Insinööriliitto IL ry

Korjattu: Insinööriliitto: Suomi luovuttaa Ranskalle työpaikkoja

Jaa
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo on raivoissaan lehtitiedoista, joiden mukaan Nokian Alcatel-Lucent-kaupan yhteydessä yritys on antanut Ranskalle takuun työpaikkojen säilymisestä.

– Ranskalaiset poliitikot ovat näköjään paljon suomalaisia virkaveljiään ja -sisariaan parempia painostaessaan yhtiöitä säilyttämään työpaikat kotimaassaan, Salo tylyttää.

Salo viittaa Helsingin Sanomien uutiseen, jonka mukaan Nokia on luvannut lisätä tutkimus- ja tuotekehityksen työpaikkoja Ranskassa. Kun yhtiö ilmoitti syyskuussa vähentävänsä 600 työpaikkaa Ranskassa, Salo pelkää Suomelle jäävän Nokian suunnitelmissa Musta-Pekka käteen.

Hänen mielestään on kyseenalaista, onko yhtiön ja ranskalaisten tekemä mahdollinen sopimus liiketaloudellisesti järkevä. Suomessa alan osaaminen on korkeammalla tasolla ja työvoimakustannukset halvempia.

– On pakko kehua Ranskan valtiota, kuinka hyvin se osaa huolehtia maansa työvoimasta globaalin talouden ja työmarkkinoiden paineessa, Salo sanoo.

Hänen mielestään kotimaista yt-lainsäädäntöä on syytä tarkistaa.

– Taas kerran olemme tilanteessa, jossa Nokian Suomen työntekijät joutuvat pelkäämään omien työpaikkojensa puolesta. Syy on se, että meillä irtisanominen on liian helppoa ja halpaa.

Salo kaipaa Nokian johdolta täsmällistä tietoa siitä, miten Alcatel-Lucent-kaupan yhteydessä on sovittu ja mitä ei. Hän muistuttaa Teknologiateollisuus ry:n asettaneen tavoitteeksi lisätä Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa.

Risto Siilasmaa on sekä Teknologiateollisuus ry:n että Nokian hallituksen puheenjohtaja. Salo on kiinnostunut kuulemaan, miten Risto Siilasmaan johtaman Nokian strategia ja toimet tukevat Teknologiateollisuuden tavoitetta.

– Nyt näyttää siltä, että ei mitenkään, Salo huomauttaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto IL ry
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

0201 801 801http://www.ilry.fi

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye