Helsingin yliopisto

Korkeakoulu-uudistukset edellyttävät yhteistyötä erikoistumisen sijaan

Jaa

Kiristyvä taloudellinen kilpailu on lisännyt korkeakoulujen pyrkimyksiä tehostaa toimintaansa organisaatiouudistuksilla. Suomessa esimerkkejä yliopistojen uudistustoimista ovat esimerkiksi taiteen, tekniikan ja kauppatieteen alojen yhteisen Aalto-yliopiston perustaminen 2010 sekä marraskuussa 2017 toimintansa aloittanut Tekniikan alan yhteistyöyliopisto FITech (Finnish Institute of Technology).

Kuva: Aalto Design Factory
Kuva: Aalto Design Factory

Osana organisaatiouudistuksia korkeakoulut pyrkivät usein kehittämään opetuksensa laatua vastaamaan uutta rakennetta. Vaikka koulutusuudistuksissa opetuksen kehittämispaine kohdistuu koko opetus- ja tutkimushenkilökuntaan, on etenkin tutkimuspohjaisissa yliopistoissa ollut tapana rajata koulutuksen kehittämisvastuu tehtävään erikoistuneille kehitysasiantuntijoille ja akateemisille johtajille. Koska ajatus jaetusta kehitysvastuusta on korkeakoulukentällä verrattain uusi, ovat siihen liittyvä ohjeistus ja toimet usein puutteellisia.

Maria Clavert osoittaa tuoreessa Helsingin yliopistossa tekemässään väitöksessä, että tiedekuntien ja tutkimusryhmien kyvyllä tukea opetus- ja tutkimushenkilöstön pedagogisia kehitysprosesseja on ratkaiseva merkitys opetuskäytäntöjen muutoksessa.

Tutkimuksessaan kasvatustieteen maisteri Claverthaastatteli 23 tekniikan alan opettajaa kolmen vuoden organisaatiouudistusjakson yhteydessä. Tutkimuksesta selviää, kuinka yhteen sopimattomiksi koetut yliopistotason kehitystavoitteet ja tiedekuntien paikalliset kehitysmahdollisuudet mitätöivät opetuksen uudistusprosesseja. Tutkimukseen osallistuneet opettajat muun muassa kuvasivat, kuinka kollegojen ja esimiesten kielteinen suhtautuminen opetuksen kehittämistä kohtaan heikensi yrityksiä osallistua yliopiston tutkintouudistustyöhön.

Aalto-yliopiston Design Factoryllä kehitysasiantuntijana työskentelevä Clavert on huolissaan korkeakoulu-uudistusten riskistä jäädä “kosmeettiseksi pintaremontiksi” ilman opetus- ja tutkimushenkilöstön todellista mahdollisuutta osallistua paikallisten kehitystoimien suunnitteluun ja toteuttamiseen omassa työssään. Clavert ehdottaa, että tiedekuntien ja kehitystehtäviin erikoistuneiden yksiköiden välistä yhteistyötä lisäämällä korkeakoulut voisivat tasoittaa organisaation sisäisiä eroja liittyen koulutusuudistusten paikalliseen johtamiseen ja tukeen.

Maria Clavert väittelee aiheesta ‘Yliopiston opettajien transformatiivinen oppiminen pedagogisten ja alakohtaisten käytäntöyhteisöjen rajapinnoilla’ torstaina 18.1.2018 klo 12 Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa Athenan 302, osoitteessa Siltavuorenpenger 3 A, 00170 Helsinki. Väitöstiivistelmä on luettavissa e-thesiksessa

 

Yhteyshenkilöt

Väittelijän yhteystiedot: puh. +358 50 521 3044, s-posti maria.clavert@aalto.fi

---

Ystävällisin terveisin

Anna Maria Peltonen
tiedeviestinnän asiantuntija
Helsingin yliopisto
puh. 050 406 2047, s-posti maria.peltonen@helsinki.fi

Kuvat

Kuva: Aalto Design Factory
Kuva: Aalto Design Factory
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme