EHYT

KORJAUS: Työpaikan päihdeohjelma voi kannattaa taloudellisesti LIITTEENÄ RAPORTTI

Jaa
Alkoholin käyttö aiheuttaa suomalaisilla työpaikoilla vähintään 500 miljoonan euron, mahdollisesti jopa miljardin euron suuruiset vuosittaiset kustannukset. Työnantajan yritykset vaikuttaa työntekijöidensä alkoholinkäyttöön voivat kuitenkin vähentää kuluja, kertoo uusi raportti.

Tutkimusraportissa on laskettu ensi kertaa yksittäisen työpaikan tasolla, onko työnantajalle taloudellisesti kannattavaa yrittää ehkäistä tai puuttua ajoissa työntekijän alkoholiongelmaan. Raportissa tehty esimerkkilaskelma kertoo, että jos 1000 hengen organisaatio sijoittaa yhden euron vaikuttaakseen työntekijöidensä alkoholinkäyttöön, niin sen voi realistisesti olettaa tuottavan työnantajalle 1­-2 euroa.  Summa koostuu muun muassa parantuneesta tuottavuudesta ja vähentyneistä sairaspoissaoloista. Saman suuruusluokan arvioon on päädytty myös muussa hyvinvointi-investointien hyötyjä käsitelleessä kirjallisuudessa.

"Jos työpaikan päihdeohjelmalla uskotaan saavutettavaksi edes hyvin maltillisia tuloksia,  päihdeohjelmaan tai muihin vastaaviin terveyttä ylläpitäviin ja parantaviin toimiin sijoittaminen on perusteltua suurissa organisaatioissa jo pelkästään taloudellisesta näkökulmasta. Tämä edellyttää, että työpaikkainterventio kattaa koko organisaation, saavuttaa alkoholin ongelmakäyttäjät ja viedään sitoutuneesti läpi”, toteaa toinen raportin kirjoittajista, apulaisprofessori Elias Rantapuska.

Päihdeohjelma hyödyttää kaikkia

Suomalaisilla työpaikoilla alkoholi aiheuttaa esimerkiksi poissaoloja, työtehon alenemista ja lisää virheitä. Se voi näkyä esimerkiksi väsymyksenä, jolloin työntekijä tekee töitä puoliteholla. Myös työtapaturmat lisääntyvät.  

Alkoholi aiheuttaa myös ns. epäsuoria kustannuksia työnantajalle: esimerkiksi rokulipäivä voi kasvattaa muiden työntekijöiden työtaakkaa tai poissaolijalle pitää palkata sijainen. Alkoholin vuoksi voi päätyä lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle tai kuolla ennenaikaisesti.

”Olisi myös inhimillisesti kestävää, että työnantaja osaisi puuttua jo työntekijän orastavaan ongelmaan. Tai vielä parempi, työnantaja osaisi ehkäistä päihdeongelmia jo ennen niiden syntymistä”, sanoo aikuistyön päällikkö Antti Hytti Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä.

Kilpailu parhaista työntekijöistä on joillain aloilla kovaa. Yritykselle tai organisaatiolle on eduksi, jos sen tiedetään välittävän työntekijöidensä hyvinvoinnista.

”Se, että työpaikalla on yhdessä laadittu päihdeohjelma, johon kaikki ovat sitoutuneet, on juuri sitä välittämistä”, Hytti sanoo.

Tutkimusraportin tilasi EHYT ry. Se on osa Selvästi hyvää työtä -ohjelmaa, jonka rahoittajana on Alko Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Aikuistyön päällikkö Antti Hytti, EHYT ry, p. 040 779 1387 tai antti.hytti@ehyt.fi


Apulaisprofessori Elias Rantapuska, Kauppakorkeakoulu, rahoituksen laitos, p.040 353 8419 tai elias.rantapuska@aalto.fi (Hongkongissa työmatkalla 31.1.saakka, p. +85223587882 tai Whatsapp p. 041-539 9450)

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Selvitys: Alaikäisten nikotiinipussien käyttö nousi kahdessa vuodessa 23 %11.4.2024 11:28:40 EEST | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreen selvityksen mukaan nuorten nikotiinipussien ja sähkösavukkeiden käyttö on merkittävästi lisääntynyt viime vuosina, kun taas perinteisten nikotiinituotteiden, kuten tupakan ja nuuskan, käyttö on pysynyt ennallaan. Vuoden 2024 selvityksessä paljastui, että 15–29-vuotiaiden nuorten nikotiinipussien käyttö on kolminkertaistunut, ja sähkösavukkeiden käyttö kasvanut lähes puolella vain kahdessa vuodessa.

Tiedote: Kehysriihessä tulee ottaa haittaverot käyttöön ja panostaa ennaltaehkäisyyn5.4.2024 11:24:36 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen finanssipolitiikan tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta ja kääntää Suomen velkaantumiskehitys. Hallitus on kokoontumassa huhtikuussa 2024 kehysriiheen, jossa määritellään taloudelliset raamit tuleville vuosille. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry katsoo, että hallituksen tulee edistää talouskasvua tukevaa, vastuullista ja ennaltaehkäisevää päihdepolitiikkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye