Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

KORJAUS KUTSUUN: Kutsu medialle aamukahville: Helsinki kehittää rohkeasti uusia sosiaali- ja terveyspalveluja

Jaa
Aiemmin lähetetyissä kutsuissa ei ole käynyt riittävän selvästi ilmi, että apulaispormestari Sanna Vesikansan aamukahvitilaisuus keskiviikkona 14.3.2018 klo 9.00 on tarkoitettu median edustajille. Pahoittelemme väärinkäsitystä.

Helsinki ei ole jäänyt odottamaan kansallista sote-uudistusta, vaan lähtenyt rohkeasti uudistamaan sosiaali- ja terveyspalveluja. Tästä osoituksena Kalasatamaan aukesi helmikuussa uusi terveys- ja hyvinvointikeskus. Tule kuulemaan, miten asiakkaat ovat löytäneet uuden palvelun uudessa kaupunginosassa!


Helsinki on myös perustanut palveluneuvonnan ja asiakasohjauksen yksikön. Siihen on keskitetty kaikki ikääntyneiden neuvonta ja palvelutarpeen arviointi. Ikääntyneille ja heidän läheisilleen asiointi on jatkossa helpompaa ja joustavampaa. Riittää, että tietää yhden puhelinnumeron, johon soittamalla saa apua ja josta ohjataan eteenpäin.


Itäkeskukseen aukesi viime kesänä ensimmäinen perhekeskus ja jatkoa seuraa. Kallion perhekeskus aukeaa kesällä 2019.


Apulaispormestari Sanna Vesikansan lisäksi yllä mainittuja aiheita valottavat toimialajohtaja Juha Jolkkonen, terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen, arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari ja perhepalvelujen johtaja Hanna Viitala.

Pahoittelemme syntynyttä väärinkäsitystä ja toivotamme median edustajat tervetulleiksi!


Sanna Vesikansa
Sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari

Ilmoittautumiset ystävällisesti 13.3.2018 klo 16.00 mennessä: https://www.lyyti.in/media2018  Osoite: Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus, Työpajankatu 14 A (kartta)


Yhteyshenkilöt:
Sosiaali- ja terveystoimen viestintäpäällikkö Jaana Juutilainen-Saari puh. 050 380 9738, jaana.juutilainen-saari@hel.fi

Kutsun lähetti
Tiedottaja Casper Almqvist Helsingin kaupunginkanslia, casper.almqvist@hel.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki - Helsingfors stad
Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

09 310 1691https://www.hel.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Kaksi kolmesta kuntien nuorisotyön esimiehistä arvioi kunnan nuorille suunnattujen digitaalisten palvelujen parantuneen viimeisen vuoden aikana29.5.2019 11:02:43 EEST | Tiedote

Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verke toteutti maaliskuussa jo neljännen kerran kyselyn kuntien nuorisotyön digitalisaatiosta ja digitaalisesta nuorisotyöstä. Tänään julkaistussa Kunnallisen nuorisotyön digitalisaatio 2019 -raportista ilmenee, että digitalisaatioon suhtaudutaan myönteisesti ja digitaaliset palvelut ovat parantuneet viime vuosina.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye