Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Korjaus tiedotteeseen: Päiväkoti Laakavuoren esiopetuksessa keskitytään lasten turvallisuuden tunteen vahvistamiseen ja kaveritaitojen opetteluun

Jaa
Alla olevassa päivitetyssä tiedotteessa korjaus henkilömäärästä: Kummassakin esiopetusryhmässä toimii 1 lastentarhanopettaja, 1 lastenhoitaja ja erityislastentarhanopettaja (3 pv/vko).

”Tärkein tavoitteemme on nyt yhdessä perheiden kanssa tukea lasten kehitystä, vahvistaa lasten vuorovaikutustaitoja ja erityisesti edistää lasten turvallisuuden tunnetta. Yhdessä ammattitaitoisten työntekijöiden ja vanhempien kanssa tuemme lapsia, jotta lapset saavat turvallisen ja hyvän oppimisen ympäristön päiväkodissa”, sanoo varhaiskasvatusalueen päällikkö Irma Sihvonen.

Jatkotoimenpiteet kevään aikana

Esiopetusryhmissä keskitytään loppukevään aikana lasten turvallisuuden tunteen vahvistamiseen ja kaveritaitojen opetteluun.

Kaupungilla on kiusaamiseen, rasismiin ja väkivaltaan nollatoleranssi. Päiväkodissa on päivitetty kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma, jonka mukaan toimitaan. Suunnitelma on päiväkodissa esillä perheille tutustuttavaksi. Perheiden kanssa tehdään koko ajan tiiviisti yhteistyötä, ja viestintään vanhempien kanssa kiinnitetään erityistä huomiota. Vanhemmilta toivotaan palautetta tilanteista mahdollisimman nopeasti ja matalalla kynnyksellä.

Ryhmät toimivat esiopetussuunnitelman mukaisesti. Jokaisen lapsen kanssa on laadittu esiopetuksen oppimissuunnitelma, joka käydään kevään aikana lapsen ja huoltajien kanssa yhdessä läpi. Jokaisen huoltajan kanssa käydään tämän kevään aikana myös lapsen esiopetussuunnitelman arviointikeskustelu.

Pienryhmiin lisäresurssia ja erityisosaamista

Kaksi kuudentoista lapsen esiopetusryhmää toimii 4-16 lapsen toiminnallisissa pienryhmissä päiväkodin sisätiloissa sekä ulkona. Kummassakin esiopetusryhmässä toimii 1 lastentarhanopettaja, 1 lastenhoitaja ja erityislastentarhanopettaja (3 pv/vko). Ryhmien henkilökunta tekee yhteistyötä alueen kiertävän erityislastentarhanopettajan ja esiopetuksen kuraattorin kanssa.

Marraskuussa esiopetuksen lisäresurssina oli avustaja 6 tuntia päivässä. Huhtikuun alussa esiopetuksessa aloitti lisätyöntekijänä lastenhoitaja. Lokakuusta lähtien kummankin ryhmän opettajalla on ollut kelpoinen lain ja asetuksen mukainen koulutus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Päiväkoti Laakavuori päiväkodin johtaja Mirja Rissanen mirja.rissanen@hel.fi,050 4020181


Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Mellunkylä-Myllypuron varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Irma Sihvonen irma.sihvonen@hel.fi, 050 3623692

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Työpajankatu 8
00580 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @LastenHelsinki, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 23.4.202419.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 23. huhtikuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat tilahankkeet: päätös päiväkodin perustamisesta Pitäjänmäen peruspiiriin osoitteeseen Kutomokuja 3 päätös leikkipuisto Nuolen korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä Pitäjänmäkeen osoitteeseen Nuolitie 5 päätös leikkipuisto Munkin korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä Munkkiniemeen osoitteeseen Perustie 38 päätös Töölön ala-asteen perusparannuksen ja laajennuksen tarveselvityksestä lausunto Jätkäsaareen Melkinlaiturin alueelle toteutettavan peruskoulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta, päätös päiväkodin perustamisesta lausunto kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle Mellunkylään osoitteeseen Sakara 3 varhaiskasvatukselle toteutettavan väistö- ja lisätilapaviljongin hankesuunnitelmasta lausunto kaupunkiympä

Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 9.4.20249.4.2024 17:43:23 EEST | Tiedote

Lautakunnan tiistaina 9. huhtikuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti kokouksessa tarveselvityksen hyväksymisestä sekä antoi lausunnon Jätkäsaaren peruskoulun ja päiväkotikokonaisuus Fregatti-Livornonkadun esiopetuksen lisätilan hankesuunnitelmasta osoitteeseen Saukonpaadenranta 2. Kaupunkiympäristön toimialan saaman erillisen selvityksen perusteella tilat ovat oppimistilaksi soveltuvia, eivätkä edellytä tilojen käyttäjältä erillisiä säteilysuojautumistoimenpiteitä. Säteilyturvakeskus on esitellyt tilojen käyttöturvallisuutta kasvatus- ja koulutuslautakunnalle 26.3.2024. Esiopetuksen ulkoilu ja koulun välitunnit tullaan pitämään läheisissä puistoissa. Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuutta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen sovitussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamisell

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 9.4.20245.4.2024 09:24:34 EEST | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 9. huhtikuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat tilahankkeet: päätös tarveselvityksen hyväksymisestä sekä lausunto Jätkäsaaren peruskoulun ja päiväkotikokonaisuus Fregatti-Livornonkadun esiopetuksen lisätilan hankesuunnitelmasta osoitteeseen Saukonpaadenranta 2 päätös varhaiskasvatukselle Mellunkylään osoitteeseen Sakara 3 toteutettavan väistö- ja lisätilapaviljongin tarveselvityksestä päätös päiväkodin perustamisesta Pitäjänmäen peruspiiriin osoitteeseen Kutomokuja 3 päätös Oulunkylän peruspiirissä sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Päiväkummun toiminnan lakkauttamisesta päätös Malmin peruspiirissä sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Bystuganin toiminnan lakkauttamisesta lausunto koulun perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Vuosaareen osoitteeseen Heteniityntie 4 Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaist

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye