat suomalaisille korkeakouluille yhteensä 750 000 euroa valtion 2015-2017 vastinrahaohjelman puitteissa. Lahjoitusten taustalla on halu osallistua suomalaisen yhteiskunnan ja korkealaatuisen korkeakoulutuksen kehittämiseen.

Nordea

Nordea tekee paljon yhteistyötä Taloudellisen tiedotustoimiston kanssa – pankki tukee ylä- ja alakouluille suunnattuja Yrityskyliä ja on mukana Yrityselämän nuoret sukupolvet -hankkeessa, joka on kehittänyt digitaaliset bisneskurssit 2. asteen opiskelijoille. Nordea tarjoaa henkilöstöään Taloudellisen tiedotustoimiston asiantuntijaverkostoon, jossa tarjotaan verkon kautta talousoppitunteja mille koululle tai oppiasteelle tahansa. Nordea tekee alueellisesti suoria koulukäyntejä. Nordean, OP Ryhmän, Danske Bankin ja Diakonissalaitoksen taloustaitohankkeessa tuetaan syrjäytymisvaarassa olevien nuorten oman talouden hallintaa. Digitaidot ovat osa henkilön talouslukutaitoa ja oman talouden hallintaa. Siksi Nordea tukee erityisesti ikäihmisten digitaitoja ja opastaa senioreita yli sadassa kohteessa kesäkuuhun 2018 mennessä.

Säästöpankkiryhmä

Säästöpankki teki yhteistyössä sketsiryhmä Justimuksen kanssa kolme filmiä raha-asioiden fiksusta hoidosta. Saman teeman ympärille järjestettiin marraskuussa 2017 Rahat töihin -tapahtuma Kampissa. Tapahtumassa nuoret panelistit keskustelivat raha-asioista ja taloudesta. Säästöpankit tekevät myös paljon käytännön yhteistyötä koulujen kanssa paikallisella tasolla.

Varma

Työeläkeyhtiö Varma tarjoaa asiakkaidensa taloudenhallintaan verkkotyökaluja mm. eläkkeen karttumisen seurantaan ja yrittäjän uralle aikoville. Eläkelaskurilla voi laskea arvion tulevasta työeläkkeestä. Asiakkaat voivat myös seurata oman työeläkkeen karttumista sähköisestä työeläkeotteesta. Näiden työkalujen ansiosta pysyy kartalla siitä, millainen on oma toimeentulo työuran jälkeen. Yrittäjän urasta haaveilevia tai jo taipaleelle ryhtyneitä auttaa Onnistu Yrittäjänä -palvelu. Palvelun avulla pääsee yrittäjyyden alkuun ja voi auttaa nykyistä liiketoimintaa helppokäyttöisillä suunnittelutyökaluilla ja sisällöillä.

 

European Money Week on eurooppalaisen pankkiyhdistyksen EBF:n (European Banking Federation) organisoima. Tänä vuonna Euroopan pankkiyhdistys järjestää yhtenä talousosaamistempauksena European Money Quizin, tietovisan, jonka finaaliin Brysseliin suomalainen finanssiala lähettää kaksi oululaista 9-luokkalaista toukokuun alussa. Lähtijäluokka valittiin Zaldo-talousopetusmateriaaliin liittyvän koemenestyksen perusteella.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Luottolaitosten sääntely kaipaa ajantasaistamista – lisävelvoitteille ja kansalliselle lisäsääntelylle ei ole tarvetta18.4.2024 10:35:20 EEST | Tiedote

Peruspankkipalveluihin liittyvää sääntelyä ei ole tarpeen lisätä, toteaa Finanssiala ry lausunnossaan. Lausunto liittyy valtiovarainministeriön peruspankkipalveluja ja luottolaitoslainsäädäntöä koskevaan arvomuistioon. FA huomauttaa, että arvomuistion kattama selvitys ei ole mukana hallitusohjelmassa ja sen sisältö on osin ristiriidassa kansallisen lisäsääntelyn välttämistä koskevan hallitusohjelman tavoitteen kanssa. Ehdotetut palveluaikavelvoitteet olisivat poikkeuksellisia suomalaisessa sääntelyssä, ja pankkipalveluiden saavutettavuuden kriittisyyttä on muistiossa yliarvioitu.

Hallitus löi viimeisen naulan vapaaehtoisen eläkesäästämisen arkkuun – miksi Suomi kulkee eurooppalaiseen vastavirtaan, Petteri Orpo ja Riikka Purra?17.4.2024 15:07:17 EEST | Tiedote

Hallitus esitti kehysriihessään vapaaehtoisen eläkesäästämisen verokannusteen poistamista vuoden 2027 alusta alkaen. EU:ssa puolestaan suuntaus on aivan päinvastainen ja vapaaehtoinen eläkesäästäminen nähdään tärkeänä osana EU:n pääomamarkkinaunionin tulevaisuutta, joka on esillä EU:n huippukokouksessa 17.-18.4.2024. Puoli miljoonaa tavallista suomalaista ovat edelleen säästäneet vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin. Pitkäjänteiseen, erityisesti tiettyyn ikään sidottuun eläkesäästämiseen on vaikea sitoutua ilman kannusteita, jotka hallitus nyt esittää poistettavaksi.

Poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden kansallisesta rekisteristä hyötyisivät niin asiakkaat kuin finanssialakin17.4.2024 10:40:11 EEST | Tiedote

Rahanpesulaki luokittelee merkittävissä julkisissa tehtävissä toimivat henkilöt ja heidän lähipiirinsä poliittisesti vaikutusvaltaisiksi eli ns. PEP-henkilöiksi (Politically Exposed Persons), joiden taustoja ja asiointia tulee selvittää ja seurata erityisen huolellisesti. Ilmoitusvelvollisten tarve ajantasaisille PEP-tiedoille on lisääntynyt compliance-velvoitteiden sekä kansallisen ja kansainvälisen toiminta- ja turvallisuusympäristön kiristymisen myötä. Nykyisellään PEP-tietoja hankitaan ja ylläpidetään erilaisista lähteistä, mikä heikentää tietojen luotettavuutta ja ylläpitoa. PEP-tietojen kokoaminen keskitettyyn rekisteriin parantaisi tietojen kattavuutta, oikeellisuutta, ajantasaisuutta ja myös henkilötietojen suojaa. Valtiovarainministeriö on laatinut arvomuistion keskitetyn kansallisen PEP-rekisterin perustamisesta. Finanssiala ry tukee ehdotusta voimakkaasti. Tanskassa rekisteri on ollut käytössä jo vuosia ja kokemukset ovat olleet hyviä.

Suomalaisten sijoittamista ja omaehtoista varautumista seniorivaiheeseen ei saa romuttaa sijoittamisen verotuksen kiristyksillä12.4.2024 10:14:41 EEST | Tiedote

Maan hallitus valmistautuu kehysriiheen tiukalla ja vastuullisella taloudenpidon linjalla. Sille annamme vahvan tuen, koska hyvinvointiyhteiskuntamme vaatii uudistamista. Kasvun tukemisessa tärkeää on se, ettei suomalaisten työtä ja sijoittamista veroteta liiaksi. Suomalaisilla on oltava mahdollisuus vaurastua ja tukea kulutuksellaan kansantaloutta. Suomalaisten vaurastuminen ja sen edistäminen eri kansankapitalismin keinoin on huomioitu hallitusohjelmassa hyvin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye