HUS

KORJAUS TIEDOTTEESEEN: HUS panostaa tutkimustyöhön

Jaa

Aiemmin lähetetystä tiedotteesta puuttui sana "miljoonan" Suomen hallitus on asettanut... lauseesta.

HUS-kuntayhtymän hallitus kuuli tänään HUSin tekemästä tutkimustyöstä (www.husresearch.fi) ja sen rahoituksesta, kun HUSin tutkimusjohtaja Anne Pitkäranta esitteli asiaa hallituksen kokouksessa.

- HUSin tutkimusrahoitus on monikanavainen koostuen kuntien, valtion, Suomen Akatemian, yksityisten säätiöiden, yritysten ja kansainvälisen rahoituksen lähteistä, Pitkäranta sanoi hallituksen kokouksessa.

Valtion tutkimusrahoitus on laskenut vuosien saatossa. Tämän vuoksi HUS on nostanut omaa osuuttaan (14 miljoonaa euroa vuonna 2018), koska terveydenhuoltoa kehitetään ainoastaan tutkimuksen avulla. Viimeiset vuodet on puhuttu paljon valtion rahoituksen oikeasta määrästä.

Suomen hallitus on asettanut vuosittaisen 21 miljoonan euron tutkimusmäärärahan, jota jakavat kaikki viisi yliopistollista sairaanhoitopiiriä.

- Tämä on todella pieni määrä rahaa, kun sitä verrataan hallituksen asettamiin tavoitteisiin, Pitkäranta sanoi.

HUS pyrkii lisäämään rahoitusta myös monesta muusta kanavasta. Erilaisia hankkeita rahoitetaan esimerkiksi EU:n kautta saadulla rahalla. Jotta tätä kansainvälistä rahoitusta saataisiin lisää, HUSiin on palkattu muun muassa EU-koordinaattori.

- Esimerkiksi diabeteksen ja syövänhoidon huippututkimusta on rahoitettu paljon, mutta rahoitusta käytetään myös palvelujärjestelmätutkimukseen eli juuri siihen näyttöön perustuvaan arvioimiseen, jota suomalaisessa palvelujärjestelmässä tulee muuttaa ja kehittää, jotta kansansairauksien hoitotulokset paranisivat ja hoitoprosessit tulisivat potilaskeskeisimmiksi ja tehokkaammiksi, Pitkäranta sanoi.

Painopiste on ollut viime vuosina biopankkitutkimuksessa ja uutena strategisena hankkeena on hoitotieteen tutkimuskeskuksen perustaminen. HUS tekee aktiivista yhteistyötä kansainvälisten lääkeyritysten kanssa. Tästä esimerkkinä on HUSiin perusteilla oleva rokotekeskus.

- Yliopistolla käytetään lääketieteelliseen tutkimukseen 120 miljoonaa euroa vuodessa. Teemme paljon yhteistyötä HUSin kanssa, tarvitsemme välttämättä toisiamme. Sairaala ei voi tehdä tutkimusta yksin, mutta ei yliopistokaan voi tehdä tutkimusta ilman sairaalaa, lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Renkonen sanoi hallituksen kokouksessa.

Lääketieteellinen tiedekunta julkaisee päivittäin päivittyvää listaa uusista julkaisuista. Joka päivä julkaistaan keskimäärin seitsemän tutkimusta.

Hallituksen kokouksen pöytäkirja

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye